Sukujouluperinteen lopettaminen omalta osaltaan, onko tämä vaikeaa vai onko vika minussa 😄
Ollaan aina oltu viettämässä sukujoulua omien vanhempien, sisarusten ja heidän perheidensä kanssa ihan muutamaa kertaa lukuunottamatta kun ollaan oltu kipeitä tms. Lapsetkin ovat tästä pitäneet, vielä isoinakin, kun jouluna näkee kaikki, serkut lapsineen jne. Ja ite olen kauan ajatellut että koska sukujoulu on omille vanhemmilleni niin tärkeä, niin ollaan mukana kunnes heistä aika jättää.
Nyt on kuitenkin alkanut tympiä. Sinne tulee kaikki sisarukset mutta meitä on vain kaksi jotka osallistuu ruuanlaittoon ym valmisteluun. Muut tulee kahta kättä heiluttaen ja istuvat ja odottavat että joku laittaa. Minulla taas ei omatunto kestä sitä että vanhat vanhemmat ahertaa yksin ruokien kanssa.
Ja ne vanhemmat alkaa väsyä, tiuskivat toisilleen ja muille. Isä valittaa kaikesta koko ajan ja siinä kun itse jo painan niska limassa, en jaksaisi kuunnella.
Viime joulun jälkeen ajattelin että ei enää. Että jos saataisiin mökki ensi joululle vaikka Lapista ja lähdettäisiin sinne, eli minä, mies ja omat lapset puolisoineen.
Ja nyt se mökki saatiin. Ja aloin miettiä voiko näin tehdä. Mitä vanhemmat ajattelee ja miten he jaksaa jos ei muut auta vieläkään? On heille iso kolaus jos emme tule. Mutta, sitä niin kovin haluaisi Oman Joulun...
Kommentit (65)
Meillä ainakin lapset jo ihan toivoi, että voitaisiinko viettää joulu vain oman perheen kesken. Anoppi tästä sitten pahastui kun yleensä ollaan siellä oltu. Pilattiin sitten kuulemma koko joulu ja aikamoista syyllistämistä sai kuulla. Kutsuttiin kyllä heidät meille kylään, mutta eiväthän he jaksa niin kauas ajella (50km)
Vanhempasi ovat helpottuneita, usko minua, kun heiltä jää jouluruljanssi. Aikuisten lasten olisi syytä järjestää jo oma joulu. Luulet vaan että ovat pahoillaan, se on sitä teatteria, joka kuuluu asiaan. Joulu ei ole tarkoitettu stressattavaksi, kenelekkään.
Täällä sama ongelma! Sovittiin että oltaisiin omassa kodissa ensi joulu, ja kylässä saa käydä jos haluaa. Katsotaan onnistuuko ja muuttuuko mieli vielä ennen ensi joulua..
Miksi oletat, että lapsesi haluavat olla joulun kanssasi?
Entäpä,jos isovanhemmat ovatkin ikihelpottuneita siitä, että saavat vihdoinkin ihan oman näköisensä joulun. He saavat levätä ja tehdä keskenään omia mieluisiaan jouluasioita. Antakaa vanhuksille jo vapaus. Voihan ne vierailut tehdä muulloinkin kuin juuri jouluna.
Jos sulla on jo aikuiset lapset, niin olet jättänyt tän asian liian myöhään. Kohta ne jo menee seurustelukunppaniensa koteihin jouluksi ja sulla ei ollut yhtään tavallista, omaa joulua.
Vierailija kirjoitti:
Lapset puolisoineen voi myös tehdä toisenlaisen päätöksen eli eivät tule kanssanne Lappiin vaan menevät vihdoinkin sen puolison suvun jouluun, jonne sinä et ole tähän asti suostunut heitä päästämään. Jos moista on ehdotettu, olet aina itkua tuhertaen selittänyt, että mummo ja pappa ei elä enää kauan, ette te noin voi tehdä, me on aina oltu joulu yhdessä.
Jos minut kutsutaan jonnekin jouluksi, niin oletan, että olen siellä vieraana, en piikana. Kun eteen annetaan porkkana ja sanotaan, että ryhdy pilkkomaan, niin osaan lähteä kotiin. Jos teillä ei ole osattu sopia jokaiselle osuutta joulunlaitosta, niin tasan tarkkaan turha valittaa, jos ryhtyy ruokia laittamaan. Lapsiasikaan et ole näköjään kasvattanut, koska tulevat puolisoineen valmiiseen pöytään.
Tämä. Minut on usein kutsuttu kylään ja vaikea se on alkaa sopimatta vaan toisen kodissa hääräilemään. Eri asia kun on kysytty etukäteen mitä voidaan tuoda tullessamme. Ja jos ei tajua kysyä ja isäntäväki haluaa apua, niin silloin voi ihan pyytää tekemään jotain/tuomaan jotain kotona tehtyä mukanaan.
Kertoisin asiallisesti mutta napakasti ja seikkaperäisesti niille muille mikä mättää ja että teidän perheenne ei enää osallistu tuollaiseen touhuun jossa osa porukasta toimii palvelijoina ja osa palveltavina. Nyt se kissa pöydälle ja jos tuosta jotkut loukkaantuvat voit vetää siitä johtopäätökset ovatko he sellaisia ihmisiä joiden kanssa kannattaa olla tekemisissä.
Hetkonen, oletteko aina vain sinun vanhempiesi luona? Ja lapset jo niin isoja että heillä on puolisot? Mitenkäs oman puolisosi suku ja lasten puolisoiden suvut? Joulujen vietossa pitäisi olla tasa-arvoa sukujen ja viettopaikkojen välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi ovat helpottuneita, usko minua, kun heiltä jää jouluruljanssi. Aikuisten lasten olisi syytä järjestää jo oma joulu. Luulet vaan että ovat pahoillaan, se on sitä teatteria, joka kuuluu asiaan. Joulu ei ole tarkoitettu stressattavaksi, kenelekkään.
Kyllä he ovat pahoillaan, sen tiedän. Korona-aikaan jätimme menemättä ja he oikeasti murehtivat sitä pitkin öitä. Ja muutenkin ovat niin kiinni perinteissään ettei sitä uskoisi ellei heitä tuntisi. Ja heillä ei ruljanssi jää pois koska kyllähän muut sukulaiset sinne menee joka tapauksessa. Meidän pois jääminen tarkoittaa vähemmän auttavia käsiä. Ap
On ihan turha miettiä, mitä muut miettivät, jos olet päätöksesi nyt tehnyt omasta joulustasi. Jälkiviisaana kysyn kuitenkin oletko sinä tai joku muu teistä sisaruksista puhuneet töiden jakamisesta keskenänne? Jos vain sinä näet joulun haastavuuden, etenkin vanhemmillesi, olisi heitä kohtaan oikein potkia muut liikkeelle auttamaan. Hiljainen uhriutuminen ja alistuminen on hyvin väärin, mutta se on kai teidän suvussa ihan tapana? Asioista ei osata sopia ja sitten tehdään ratkaisuja, joilla taatusti saa vanhemmille pahan mielen. Eiväthän he sitä tule käsittämään, joten kannattaa valmistella h heitä jo nyt siihen mitä ensi joulu on ilman sinua ja sinun perhettäsi.
Toivon, että oma kokemuksesi kasvattaa sinua suoruuteen ja rehellisyyteen omia lapsiasi kohtaan.
Olen ollut aina helpottunut suorapuheisesta, organisoivasta äidistäni, joka selkeästi ilmoitti lopettavansa joulukestitykset ja kutsui itsensä ja isän meille lapsille joulukylään sen mukaan kuin se meille lapsille sopii. Myös käy, jos ei sovi, mutta on reilua sanoa, kun ei enää jaksa ja jokaisen vanhemman täytyy kyetä siihen.
Luen aina kauhulla tarinoita perheistä, joissa mitään ei pystytä sopimaan ja sanomaan ääneen. Jokainen järkeään käyttävä tajuaa, ettei vanha ihminen todellakaan jaksa olipa hän itse eri mieltä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletat, että lapsesi haluavat olla joulun kanssasi?
Koska he ovat sanoneet niin. Lappiin menemisestä oli jo aiemmin puhetta ja olivat innoissaan, kuten heidän puolisonsakin. Pääsevät laskettelemaan ym. Siitä on helppo päätellä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on jo aikuiset lapset, niin olet jättänyt tän asian liian myöhään. Kohta ne jo menee seurustelukunppaniensa koteihin jouluksi ja sulla ei ollut yhtään tavallista, omaa joulua.
Seurustelukumppanit on halunneet tulla meidän jouluun mukaan. Ja näillä näkymin tulossa ensi joulunakin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Hetkonen, oletteko aina vain sinun vanhempiesi luona? Ja lapset jo niin isoja että heillä on puolisot? Mitenkäs oman puolisosi suku ja lasten puolisoiden suvut? Joulujen vietossa pitäisi olla tasa-arvoa sukujen ja viettopaikkojen välillä.
Eiköhän tämä ole ihan tapauskohtaista. Miehen vanhempien luona ei vietetty aikanaan yhtään joulua, koska olivat alkoholisteja. Nyt ovat jo kuolleet.
Omien lasten puolisot ovat halunneet tulla meidän jouluun. Yhdellä ei edes ole muuta perhettä kuin me. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä, mut on kasvatettu kiltiksi. Olen siitä pyrkinyt pois mutta kaikessa en vielä osaa. Ap
Maailmankaikkeus ei kaipaa yhtään lisäpercläpeä lisää, joten älä nyt ihmeessä pyri kiltteydestä pois.
Pieni analyysi joulun viettämisestä voisi kuitenkin olla paikallaan. Onko ihan kaikki pakko tehdä aivan kuten nyt? Ja onko raataminen oikeasti raatamista vai tuntuuko vain siltä?
Tämän jälkeen voit kuitenkin ihan kiltisti keskustella muiden kanssa siitä, että kun isä ja äiti eivät enää niin jaksa, niin nyt tarvittaisiin muidenkin apua joulun tekoon.
Keskustelun lopputuloksesta voit vetää tarvittavat johtopäätökset ja tehdä miten hyväksi näet.
Pääsinpäs mansplainaamaan!
Vaikka oletettavasti ap halusi lähinnä henkistä tukea, ei ratkaisuja.
Puhukaa avoimesti, tässähän on vuosi aikaa itse kullekin tehdä uusia joulusuunnitelmia. Meillä ollaan aatto oltu kotona lasten syntymästä saakka. Muutaman vuoden ajan kutsuttiin isovanhemmat mukaan, mutta jossain vaiheessa sekin alkoi tuntua liian työläältä, joten nykyään ollaan vaan oman perheen kesken. Mun vanhemmat ja sisarukset tavataan jonain muuna joululoman päivänä, joka on jo hyvissä ajoin etukäteen sovittu. Nyyttärimeimingillä mennään ja aika kohtuullisilla ruuilla. Puolison vanhempien kotona myös käydään joku joululoman päivä, jos kutsuvat. Aina eivät kutsu ja sekin on vaan hyvä, että uskaltavat perinteitä rikkoa.
Jonain jouluna aiotaan käydä ulkomaan lomalla, eikä tavata tuolloin ketään sukulaisia, enkä usko kenenkään loukkaantuvan. Parempi antaa tilaa elämässä uusillekin jutuille, eikä toistaa aina samaa kaavaa vain tavan vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletat, että lapsesi haluavat olla joulun kanssasi?
Haluaahan ne tulla, kun Ap on jo sen verran vanha, ettei hänellä enää kovin montaa joulua ole jäljellä, ihan niin kuin omilla vanhemm.... eiku hetkinen...
Vierailija kirjoitti:
Kertoisin asiallisesti mutta napakasti ja seikkaperäisesti niille muille mikä mättää ja että teidän perheenne ei enää osallistu tuollaiseen touhuun jossa osa porukasta toimii palvelijoina ja osa palveltavina. Nyt se kissa pöydälle ja jos tuosta jotkut loukkaantuvat voit vetää siitä johtopäätökset ovatko he sellaisia ihmisiä joiden kanssa kannattaa olla tekemisissä.
Taidat olla melkoinen painajainen ihmisenä. Ei mitään käsitystä ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja välittömästi katkomassa kaikki suhteet.
Vierailija kirjoitti:
Hetkonen, oletteko aina vain sinun vanhempiesi luona? Ja lapset jo niin isoja että heillä on puolisot? Mitenkäs oman puolisosi suku ja lasten puolisoiden suvut? Joulujen vietossa pitäisi olla tasa-arvoa sukujen ja viettopaikkojen välillä.
Aviomiehen vanhemmilla ei ole niin väliä, koska aviovaimon suvulla on ollut aina tapana olla yhdessä. Asuvatkin eri suunnalla. Joutaisivat kuolla pois.
Ja kyllä, mut on kasvatettu kiltiksi. Olen siitä pyrkinyt pois mutta kaikessa en vielä osaa. Ap