En käsitä mitä ylpeydenaihetta on imetyksen onnistumisessa! Valaiskaa nyt vähän.

siitä että minulla on ihana mies, siitä että olen onnistunut imetyksessä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Eikö ap:llä ole mitään ylpeydenaiheita?

Itse tunnen ylpeyttä mm.



-Pitkästä, onnistuneesta imetyksestä. Koska: tiedän kuinka harvinaista nykyään on se, että äiti pystyy sitoutumaan lapseensa niin kokonaisvaltaisesti - toimimaan lapsen parhaaksi, vaikka se ei aina se itselle helpoin ratkaisu olisikaan.



-Toimivasta parisuhteesta. Koska: tiedän kuinka moni liitoista päättyy nykyään eroon. Me olemme saaneet suhteemme toimimaan vaikeuksista huolimatta.

Mua ei säväytä yhtään, jos joku kertoo posket innosta hehkuen, että on imettänyt 7 vuotta.

imetys on onnistunut ja imetän vieläkin ( poika tulee tässä kuussa vuoden ), KOSKA imetys ei ole mikään itsestäänselvä juttu, eikä välttämättä sellainen asia, joka sujuisi tuosta vaan.

Monilla on erilaisia vaikeuksia ennenkuin imetys onnistuu.

Minulla ei onneksi juuri mitään. Paitsi...; se miten oppi pärjäämään sen kanssa, kun maitoa tuli niin paljon ja imetyksen ja imetysasentojen opettelu.

Miksi siitä ei saisi olla ylpeä? Se, että on ylpeä jostain ei tarkoita, ainakaan minun tapauksessani, sitä että jos joku ei syystä tai toisesta imetä, niin hän olisi huonompi. Ei tietenkään!

Onko se pätemistä, että on ylpeä onnistuneesta imetyksestä?

heti kun tulee vähän vaikeuksia. Olen ylpeä, koska pääsin niistä yli, enkä antanut omalle mukavuudenhalulleni valtaa.

Taitaa olla luonne-eroavaisuuksista kyse kun ei jaksa olla joka pienestä tai suuremmastakaan asiasta ylpeä. Tyytyväinen tietysti voi olla, että esim on hengissä.

Vierailija:

Mua ei säväytä yhtään, jos joku kertoo posket innosta hehkuen, että on imettänyt 7 vuotta.

Vierailija:

Taitaa olla luonne-eroavaisuuksista kyse kun ei jaksa olla joka pienestä tai suuremmastakaan asiasta ylpeä. Tyytyväinen tietysti voi olla, että esim on hengissä.

Sellaisista, joiden suhteen olen asettanut toisen ihmisen pidemmän aikavälin edun tavoittelun oman lyhyen aikavälin mukavuuden tavoittelun edelle. Varsinkin, kun tiedän, että monesta ei ole samaan.

12

olen ylpeä siitä, että imetys toisen kohdalla onnistui. Vauvalla ikää tällä hetkellä 10 kk:tta, vuoden ikään olisi tarkoitus jatkaa.



Esikoisen kohdalla ei imetys onnistunut.



Ei tämä nyt sellainen juttu ole, että sillä retostelisin kaikille, jota kiinnostaa kuunnella.



Olen sitä mieltä, että kyllä niistä korvikelapsista ihan yhtä hyviä ihmisiä tulee kuin imetetyistäkin, onhan minulla todisteita siitäkin :)



Eikä äitiyden paremmuus liity siihen, imettääkö, vai onko päättänyt alusta alkaen ruokkia lastaan pullosta.



Ylpeys ehkä enemmän liittyy siihen, että esikoisen kanssa huomasin, että imetys ei ole niin helppo juttu, kuin mitä aluksi luulin, mutta toisen kohdalla tässäkin onnistuin.

Sehän on maailman luonnollisin asia, kuten syöminen, nukkuminen tai kakkiminen. Ylpeilettekö te siitäkin, että onnistuitte saamaan eilen ruokaa kurkustanne alas?

Se ei ollut mukavaa, eikä nautinnollista. Tein sen koska se oli lapselleni parhaaksi. MInusta se on yksi onnistuminen muiden joukossa.

Mahtaa nämä imetyksen hehkuttajat todella vihata imetystä kun se on heille jokin ylimaallinen suoritus. He ovat siitä painajaisesta selvinneet, miksei siis muutkin.

mutta tuntenut selvinneensä niistä kunnialla - on iloinen ja ylpeä onnistumisestaan.

Suurin osa omista tuttavistani on lopettanut imetyksen viimeistään 4:n kk:n ikään, kun se on niin sitovaa ja pitäähän isänkin osallistua yösyöttöihin jne. Itselleni imetys on ollut luonnollista ja helppoa, mutta toki se on sitovaa ja sellaisena jonkinlainen uhraus. Ihmettelen kuitenkin, miksi niin harvasta on tinkimään omasta mukavuudestaan lapsensa hyväksi.

Ikinä en ole ylpeillyt kenellekään imetyksestäni, vaan lähinnä sitä tulee salailtua ja vähäteltyä toisille. Ettei herättäisi näitä raivon tunteita mihin täällä aina törmää imetysasioista keskusteltaessa.

Minkälaista ihmistä se häiritsee?

Tämä teksti pisti kyllä vihaiseksi, sori vain. Itse en pystynyt imettämään kuin kaksi viikkoa (silloinkin sain pojan keskittymään tissittelyyn vain pari kertaa päivässä, muuten sai Nannia ja saa edelleen, kiinteiden lisäksi tietty). Maitoa ei missään vaiheessa tullut niin paljon kuin poika olis halunnut. Aloin ahdistua imetyksestä, otin siitä valtavasti paineita, vanhat paniikkihäiriön tuntemukset " kolkuttelivat jo ovella" . Joten oliko ehkä parhainta, että pistin OMAN MIELENTERVEYTENI edelle ja lopetin imetyksen??? Aivan varmsti poikani vaistosi tissillä ollessaan tuntemukseni, ikävä kyllä.



Itse katson olevani ainakin 110 prosenttisesti sitoutunut lapseeni ja huolehdin hänestä niin hyvin kuin ikinä voin. On älyttömän loukkaavaa tuoda imetys esiin tuolla tavalla - ikäänkuin imettävä äiti olisi parempi ja enemmän sitoutunut lapseensa kuin sellainen, joka ei syystä tai toisesta imetä!!!!!!



Miettisitte vähän miten asianne ilmaisette. Se on ihan kiva asia, jos joillain on imetys onnistunut ja sitä on voinut jatkaa pitkään jne. mutta älkää silti nostako itteäni meidän " pullottelevien" yläpuolelle ja kuvitelko, että teidän lapsistanne tulee pelkän imetyksen takia jotenkin parempia tai onnellisempia!!!!



T.äiti25