Muistatteko Sipilän kikyn?
Menetin julkisen työntekijänä muutamana vuonna ison osan lomarahoista. Vai menivätkö kokonaan, en muista. Se oli toki iso menetys.
Monet muut saivat ne pitää, mutta valittivat kuitenkin joidenkin minuuttien lisäyksestä päivittäiseen työaikaan.
Se kuulosti absurdilta, kun itsellä ei ole työaikaa ollenkaan. (=Aina on pitänyt ilmaiseksi joustaa muutenkin.)
Miten lie tuo minuuttipeli on käytännössä pelattu? Kaikkialla ei mitenkään.
Meidän työpaikan työajattomille se kiky tehtiin poistamalla joitakin vapaapäiviä - eli menetimme 3 vapaapäivää per puoli vuotta.
Eli itse annoin maan kilpailukyvylle sekä lomarahat useampana vuonna plus tein kuusi ylimääräistä ilmaista pitkää päivää.
Sama kuin olisi viety 6 lomapäivää kertymästä. Tämäkin useampana vuonna peräkkäin.
No mitä hyötyä tästä muka oli? Edelleen on vaan kaikki tässä yhteiskunnassa päin per...ttä. Työikäiset ja työtä tekevät ovat jo joustaneet. Ja joustaneet.
Lapsilta ja nuorilta on myös leikattu, erityisesti sairaanhoidon ja koulutuksen tilanne on ala-arvoinen.
Milloin on todellisen yhteisvastuun eli eläkeläisten ja yrittäjien vuoro kantaa kortensa kekoon?
Kommentit (59)
Muistan hyvinkin. Sipilä teki sen mihin vasemmistohallitusen huulipunajaosto ei kyennyt. Sipilän mallilla ja estämällä geelitukkien rajanylitulo olisi Suomi ihan eri tilanteessa.
Mutta niin makaat kuin petaat...ja äänestät.
En. KOSKAAN.unohda.sitä! Ja tämä ei ollut kehu.
Minua ei se työajan pidennys haitannut ollenkaan mutta llomarahojen leikkaus teki satasien loven kesäajan tuloihin ja vaikutti myös eläkekertymään. Sipilä kävi sotkemassa kaiken ja hävisi kuin pieru Saharaan,
Me eläkeläiset koettiin tuo kaikki jo 90-luvulla, kahtena vuonna peräkkäin niin että tuttua on.
Voi voi teitä kateellisia raukkoja. Eläkkeisiin ei voi koskea, eivät ne valtion pussista tule, siis TYÖeläkkeet.
Terveisin varakas eläkeläinen
Vaan missäpä on Juha, suunnitteleeko ikiliikkujaa autotallissaan, vai arkkujako askartelee.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei se työajan pidennys haitannut ollenkaan mutta llomarahojen leikkaus teki satasien loven kesäajan tuloihin ja vaikutti myös eläkekertymään. Sipilä kävi sotkemassa kaiken ja hävisi kuin pieru Saharaan,
Sipilä nostelee sopeutusrahaa, kun ei pärjää miljoonillaan! Veronmaksajana v..uttaa ehkä hiukan....! Joo, kahtena kesänä lomarahat leikkasi tuo m...ulkku.
Joo muistan. Oli absurdia, kun meillä oli helatorstai KIKYn takia työpäivä, mutta tein itse 100% asiakastyötä yritykselle, joka oli helatorstain vapaalla. Laskutusasteesta ei saanut tinkiä, joten oli ihan mielenkiintoista yrittää keksiä laskutettavaa tekemistä tuolle päivälle.
Onneksi vaihdoin työpaikkaa ennen saman vuoden syksyä, kun syksyllä olisi täytynyt pitää toinen KIKY-päivä lauantaina TAI vaihtoehtoisesti sisään tehtynä olikohan 2 t / pv normaalin työpäivän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Muistan hyvinkin. Sipilä teki sen mihin vasemmistohallitusen huulipunajaosto ei kyennyt. Sipilän mallilla ja estämällä geelitukkien rajanylitulo olisi Suomi ihan eri tilanteessa.
Mutta niin makaat kuin petaat...ja äänestät.
Otti sisään yli 30 000 tulijaa Orpon ja Soinin avustamana!! Tämä hallitus on jatkanut hyvin samoilla linjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Kiky on kirosana. Edelleen vituttaa. Ei. Koskaan. Enää. Ääntä. Keskustalle.
Eikö silloinkin kokoomus voittanut vaalit, ja voittajan mukaan "tanssitaan"..
Vierailija kirjoitti:
Minua ei se työajan pidennys haitannut ollenkaan mutta llomarahojen leikkaus teki satasien loven kesäajan tuloihin ja vaikutti myös eläkekertymään. Sipilä kävi sotkemassa kaiken ja hävisi kuin pieru Saharaan,
Kuin A. Berner ?
Vierailija kirjoitti:
Kiky on kirosana. Edelleen vituttaa. Ei. Koskaan. Enää. Ääntä. Keskustalle.
Nyt lähe sinne töihin ja rauhoitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei se työajan pidennys haitannut ollenkaan mutta llomarahojen leikkaus teki satasien loven kesäajan tuloihin ja vaikutti myös eläkekertymään. Sipilä kävi sotkemassa kaiken ja hävisi kuin pieru Saharaan,
Kuin A. Berner ?
Mites tyttelit ja RKP Annamaja jäivätkö kantamaan vastuun katastrofaalisen hallituksensa toilailuista. Kaikki tekivät Ohikset siinäpä vastuulliset perkel.
Vierailija kirjoitti:
Taloustilanne ei tule muuttumaan ennen kuin aikuiset kustantavat itse omat terveydenhuoltomenonsa. Miksi meidät pakotetaan suureen sairauskassaan? Vähän sairastavat häviävät joka vuosi valtavasti.
Mutta esimerkiksi autovakuutuksen maksat mukisematta ja kiltisti vaikka et koko elämäsi aikana sitä tarvitsisi?
Toi on jännä, miten materiaa suojellaan rahalla (=vakuutuksilla), mutta oman itsensä vakuuttaminen onkin syvältä.
Itse olen maksanut suurimmaksi osaksi niin vakuutuksia kuin sairauskassaa vuosia "turhaan", mutta kun sitten kuitenkin hävisin terveyslotossa, niin olipa erinomainen asia kuulua kassaan. Ei mulla olisi niihin kustannuksiin ollut laittaa rahaa niin paljon mitä kassa korvasi.
Vakuutusyhtiön vakuutuksessa on enemmän ehtoja ja korvaus voi jäädä laihaksi tai saamatta. Raha niillekin kuitenkin kelpaa. Kokemusta siitäkin.
Muistan kyllä. Monta vuotta meni niin että piti säästää koko vuoden rahaa että on varaa maksaa laskut lomalla koska lomaraha oli 800e ja tietenkään lomalta ei tule palkkaa. Eli monta vuotta loma oli sitä että söin kaurapuuroa ja olin kotona tekemättä mitään. Rentouttihan se että sai levättyä ja nukuttua mutta en tiedä miten se auttoi taloutta kun ei ollut mitään mitä kuluttaa.
Tuntien lisäys tehtiin niin että joka arki päivään lisättiin tunteja ja viikonloput olivat 1h lyhyempiä kuin arkena.
Kun sain ekan kerran oikean suuruisen lomarahan olin niin onnellinen että voin ostaa konserttiliput ja tehdä lomalla oikeasti jotain niinkuin normaali ihminen.
En menettänyt lomarahoja ja tuo kuusi minuuttia lisää päivään oli lähinnä vitsi.
Sipilän hallituksen älynväläys nimeltä kiky mahdollisti yrittäjille nopeat pikavoitot, mutta näiltä lyhytjänteisiltä kvarataalitalouden ihmisiltä unohtui pidemmän aikavälin vaikutukset.
Kiky pysäytti suomalaisten ansiokehityksen ja sitä kautta valtion verotulokehityksen, mutta inflaatio kuitenkin laukkasi ja valtion menot kasvoivat. Valtio alkoi velkaantumaan kahta kauheammin. Tuli veronkorotuksia ja leikkauksia kurittamaan kansalaisia yhä kovemmin.
No sitten kansalaisilla ei enää ollut varaa kuluttaa niin kuin ennen ja se koitui monen yrittäjän vahingoksi. Alkoi konkurssien aalto. Työttömyys lähti kasvuun jne.
Se että suomalaisten palkat jäädytetään ei todellakaan tässä euromaailmassa vaikuta kansalliseen inflaatioomme juuri tuon taivaallista.
Muistanpa hyvinkin. Mutta sitä en muista, että siitä kikystä olisi mitään hyötyä ollut.
"talkoot" sanan nykymerkitys: jos minä ryöstän jonkun, hän "osallistuu talkoisiin"