Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muistatteko Sipilän kikyn?

Vierailija
29.01.2025 |

Menetin julkisen työntekijänä muutamana vuonna ison osan lomarahoista. Vai menivätkö kokonaan, en muista. Se oli toki iso menetys.

Monet muut saivat ne pitää, mutta valittivat kuitenkin joidenkin minuuttien lisäyksestä päivittäiseen työaikaan.

Se kuulosti absurdilta, kun itsellä ei ole työaikaa ollenkaan. (=Aina on pitänyt ilmaiseksi joustaa muutenkin.)

Miten lie tuo minuuttipeli on käytännössä pelattu? Kaikkialla ei mitenkään.

Meidän työpaikan työajattomille se kiky tehtiin poistamalla joitakin vapaapäiviä - eli menetimme 3 vapaapäivää per puoli vuotta.

Eli itse annoin maan kilpailukyvylle sekä lomarahat useampana vuonna plus tein kuusi ylimääräistä ilmaista pitkää päivää.

Sama kuin olisi viety 6 lomapäivää kertymästä. Tämäkin useampana vuonna peräkkäin.

No mitä hyötyä tästä muka oli? Edelleen on vaan kaikki tässä yhteiskunnassa päin per...ttä. Työikäiset ja työtä tekevät ovat jo joustaneet. Ja joustaneet.

Lapsilta ja nuorilta on myös leikattu, erityisesti sairaanhoidon ja koulutuksen tilanne on ala-arvoinen.

Milloin on todellisen yhteisvastuun eli eläkeläisten ja yrittäjien vuoro kantaa kortensa kekoon?

 

 

Kommentit (59)

Vierailija
21/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lomarahoja leikattiin 30% kunta-alalla.

 

Olen yksityisellä puolella. Yhtenä vuotena meiltä leikattiin koko lomaraha, koska firman taloustilanne oli niin huono. Meillä tehdään myös tunti-tunnista joustoja, koskaan ei makseta ylitöistä. Kikyt tehtiin minuutilleen työnä.

Sul oli paska työnantaja.

Vierailija
22/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lomarahojen vienti otti aivan uskomattoman paljon päähän. Minulla oli kesällä opintolainan lyhennys, joten tiukempaa kuin normaalisti. 

Yksinhuoltajaäitinä kirpaisi ja lujaa. Ei ollutkaan varaa mihinkään ylimääräiseen. Jäi lintsireissu tekemättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli se kumma, että kahdenvälisiä sopimuksia (=työsopimus) mentiin muuttamaan yksipuolisesti kolmannen osapuolen käskyllä. Luulisi jonkun ay-liikkeen edes yrittäneen hakea siihen työoikeudelta lausuntoa, mutta läskisillä perseillään vaan istuivat norsunluutorneissaan ahtamassa napaansa eliitin murkinaa. SiatPorsaat!

Vierailija
24/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko numeerista dataa että kiky lisäsi tuottavuutta? Vai onko kuten Ö

Lahden ymristökaupunki hanke, saatiin kokkarikavereille duunia 8 000 e kk palkalla:)

Vierailija
25/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sannuli, ja Tytti tuhosivat Sipilän aikaansaannokset.

Vierailija
26/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin kiky-aikana opiskelijana, työttömänä ja vähän vuokrafirman keikkalaisena joten minuun se ei juuri tuolloin vaikuttanut. Muistan kyllä kun ihmiset puhuivat kiky-p*skalla käymisestä eli että ylimääräiset työminuutit vietetään vessassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistan työajan pidentymisen erittäin hyvin. Lapseni olivat silloin alkuluokilla, ja yksinhuoltajana ärsytti todella paljon. 

Vierailija
28/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aino aika, jolloin Suomi ei velkaantunut lisää kovin paljon. Sipilän aika näkyy velkakäyrissä hyvin. Eikä tainnut kukaan nälkään kuolla silloinkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
30/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä yksityisessä pikkufirmassa alalla, jossa ei ole työehtosopimusta, joten kikyllä ei meitä kiusattu. Varmaan ainoa asia, joka tuossa putiikissa on mennyt hyvin. Ottaa silti suunnattomasti päähän kaikkien niiden puolesta, joiden selkänahasta se Sipilän pikku hiihtolenkin idea sitten revittiin, ja ottaa päähän koko s-tanan ahne tekopyhä lahkoniilo. Ja jos olisin ollut edellisessä työpaikassani, olisin päässyt myös nauttimaan noista palkattomista arkipyhien työpäivistä, toki olisin takuulla saikuttanut. Sorry not sorry.

Kyrpii myös Sipilän eläkeiän nostoidea, paskalaki vessoihin, sekä postilain- ja taksilain "uudistus".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sipilä on iso M

Vierailija
32/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sipilän käsialaa on myös ammattikoulureformi eli opistoilta rahat pois ja opetus työpaikoille

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taloustilanne ei tule muuttumaan ennen kuin aikuiset kustantavat itse omat terveydenhuoltomenonsa. Miksi meidät pakotetaan suureen sairauskassaan? Vähän sairastavat häviävät joka vuosi valtavasti.

Vierailija
34/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aino aika, jolloin Suomi ei velkaantunut lisää kovin paljon. Sipilän aika näkyy velkakäyrissä hyvin. Eikä tainnut kukaan nälkään kuolla silloinkaan.

Sipilän aikaan oli ns hyvät ajat. Mutta silloin luotiin pohja pahoinvoinnille, koulutuksen leikkaukset jne. 

Lisäksi ei voi ymmärtää, että miksi hyvinä aikoina piti laittaa Nestettä lihoiksi. Taisivat myydä 5% Suomen omistuksia. 

Sen jälkeen hallituksilla on olleet kovat ajat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä ääntä kokoomukselle eikä perussuomalaisillekaan. Kurjistivat työntekijän asemaa vielä uudestaan. Tämä aloitus voisi olla keskustan mustamaalaamista varten.

Vierailija
36/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Timo Soini:

Yksi Jytkyn siivittäjiä oli kepulaisen ympäristöministerin yhdessä RKP: n kanssa junailema maaseudun haja- asutusalueiden jätevesiasetus eli niin sanottu paskalaki.

Otin käyttöön tokaisun paskalaki on paska laki.

Se tehosi. Kepu kyykkäsi ja loppu on historiaa.

Kuittaus on nyt matkalla.

Sairaalapäätös = Persujen paskalaki.

Toimii kuin junan vessa.

Kunta- ja aluevaaleissa Persut kyykkää pahasti.

Ainakin neljässä piirissä ovat hanskat jo pudonneet.

Kyllä kansa tietää, että sairaalapäätös on Persujen paska laki. 

 

Vierailija
37/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Taloustilanne ei tule muuttumaan ennen kuin aikuiset kustantavat itse omat terveydenhuoltomenonsa. Miksi meidät pakotetaan suureen sairauskassaan? Vähän sairastavat häviävät joka vuosi valtavasti.

Ei makseta myöskään palo-, auto- eikä asuntovakuutuksiakaan. Miksi meidät pakotetaan suuriin vakuutusmaksuihin?  Jos ei tapahdu mitään niin hävitään paljon joka vuosi.

Vierailija
38/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sipilän kaudesta on niin vähän aikaa että tuoreessa muistissa. Kiukutteli hallintohimmelin tai kaataa hallituksen. Kokoomus ja ps olivat mukana. Nyt sitten kokoomus ja sinimusta hallitus tuhoavat loputkin. Viimeistelevät sipilän aloittaman duunareiden kyykytyksen ja työttömien orjuuttamisen.

Vierailija
39/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on joku todella pimeä agenda.

Halutaan kai hiljalleen orjuus takaisin.

Ja tavalliset ihmiset on pidettävä mahdollisimman tyhminä, jotta se voi onnistua.

Jatkuva tyhmentyminen onkin jo faktaa

Idioluutio + kouluttamattomuus + sivistymättömyys tuhoavat kulttuurimme.

Mikä hyvinvointivaltio?

Ei vaan ahne eliitti tutkintoineen ja tuotantohamsterit kiireisinä oravanpyörässään.

Nälkä ja vilu ajaa.

Paskinta leipää ja aivottominta sirkushuvia vaan.

Omistaminenkin kun on nykyään niin out.

Ei sun tarvi, kato! Voit vain kuluttaa.

Maailman paras siinä ja tässä.

Maailman onnellisin maa.

Herätkää tähän - ei woketukseen.

 

 

Vierailija
40/59 |
29.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi joillain lisäminuutit tekivät 3 palkatonta työpäivää ja toisilla aloilla 6?

En tiedä.

Meillä samassa isossa julkislafkassakin  osassa yksiköitä työajattomilta vaadittiin se kuusi, toisilta riitti nolla, kun sen yksikön pomo totesi että typerää.

On täysin eri asia "tehdä" 6 min. tosiaan vaikka vessassa päivittäin tai muutoin vähän pidempään jonkun kanssa ajatuksia vaihtaen kuin että vaaditaan se 6 ylimääräistä pitkää työpäivää ilmaiseksi.

Meillä kun on nollassa ihan kaikki lisät ja 3 viikonloppua töitä neljästä plus juhlapyhät (!) niin se ilmainen kikypäivä saattoi hyvinkin olla joulu tai juhannus tai vähintään se oli sunnuntai. 

Mutta tämä uhraus ei auttanut mitään, kun saatiin kaupan kassalta Sanna pääministeriksi ja yhtä onneton hallitus.

Puhutaan kauniisti: Kaikki johtuu päättäjiemme kroonisesta osaamisvajeesta.

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi yksi