Pikkulapsiarki ilman tukiverkostoja

Tuttu juttuhan tuo. Aina sanotaan, että kannattaa vuorotella ystävien kanssa lastenhoidossa. Mutta nykyisin kun arki on niin kiireistä ja kaikkien työajat vaan venyvät ja paisuvat, niin en itse ainakaan edes kehtaisi kysyä joltakin, että otatko ainoana vapaapäivänäsi meidän lapset vielä hoitoon. 

Meidän lapset on jo isompia, mutta silloin aikanaan vastavuoroisuus ystävien kanssa ei toiminut senkään vuoksi, että kukaan heistä ei tarvinnut lastenhoitoapua, heillä isovanhemmat hoitivat lapsia aina kun tarvitsi. 

Rankkaahan tuo on, mutta ei siinä auta kuin odotella lasten kasvamista tai sitten säästää rahaa ja palkata joskus lapsenvahti.

Kirjoitin samasta ongelmasta tälle palstalle 15 v sitten. Mikään ei ole Suomessa muuttunut! Nyt on jo aikuistuvat lapset ja lämmin suhde heihin. Kannatti jaksaa ja venyä ilman tukiverkkoakin! Oma elämä hyvää, kun ei ole hoitovastuuta suvun vanhuksistakaan. Työpaikalla mukava yhteishenki. Fyysisesti tuntuu vahvalta, kun yöt saa nukkua keskeytyksettä jne. Ei 50 v ole väsynyt.

Miksi isovanhemmat halutaan nähdä ensisijaisesti lastenhoitoapuna ja tukiverkostona, ei aikuisina, joilla on oma elämä, omat suunnitelmat ja omat unelmat toteutettavana? Jos lapsia on 2 ja molempien perheet haluavat turvaverkkoapua, niin isovanhempien työssäkäynti on vaikeaa, koska viikonloppuisin ei ehdi palautumaan ja pitää olla koko ajan päivystämässä, jos joku tarvitsee apua. Se joku voi olla isovanhemman oma iäkäs vanhempikin, joten ne ruuhkavuodet eivät suinkaan osu omien lasten pikkulapsiaikaan vaan vasta siihen hetkeen, kun on sekä työ, lapsenlapset että omat vanhemmat hoidettavina. Jos ei ole enää työelämässä, voi vastuulla olla puoliso, jolla on alkuvaiheen dementia tai syöpä.

Monissa häissä on paikalla enemmän hääparin ystäviä kuin sukulaisia. Siksi on kummallista, että näitä ystäviä ei velvoiteta turvaverkoksi, vaikka heitä pidetään läheisempinä kuin omia tätejä. Moni isovanhempi miettii, että olisi kiva käydä hotellilomalla kahdestaan, mutta ei sellaista uskalla varata, koska oma lapsi tulee siitä kateelliseksi ja syyllistää, että te vain reissaatte, mutta meille ei apua heru. Olisiko ap:nkin aika aikuistua ja hyväksyä se, että isovanhempien tehtävänä ei ole mahdollistaa treffejä lapsiperheen vanhemmille, treffiaika meni jo.

Trolli

Meillä ei ollut tukiverkkoja lasten ollessa pieniä. Ihan kivasti meni silti. Nyt nuorin jo 17 v.

Lastenhoitoapua saattaa löytyä läheltäkin, jos uskaltaa kysyä. Itse hoitaisin mielelläni vaikka naapureisen lapsia silloin tällöin, mutta en ole kehdannut tarjoutua. Myös lapsemme olisivat voineet/voisivat olla lapsenvahteina pientä korvausta vastaan.

Työkavereille olenkin sanonut, että jos tarvitsee lapsenhoitajaa vaikka hetkeksi, niin multa voi kysyä. 

Ei niitä turvaverkkoja ollut 80- ja 90-luvuillakaan. Ystäväporukassa oli paljon lapsiperheitä ja auteltiin toisiamme. Ja rahalla palkattiin lapsenvahdit. Työelämäkin oli ihan yhtä kiireistä kuin nykyään, paitsi että etätyömahdollisuutta ei ollut.

Appiukko oli ainoa, joka yritti auttaa, mutta anoppi haki sen aina kiireesti pois.

Meillä auteltiin lapsen kaverin vanhempien kanssa vuoronperään. Apua kyllä saa kun rohkeasti kysyy. 

Se ei ole helppoa. Mutta yritä nauttia tästä ajasta niillä resursseilla mitä nyt on. Mieti millainen tulevaisuus teillä voi olla, voit antaa omille lapsille aikuistuttuaan sitten sitä tukea ja turvaa mitä sulla ei arjessa ollut. 

Saimme apua naapurin "mummolta", kun oli muutaman kerran sellainen tilanne. Mielellään hän auttoikin. Tosiaan rohkeasti vaan kysymään lapsen kavereiden vanhemmilta ja muilta tutuilta. 

Lapset saa lähetettyä 7-vuotiaasta eteenpäin partion, seurakunnan ja järjestöjen leireille. Netin kautta voi löytyä toinen tukiverkoton perhe jonka kanssa vuorotella. Lapsen voi saada joskus kaverinsa perheen luo ja joskus oma hyvä ystävä hetken auttanut. Näillä on menty ja lapset on kasvaneet isoiksi. Terveisin totaaliyksinhuoltaja äiti, lasten isovanhemmat kuolleet, ei sukua apuna.

Vierailija kirjoitti:

Miksi isovanhemmat halutaan nähdä ensisijaisesti lastenhoitoapuna ja tukiverkostona, ei aikuisina, joilla on oma elämä, omat suunnitelmat ja omat unelmat toteutettavana? Jos lapsia on 2 ja molempien perheet haluavat turvaverkkoapua, niin isovanhempien työssäkäynti on vaikeaa, koska viikonloppuisin ei ehdi palautumaan ja pitää olla koko ajan päivystämässä, jos joku tarvitsee apua. Se joku voi olla isovanhemman oma iäkäs vanhempikin, joten ne ruuhkavuodet eivät suinkaan osu omien lasten pikkulapsiaikaan vaan vasta siihen hetkeen, kun on sekä työ, lapsenlapset että omat vanhemmat hoidettavina. Jos ei ole enää työelämässä, voi vastuulla olla puoliso, jolla on alkuvaiheen dementia tai syöpä.

Monissa häissä on paikalla enemmän hääparin ystäviä kuin sukulaisia. Siksi on kummallista, että näitä ystäviä ei velvoiteta turvaverkoksi, vaikka heitä pidetään läheisempinä kuin omia tätejä. Moni isovanhempi miettii, että olisi kiva käydä ho

Mistään tämmöisestä ei edes ollut kyse aloituksessa :D

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttuhan tuo. Aina sanotaan, että kannattaa vuorotella ystävien kanssa lastenhoidossa. Mutta nykyisin kun arki on niin kiireistä ja kaikkien työajat vaan venyvät ja paisuvat, niin en itse ainakaan edes kehtaisi kysyä joltakin, että otatko ainoana vapaapäivänäsi meidän lapset vielä hoitoon. 

Meidän lapset on jo isompia, mutta silloin aikanaan vastavuoroisuus ystävien kanssa ei toiminut senkään vuoksi, että kukaan heistä ei tarvinnut lastenhoitoapua, heillä isovanhemmat hoitivat lapsia aina kun tarvitsi. 

Rankkaahan tuo on, mutta ei siinä auta kuin odotella lasten kasvamista tai sitten säästää rahaa ja palkata joskus lapsenvahti.

Juurikin kaikilla ystävillä on isovanhemmat, jotka mielellään ottavat lapsenlapsia hoitoon. Tiedän, että jos omat vanhempani olisivat elossa, he mielellään ottaisivat lapsia hoitoon. 

Ei kannata jäädä jossittelemaan ja murehtimaan vaan ratkaista asia toisin. Jos ei ole isovanhempia niin ei ole. Eikä kannata jatkaa keskustelua niiden kanssa joilla ne tukiverkot on eikä ole halua auttaa tukiverkottomia. Tämä on oletus että eivät halua auttaa. Puhetta voi riittää loputtomiin siitä kun Maija mummo taas tulee tai lapset menee Liisan ja Pertin luo. Ja onhan se harmi kun teillä ei ole ketään.

Meillä ei ollut tukiverkkoja 90-luvulla. Lasten isän vanhemmat asuivat kaukana ja olivat vanhoja, omia vanhempiani ei kiinnostanut. He olivat vasta viisikymppisiä mutta muuttivat mieluummin Espanjaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä auteltiin lapsen kaverin vanhempien kanssa vuoronperään. Apua kyllä saa kun rohkeasti kysyy. 

Olen miettinyt myös, jos löytyisi ns. varamummo jostain :) Jos siis aidosti haluaisi seuraa ja kaitsea lapsia. Ei todellakaan mitään päivittäistä, että väsytetään vanhus henkihieveriin. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin samasta ongelmasta tälle palstalle 15 v sitten. Mikään ei ole Suomessa muuttunut! Nyt on jo aikuistuvat lapset ja lämmin suhde heihin. Kannatti jaksaa ja venyä ilman tukiverkkoakin! Oma elämä hyvää, kun ei ole hoitovastuuta suvun vanhuksistakaan. Työpaikalla mukava yhteishenki. Fyysisesti tuntuu vahvalta, kun yöt saa nukkua keskeytyksettä jne. Ei 50 v ole väsynyt.

Kuulostaapa ihanalta elämäntilanteelta! Kuulostaa, että osaat arvostaa ja nauttia tasaisesta arjesta. Terkuin 2 alle kouluikäistä lasta + surkea työilmapiiri ja aliresursoitu työ + ikääntyvät vanhemmat

Vierailija kirjoitti:

Saimme apua naapurin "mummolta", kun oli muutaman kerran sellainen tilanne. Mielellään hän auttoikin. Tosiaan rohkeasti vaan kysymään lapsen kavereiden vanhemmilta ja muilta tutuilta. 

Älkää kyselkö kavereiden vanhemmilta. Minä en ainakaan halua hoitaa sekuntiakaan muiden lapsia.

Etjö ajatellut kun teit lapsia, vai mikä tässä on ihmeellistä?

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttuhan tuo. Aina sanotaan, että kannattaa vuorotella ystävien kanssa lastenhoidossa. Mutta nykyisin kun arki on niin kiireistä ja kaikkien työajat vaan venyvät ja paisuvat, niin en itse ainakaan edes kehtaisi kysyä joltakin, että otatko ainoana vapaapäivänäsi meidän lapset vielä hoitoon. 

Meidän lapset on jo isompia, mutta silloin aikanaan vastavuoroisuus ystävien kanssa ei toiminut senkään vuoksi, että kukaan heistä ei tarvinnut lastenhoitoapua, heillä isovanhemmat hoitivat lapsia aina kun tarvitsi. 

Rankkaahan tuo on, mutta ei siinä auta kuin odotella lasten kasvamista tai sitten säästää rahaa ja palkata joskus lapsenvahti.

Tukiverkko ja tuo mistä ap puhuu (jakaa arkea ja kahvitella leivosten kera) on muutakin kuin että joku tulee ja hoitaa lapsesi. Meillä oli sama tilanne, kun lapset oli pieniä ja ihan itse piti uudella paikkakunnalla luoda suhteet. Ei tokikaan niin, että kuka voisi hoitaa mun lapsia, että pääsen miehen kanssa kaksin, vaan nimenomaan sitä tutustumista. Ihan turha tuossa kohtaa edes ehdottaa mitään vastavuoroisuutta, mutta kyllä se sitten ajan kanssa toimii. Kyllä ihmiset auttaa pidempiaikaisia ystäviä. Tilanteita tulee elämässä ihan oikeitakin, ei vain tuota oman ajan haluavista, ja kyllä silloin ollaan autettu puolin ja toisin. Nyt yli 15v jälkeen on myös hienoa katsoa lasten keskinäisiä välejä. Ei heidän tarvitse jatkaa sitä, että eivät tuntisi paikkakunnalta ketään.