Isovanhempi sairaalassa pakottavasta syystä, obstruktio 2,5 vuotiaan kanss
Onko minulla oikeus kv tessin mukaan palkalliseen vapaaseen?
Lapsi siis joutui osastohoitoon hapetukseenkaan hengenahdistuksen ja saturaation laskun vuoksi.
Kommentit (6)
Minulla ei aikanaan ollut. Lapsi siis joutui sairaalaan vatsaongelmien takia ja olimme siellä muistaakseni kaksi yötä ja päivää. Töihin ilmoitin, että olen lapsen kanssa sairaalassa ja lääkäri kirjoitti todistuksen, että vanhemman läsnäolo välttämätön, mutta silti jouduin ottamaan palkattomina. Silloisen TESin mukaan ei ollut mahdollista. Ta ilmoitti, että lapsi on sairaalassa hoidon piirissä, joten vanhempaa ei silloin välttämättä tarvita.
Mutta tästä jo paljon aikaa, eli tilanne saattaa olla muuttunut ja riippuu myös työnantajasta, että miten tiukasti tulkitsee sääntöjä.
Näin minäkin, mutta lastenlääkäri kysyi olenko vielä työelämässä ja sanoi kirjoittavansa todistuksen, että olen joutunut olemaan täällä hoitamassa sairasta lasta ja sanoin työnantajan laittaneen sen jo palkattomaksi. Jatkoi sitten kotihoitoon-ohjeilla.
Kysyin vielä työnantajalta ja sanoi tarkistavansa asian ja sanoi, että hän ei ainakaan ollut saanut palkallista noin 15v.sitten, kun oli omien lapsiensa kanssa osastolla
Vierailija kirjoitti:

Jos lapsesi on alle 10-vuotias ja sairastuu äkillisesti, voit jäädä pois töistä hoitamaan häntä tilapäiselle hoitovapaalle. Se voi kestää enintään 4 työpäivää. Tilapäinen hoitovapaa perustuu työsopimuslakiin. Kela ei maksa tukia tilapäisen hoitovapaan perusteella.
Miten isovanhempi liittyy tähän? Tuo kysely vastausvaihtoehtoineen on myös erittäin hämmentävä. Oletko varma, ettet itse ole jonkunlaisen ammattiavun tarpeessa?
Kysyisitkö työnantajaltasi? Ensin Esihenkilöltä tottakai. Jos ei tiedä niin varmaan hr tietää. Tai jos pikkufirma niin sovitte keskenänne esihenkilön kanssa.
Tai kai täällä joku tessiä ja työaikalakia tuntee, mutta hirveesti en neuvoihin luottaisi