Kaverit hylkäsivät, kun nousin pohjalta - miksi?

Minulla oli tavallisia keskiluokkaisia kavereita, joilla oli elämässä moni asia hyvin. Nämä kaverit eivät tunne toisiaan, vaan olen tutustunut heihin eri yhteyksissä. Yhteistä oli se, että tutustuin heihin, kun elämässäni meni huonosti. Olin yksinäinen, eronnut, määräaikaisissa töissä, vanhassa murjussa vuokralla ja terveyskin meni.

Vuodet kuluivat ja aurinko alkoi paistaa risukasaani. Muutin uudelle paikkakunnalle, sain vakituisen työpaikan ja löysin hyvän kumppanin, joka ei piitannut sairaudestani. Menimme naimisiin, ostimme kauniin kodin ja saimme toivomaamme perheenlisäystä. Olen onnellisempi kuin koskaan.

Mitä "paremmin" minulla meni, sitä etäisemmäksi kaverit kävivät. Yksi kerrallaan jäivät elämästäni pois, vaikka olisin heidät halunnut pitää. Yksi totesi suoraan, että ei kestä kun sain lapsen. Toiselle oli ollut ongelma, kun olin löytänyt kumppanin.

Olen ollut ihan hämilläni, miksi kaverit ovat lähteneet, kun minulla on alkanut mennä hyvin?