Lue keskustelun säännöt.
Olen yksinhuoltajaäiti, joka kantaa vastuun lapsistaan
23.01.2025 |
Samalla kun lasten isä on mennyt elämässään eteenpän ja perustanut perheen. Hän ei suostu maksamaan elatusapua yhteisistä lapsistamme.
Minä yksinhuoltajaäitinä kannan kuitenkin häpeän ja vastuun, ja olen monien mielestä yhteiskunnan tuilla elävä nainen (vaikka käyn töissä) ja joka kelpaa monelle vain sek siseuraksi.
Mietin, miksi meitä halveksitaan niin paljon? Onko se naisvihaa? Tarve projisoida miehen vastuuttomuus naiseen?
Kommentit (24)
Se on nimenomaan naisvihaa. Samoin kuin daddy issues-ilmaisulla syytetään tytärtä siitä, että tällä oli huono isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ok, incelli.
Mitenköhän asia liittyy tähän ketjuun
Vierailija kirjoitti:
Se on nimenomaan naisvihaa. Samoin kuin daddy issues-ilmaisulla syytetään tytärtä siitä, että tällä oli huono isä.
Totta. Tuota en ole tullut ajatelleeksi
Sitten nämä miehet itkevät kun kukaan ei suostu heidän kanssa suhteeseen. Todellisuudessa kyllä suostuisi mutta vain 1 % naisista kelpaisi heille
Tällaisia arvoja meillä nyt kannatetaan kun orpo leikkaa yh-äideiltä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minkä takia otit sek vastuuttoman miehen? Olis varmaan kannattanut miettiä tarkemmin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok, incelli.
Mitenköhän asia liittyy tähän ketjuun
Koska tämä on incellin spämmiroskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai olet vienyt elatusasian käräjille? Ei mies voi noin vain luistaa maksuvelvollisuudestaan vaikka kotileikki jatkuukin jossain muualla.
Vierailija kirjoitti:
No minkä takia otit sek vastuuttoman miehen? Olis varmaan kannattanut miettiä tarkemmin
On se jännä kun naisilla on vastuu myös miehen vastuusta. Miehet pitää laittaa holhouksen alaisiksi, jos eivät pysty tekemään päätöksiä omasta puolestaan tai ottamaan vastuuta itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai olet vienyt elatusasian käräjille? Ei mies voi noin vain luistaa maksuvelvollisuudestaan vaikka kotileikki jatkuukin jossain muualla.
Olin niin voimaton eron jälkeen että myönsin hänelle nollasipimuksen lastenvalvojalla. Hän vetosi rauhattomuuteen. Hänellä tosin oli vara tehdä tähän maailmaan uusi lapsi (ja heti perään myös toinen)
Hei ole armolline itsellesi ja ole välittämättä muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on nimenomaan naisvihaa. Samoin kuin daddy issues-ilmaisulla syytetään tytärtä siitä, että tällä oli huono isä.
Sieltä sellaiset uhriutumiset. Tämän takia kannattaa vältellä naisia, joiden isä ollut kuvioissa. Itsekkäitä lellipentuja, jotka eivät selviä ilman miestä, mutta eivät myöskään osaa arvostaa muita. Narsisteja.
Miksi tämä aloitus saa alapeukkuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa yksinhuoltajista on rahanahneita vieraannuttajia. Elarit saat kyllä halutessasi, vaikka takautuvasti.
Oletko haastanut ex-miehesi oikeuteen maksamattomista elareista? Jos et, niin miksi?
Miksi sopimuksia ei voisi muka muuttaa. Vetoot että nykyään on jo ihan eri tilanne kuin alussa. Lapsia kohden vääryys päästellä toista vanhempaa vastuustaan ellei ole jo ennen lapsen syntymää sovittu erilaisista vastuista.
Uhriudu lisää, saat lisää kuraa niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa yksinhuoltajista on rahanahneita vieraannuttajia. Elarit saat kyllä halutessasi, vaikka takautuvasti.
Tulihan se sieltä. Siinä ei tarvitse paljon vieraannuttaa jos mies itse lähtee ja perustaa uuden perheen
Olen samassa tilanteessa. Tyttäreni on teini ja alkanut puhua minulle ikävästi siitä, että kukaan ei edes rakasta minua. Se tuntuu pahalta. Eron jälkeen vuosia sitten kokeilin deittailla, mutta ketään tavallista miestä en löytänyt. Oli vain alkoholia liikaa käyttäviä tai äärimmäisen pervoja, joita en ikinä toisi lähellekään lapsia.
Olen nyt jo vuosia ollut yksin. Käyn töissä, minulla on vähän säästöjäkin. En juo alkoholia, polta tai harrasta yhden illan juttuja. Silti välillä tuntuu, että en sovi oikein mihinkään. Harrasteporukoissa ja ystäväpiireissä olen aina se pariskuntien seassa pyörivä kolmas pyörä.
Isä tapaa lapsiaan epäsäännöllisesti, mitään taloudellista tukea ei häneltä heru. Hänellä on uusi perhe. Korona-aikana suojeli tätä perhettään sillä, että meidän lapset eivät saaneet tulla isälleen lainkaan koko aikana. Tuo ehkä muutenkin kertoo millainen suhde hänellä on lapsiin.
Isä jätti minut. Hänen sanojensa mukaan ei jaksanut pikkulapsiperhearkea. Muualta kuulin, että oli nuorempi lapseton tyttöystävä. Silti minua on vihjattu syylliseksi eroon. Että unohdinko minä hoitaa parisuhdetta? Vaadinko mieheltä liikaa? Tuliko minusta liian ruma tai liian läski siinä, kun oli pieniä lapsia ja huonosti nukuttuja öitä? Ehkä. Mutta eikö isällä ole lähdöstään mitään vastuuta? Minun näkökulmasta isän elämässä ei muuttunut lasten myötä juuri mikään. Hän sai pitää vartalonsa, työnsä ja harrastuksensa. Kotona oli toki välillä vähän sotku niinkuin taaperoperheessä usein on. Kotona ei ehkä samalla tavoin voinut rentoutua niin kuin lapsettomina aikoina. Vauva itki ja taapero kömpi öisin viereen.
Eräs nainen kysyi minulta suoraan, että lähtikö mieheni vanhimman lapseni adhd diagnoosin vuoksi? Ja se esitettiin niin myötätuntoisella äänellä. Voi miesraukkaa. Lastenvalvoja kysyi olenko suututtanut miehen, kun hän ei saapunut lastenvalvojalle. Suututtanut? En edes ollut puhunut hänelle mitään, kutsunkin pyysin lähettämään heidän kauttaan.
Joten kai se on minun syytä, kun olen tehnyt vääriä valintoja. Olisin ehkä voinut valita paremmin kehen rakastun ja tunnistaa paremmin epäilyttävät merkit huonosti sitoutuvasta miehestä. Nyt jopa oma tyttäreni halveksii minua ja se tuntuu hirveältä.
Ok, incelli.