Olen asunut Helsingissä vuosia, mutta nyt alkaa näkyä rottia koko ajan.
Eilen lyhyen kauppareissun aikana bongasin 2 rottaa. Rottia näkyy nykyään todella usein, mitä ei aiemmin ole tapahtunut. Ihan ällöttää ja en edes asu keskustassa. On paino vessanpöntön päällä kerrostalossa enkä uskalla enää kesäisin nukkua parvekkeenovi raollaan, vaikka asunto on melko korkealla.
Mistä tämä rottainvaasio, joka on ollut mediassakin esillä, oikein johtuu? Jotkut riehuu juttujen kommenteissa, että se johtuu siitä, kun kaikki ei lajittele roskiaan kunnolla ja sekajätteen mukana on biojätettä. Mutta itse lottoan, että ihmiset lajittelee nykypäivänä paremmin kuin esim 10v sitten. Ja miksi ne rotat ei osaisi ihan samalla lailla mennä jätekatoksessa muoviseen biojäteastiaan, kerta ne osaavat mennä muoviseen sekajäteastiaan?
Kommentit (51)
Ne on sossurottia.
Sitä se Kela teettää.
Meidän kaupungissa alkoi pakollinen pientalojen biojätekeräys viime keväänä, joka talon pihalla biojäteastia. Sen jälkeen rotat ovat alkaneet lisääntyä. Sattumaako?
Se on ihan hyvä kun se luonto tulee sinne kaupunkiin. Siitäs saatte.
Helsinkiläiset on juuri niitä, jotka haluavat suojella hanhia, jotka syövät maatilan sadon taikka susia. Nyt voitte suojella niitä rottia siellä ihan vapaasti. :)
Vaikuttaa siltä, että rottien määrä eri puolilla pääkaupunkiseutua vaihtelee vuodesta toiseen. Asun Pitäjänmäessä ja pari vuotta sitten rottia oli paljon, mutta pariin vuoteen ei ole juuri näkynyt. Pakilan siirtolapuutarha-alueella pari vuotta sitten rottia oli tosi paljon, mutta sekin on nyt taas rauhoittunut. Joku aikaisemmin aprikoi, että erilaiset isot rakennushankkeet vaikuttavat rottien siirtymiseen ja esiintymiseen. Luulen, että siinä on totuuden perää..
Missä on ihmisiä, siellä on rottia. Rottien määrä lisääntyy samaa tahtia roskaamisen kanssa.
Meidänkin asuinalueella mummelit jättää ketuille ja tipuille ruokaa sinne tänne pitkin metsiä. Rotathan ne sieltä syö ja voi pulskasti. Toki myös kettuja on täällä paljon, koska rottia on paljon.
Uudet tulijat ei ymmärrä selkeästi roskakatoksesta juuri mitään. Kävelin eräänä päivänä s2 valtaisella alueella ja tuli mieleen italia ja kaduille kertyvät roskisvuoret.
Lisäksi isosti vaikuttaa se, ettei rotanmyrkkyä saa yksityinen käyttää. Meidän äidin luona oli rotta. Sitä jahdattiin sitten sellaisella sähköloukulla ja rotta kävi loukussa ainakin kolme kertaa ennenkuin lopulta jäi sinne.
Vierailija kirjoitti:
Helsinkiläiset on juuri niitä, jotka haluavat suojella hanhia, jotka syövät maatilan sadon taikka susia. Nyt voitte suojella niitä rottia siellä ihan vapaasti. :)
No eikä olla. Ne samat paskahanhet paskovat ja sotkevat puistot ja uimarannat myös täällä niillä jättipökäleillään.
En kyllä yhtään ymmärrä miksei niitä voi laittaa lihoiksi isolla kädellä kun joka nurkalle riittää tuhatpäinen parvi.
Söpöjäjän ne on. Toivottavasti meillekin ilmestyy pytystä uusi lemmikki.
Rotanmyrkkyä sai ennen ostaa kuka tahansa, mutta enää ei saa. Siinä sulle syy. Ihmiset eivät saa laittaa rotanmyrkkyä mihinkään ja tuholaistorjujiin ei haluta laittaa rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen asunut Helsingin kantakaupungissa 15 vuotta ja ehkä 1 kerran nähnyt rotan.
Töölö? Munkkiniemi?
Töölössä näkyy.
Itsekin ehdin asua Helsingissä varmaan 10 vuotta ennen kuin bongasin ekan rotan. Olin kyllä kuullut että täällä niitä on, jopa runsaasti. Sitten kun ne tosiaan tuli oman taloyhtiön roskiskatokselle, niin oli todella vaikea päästä eroon. Ja röyhkeitä olivat. Kun avasi roskiksen niin sieltä kuului rapina ja vilahteli vaan jaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Helsinkiläiset on juuri niitä, jotka haluavat suojella hanhia, jotka syövät maatilan sadon taikka susia. Nyt voitte suojella niitä rottia siellä ihan vapaasti. :)
Älä jaksa. Olet varmaan ihan mukava tyyppi, mutta tuollainen yleistäminen on lapsellista. Rottia on aina siellä missä on ruokaa. Kaupungeissa siksi, että siellä on paljon roskiksia yms. Näkisitte esim New Yorkin tilanteen. Mikään oletettu helsinkiläinen eläinten suojelu ei tässä ole syynä. Niitä on ollut kaupungeissa aikojen alusta.
Molokit kerää rottia, koska nuo roskasäiliöt tyhjennetään niin harvoin. Niissähän pesii kymmenittäin rottia ja sieltä leviävät suurelle alueelle. Kaivakaa mollokki ja saatte rottia.
Vierailija kirjoitti:
Rotanmyrkkyä sai ennen ostaa kuka tahansa, mutta enää ei saa. Siinä sulle syy. Ihmiset eivät saa laittaa rotanmyrkkyä mihinkään ja tuholaistorjujiin ei haluta laittaa rahaa.
Varmaankin näin, mutta tuo rotanmyrkky tappaa sitten muitakin eläimiä. Rotta on niin ovela, että se oppii välttämään myrkkyä kun näkee että kaver kuolee. Varikset ja rotat on fiksuja elukoita, vaikka molemmat aika kuvottavia.
Johtuu tästä, mitä tapahtui vuonna 2018:
Enää kuka tahansa ei voi ryhtyä myrkyttämään pihaltaan löytyviä rottia, kun myrkytysoikeus on siirtynyt vain ammattilaisille. Kuluttajat eivät myöskään saa enää ostaa rottien torjuntaan käytettävää jyrsijämyrkkyjä.
Uusi EU-lainsäädäntö kielsi jo tämän vuoden helmikuussa rottien tuhoamiseen tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myynnin kuluttajille. Kuuden kuukauden siirtymäaika päättyi elokuussa, eivätkä kuluttajat saa enää käyttää näitä myrkkyjä.
Rottien myrkytyskielto ajaa suomalaisia erikoisiin tekoihin jotkut hakeutuvat opiskelemaan vain saadakseen myrkkyjä
Vierailija kirjoitti:
Molokit kerää rottia, koska nuo roskasäiliöt tyhjennetään niin harvoin. Niissähän pesii kymmenittäin rottia ja sieltä leviävät suurelle alueelle. Kaivakaa mollokki ja saatte rottia.
Miten ne sieltä Molokista pääsee ylös? Kynsilläkö? Nehän on syviä.
Kettuja ja susia pitää tuoda itä-rajalta Helsinkiin rottien karkoittajiksi.
Ja kun menet pöntölle, kannattaa varoa ettei pure sua pepsuun.