Mihin katosivat työelämän juhlat, gaalat, bileet, saunaillat? Miksi suomalainen työkulttuuri on nykyään niin juhlavihamielistä? 🍹🥂🍾😆
Kuka muistaa rahaisan 90-luvun ja vielä iloisen 2000-luvun alun? Yritysten juhlia oli melkein joka ilta ja kutsukortteja tuli joka suunnasta. Siihen päälle vielä oman firman juhlat ja työporukoiden saunaillat.
Ravintolat olivat täysiä, juomia kaadeltiin ja taksi suhasivat. Liikkuipa silloin keskustassa limusiinejakin. Musiikki pauhasi ja tanssittiin iloisessa hiprakassa. Naiset olivat nätteinä ja miehet (ainakin osa) komeita.
Heikolla hetkellä pomo saattoi lennättää koko työporukan Lappiin juhlimaan. Työporukalle tuli heikko hetki sitten liian monen juoman jälkeen.
Miksi enää yrityksillä ei ole rahaa moiseen? Vai miksi kaikki tällaiset juhlat ovat kadonneet? Suomessa monet yökerhot ovat sulkeneet ovensa, ravintolat kaatumassa ja takseja ajavat enää maahanmuuttajat.
Siis miksi suomalainen työelämä on nykyään näin juhlavihamielistä? Hautajaisiako aletaan kohta pitämään?
Kommentit (232)
Eipä ole mitään syytä juhlia kun ei ole pariin vuosikymmeneen saavutettu sellaisia saavutuksia kuin aikaisemmin.
Nykyään työssä väsytään, uuvutaan, masennutaan ja tullaan hyväksi käytetyksi ja traumatisoituneeksi.
Mites nykyään järkkäät tasokkaat bileet, kun yökerhot ja oikeat ravintolat ovat nurin ja takseihinkaan ei enää uskalla naiset mennä?
Ei kukaan jaksa juhlia ja hillua, killua iltaisin. Osa kai tekee sen vapaalla nuorena. Alkoholismia tuskin kukaan haluaa. Työkaverin kanssa voi edelleen mennä saunaan tai syömään. Luontoon.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan jaksa juhlia ja hillua, killua iltaisin. Osa kai tekee sen vapaalla nuorena. Alkoholismia tuskin kukaan haluaa. Työkaverin kanssa voi edelleen mennä saunaan tai syömään. Luontoon.
Joo mun nuoreni sanoo sama, ei jaksa enää :D
Kuka helvetti haluaa vapaa-aikanaan olla työkavereiden kanssa. Pakollisia muutama vuodessa kun olen esihenkilö asemassa, en nauti kyllä yhtään..
Vierailija kirjoitti:
Kuka helvetti haluaa vapaa-aikanaan olla työkavereiden kanssa. Pakollisia muutama vuodessa kun olen esihenkilö asemassa, en nauti kyllä yhtään..
Ennen osattiin olla ihmisten seurassa, ei tarvinnut keskustella somen kautta.
Firmoilla on kyllä tapahtumia joissa on ruokaa + vähän alkoholia (muita juomia enemmänkin) mutta ne on nykyään tylsiä tapahtumia jotka on useimmiten viikonloppuna (pe-la) ja niissä on kaikenlaista outoa ohjelmaa: ryhmätöitä joissa ideoidaan ja visioidaan, suunnistusrasteja joissa jotain business jargonia jne ...
Vanhat ei enää jaksa lähteä ja nuoret ei käytä alkoholia.
Joka vuosi isompaa tulosta mutta ei se meille päädy vaan osinkoina pihalle.
Se oli aikaa kun Suomea ei oltu vielä myyty. Nyt ne bileet ovat siellä kansainvälisissä pääomapiireissä, joihin ne haluttiin siirtää.
kyseessä on säästäminen. Työnantajat eivät halua enää käyttää juurikaan rahaa henkilöstötilaisuuksiin, joten tilaisuuksia on karsittu tai sitten järjestetään nyyttäreinä.
Koska ihmiset vanhenevat. Nuoret eivät pääse työelämään ja vanhat eivät jaksa enää juhlia.
Silloin oli nousukausi, nokia ja upm menestyi ja rahaa oli jakaa joka suuntaan. Minua kyllästytti se yhtenään reissaaminen johonkin konferenssiin tai tilaisuuteen, kun samat asiat olisi hyvin voinut lukea vaikka kirjeestä.
Vierailija kirjoitti:
Koska ihmiset vanhenevat. Nuoret eivät pääse työelämään ja vanhat eivät jaksa enää juhlia.
Tämä. Työpaikalla suurin osa on keski-ikäisiä. Nuorempina juhlat kiinnostivat mutta ei enää. Nuoria työntekijöitä ei tule tai jos tulee, he saavat määräaikaisen sopimuksen. Ei ehdi pikkujouluihin mukaan.
Ihan hyvä, ettei järjestetä. Ei tarvitse keksiä tekosyitä, miksi en osallistu. Vietän ihan oikeasti paljon mieluummin aikaa kotosalla, kun jossain kekkereissä. Työkavereissani ei ole vikaa, viihdyn kyllä heidän kanssaan, mutta silti nautin enemmän koti-illoista. Alkoholia en käytä. Jos työnantajani haluaa jotenkin tiimiä palkita, niin mieluummin vaikka ravintolalahjakortti, leffaliput tai oikeastaan mitä vaan muuta kuin alkoholinhuuruinen ilta/viikonloppu.

Kuinka se on hyvä ettei järjestetä? Ei niihin ole pakko osallistua jos ei halua. Moni haluaa osallistua.
Karl Marxin paluu vol.5. Woke vei bileet, toi mt-potilaat.
Vierailija kirjoitti:
Kuka helvetti haluaa vapaa-aikanaan olla työkavereiden kanssa. Pakollisia muutama vuodessa kun olen esihenkilö asemassa, en nauti kyllä yhtään..
Sellainen joka pitää työkavereistaan. Sellainen jonka työpaikalla on hyvä työilmapiiri.

Kuten minulla. Vietän mielelläni aikaa työkavereideni kanssa.
Nuorempi sukupolvi ei ole ansainnut tällaisia juhlia, joten heiltä kielettäköön moinen. Suomen talous ei ole kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana eli nuoremmat ovat lyöneet laimin sen työn minkä vanhemmat ikäluokat ovat tehneet. Siksi.