Mihin katosivat työelämän juhlat, gaalat, bileet, saunaillat? Miksi suomalainen työkulttuuri on nykyään niin juhlavihamielistä? 🍹🥂🍾😆
Kuka muistaa rahaisan 90-luvun ja vielä iloisen 2000-luvun alun? Yritysten juhlia oli melkein joka ilta ja kutsukortteja tuli joka suunnasta. Siihen päälle vielä oman firman juhlat ja työporukoiden saunaillat.
Ravintolat olivat täysiä, juomia kaadeltiin ja taksi suhasivat. Liikkuipa silloin keskustassa limusiinejakin. Musiikki pauhasi ja tanssittiin iloisessa hiprakassa. Naiset olivat nätteinä ja miehet (ainakin osa) komeita.
Heikolla hetkellä pomo saattoi lennättää koko työporukan Lappiin juhlimaan. Työporukalle tuli heikko hetki sitten liian monen juoman jälkeen.
Miksi enää yrityksillä ei ole rahaa moiseen? Vai miksi kaikki tällaiset juhlat ovat kadonneet? Suomessa monet yökerhot ovat sulkeneet ovensa, ravintolat kaatumassa ja takseja ajavat enää maahanmuuttajat.
Siis miksi suomalainen työelämä on nykyään näin juhlavihamielistä? Hautajaisiako aletaan kohta pitämään?
Kommentit (232)
Omalla työpaikallani on ollut pikkujouluja, kesäjuhlia, halloween-partyja, parin päivän virkistysreissuja, vuosijuhlaa. Näitä on siis useampi vuodessa. En tosin ole osallistunut.
Miehen työpaikalla on kerran vuodessa "tyhypäivä" jossa on jotain työnantajan maksamaa aktiviteettia, lisäksi ruokailua, saunailtaa ym. Työnantaja maksaa muut, mutta OPM. Mies joutuu asemansa vuoksi osallistumaan, mutta on vain ns pakollisen osion. Aiemmin oli myös vuosittaiset avec-bileet joissa käytiin yhdessä ja mukavaa oli. Sinne kuitenkaan ei uudet työntekijät innostuneet lähtemään ja lopulta sitten lopettivat kokonaan. Niiden tilalla on ilmeisesti joku risteily per vuosi, ilman aveceja. En tiedä onko saanut kannatusta.
Pojan työpaikassa sitten biletetään isommin, siellä on isoja juhlia pariin kertaan vuodessa ja firma maksaa kaiken, juomatkin.
Että kyllä näitä edelleen on. Itseäni ainakin tympii se että omalla työpaikalla noihin saa niin vähän työaikaa. Siis tyyliin tunti johonkin virkistystoimintaankin, niin eihän siinä ehdi mitään, vaan olisi sitten vapaa-ajalla tehtävä työpaikan tyhyä 😄 Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Omalla työpaikallani on ollut pikkujouluja, kesäjuhlia, halloween-partyja, parin päivän virkistysreissuja, vuosijuhlaa. Näitä on siis useampi vuodessa. En tosin ole osallistunut.
Miehen työpaikalla on kerran vuodessa "tyhypäivä" jossa on jotain työnantajan maksamaa aktiviteettia, lisäksi ruokailua, saunailtaa ym. Työnantaja maksaa muut, mutta OPM. Mies joutuu asemansa vuoksi osallistumaan, mutta on vain ns pakollisen osion. Aiemmin oli myös vuosittaiset avec-bileet joissa käytiin yhdessä ja mukavaa oli. Sinne kuitenkaan ei uudet työntekijät innostuneet lähtemään ja lopulta sitten lopettivat kokonaan. Niiden tilalla on ilmeisesti joku risteily per vuosi, ilman aveceja. En tiedä onko saanut kannatusta.
Pojan työpaikassa sitten biletetään isommin, siellä on isoja juhlia pariin kertaan vuodessa ja firma maksaa kaiken, juomatkin.
Että kyllä näitä edelleen on. Itseäni ainakin tympii se että omalla työpaikalla noihin saa n
Lisään vielä että poikani työpaikalla on paljon nuorta väkeä, kolmekymppistä ja alle. Vain harvoja keski-ikäisiä. Bileet on tosi suosittuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakaan porukka ei enää jaksa lähteä mihinkään. Sen takia hyvin vähän enää työnantaja mitään järjestääkään. Edes nuoret eivät lähde.
Osaatko sanoa mistä johtuu?
Siitä, että nuoret eivät tapaa ketään, edes toisiaan, vaan istuvat kotona maagisen mustan suorakaiteen äärellä kuvitellen olevansa sen avulla yhteydessä koko maailmaan. Eiväthän nuoret edes harrasta yhdessä enää edes pariutumista, kun siitä olisi vaivaa, ja sotkuistakin se kai olisi.
Vierailija kirjoitti:
Paremmin tuota "vanhan ajan" juhlahumua tahtoo enää löytää noista pienemmistä firmoista. Suurissa kansainvälisissä firmoissa on vedetty budjetit niin laihaksi, että tykytkin on luokkaa aamulenkki ja "kesäjuhlat" on pitkälti omakustanteiset, jos nyt ei pelkästään seurasta halua nauttia.
Ehkä sikariportaassa on vielä parempia pitoja tarjolla.
Sikariportaassa käydään nykyään syömässä illalla hallituksen kokouksen jälkeen ravintolassa ja se siitä.
Ei ole enää mitään viikon strategiapäiviä tai vastaavia jossain mielenkiintoisessa kohteessa.
Ehkäpä jossain firmoissa on vielä toisin.
Koska mistään turhasta ei haluta maksaa jotta se piikkipaikkaporukka saa vetää omia jauhojengijuhliaan.
Ennen hyvää jaettiin laajemmin, nyt se keskittyy vaan ylemmäs ja ylemmäs. Eikä jää vain pelkästään juhliin vaan koskettaa ihan kaikkea.
Nykysulupolvi ei enää osaa tehdä firmalle rahaa niin kuin aikaisemmat sukupolvet.
Se mitä täällä ei kukaan tainnut sanoa, on se että ennen oli ihmisiä jotka järjesti. Yleensä nuo tapahtumat järkkäsi joku kollega, joko omalla ajallaan tai sitten työaikana, mutta joka tapauksessa näki sen vaivan. Metatyötähän se enimmäkseen on.
Olen semmoisella kitualalla ettei järjestetä mitään. Mies sen sijaan on paremmin menestyvällä toimialalla ja heillä vieläkin ties minkälaisia kekkereitä.
Vierailija kirjoitti:
Se mitä täällä ei kukaan tainnut sanoa, on se että ennen oli ihmisiä jotka järjesti. Yleensä nuo tapahtumat järkkäsi joku kollega, joko omalla ajallaan tai sitten työaikana, mutta joka tapauksessa näki sen vaivan. Metatyötähän se enimmäkseen on.
No ei nyt sentään. Meillä on ns. huvitoimikunta, jossa tehtävät jaetaan. Joku kysyy tarjoukset, joku kyyditykset, joku hoitaa tiedotuksen jne. Näin ollut monessa työpaikassa ja on edelleen sekä mun että miehenkin työpaikalla, ihan eri ala. Ja ihan työaikana saavat järjestelyt hoitaa.
Raha. Suomalaisilla firmoilla menee nyt euroaikana paljon heikommin kuin kultaisena markka-aikana.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vanhemmat sukupolvet ansaitsivat nuo loistoajat juhlineen. He kasvattivat Suomen taloutta.
Nuoremmat sukupolvet ovat lyöneet tämän laimin ja siksi on ihan oikein, ettei heitä päästetä juhlimaan.
Juuri näin. Ensin työ ja sitten huvi. Nuorilta on jäänyt tämä työ tekemättä.
Kuka haluaa viettää aikaansa vapaaehtoisesti alkoholisoituneiden setämiesten änkyräkiukuttelua kuunnellessa tai boomerikäisten yhtälailla viinaanmenevien mummojen epätoivovonkaamista seuraten?
Verottajan takia. Työntekijälle annetun ns. lahjan arvo on nykyään muistaakseni 100€. Verottaja myös vahtii liian kalliita lounaita yms. Eli verotus on syynä sille ettei porukkaa enää kestitä entiseen malliin.
Vierailija kirjoitti:
Nykysulupolvi ei enää osaa tehdä firmalle rahaa niin kuin aikaisemmat sukupolvet.
Tämä. Tämä on se ongelma: Nuorempi sukupolvi joka ei ole tottunut tekemään töitä.
Loppui 2000-luvun alkupuolella, koska lakia muutettiin niin, ettei niitä pippaloita saanut enää kirjanpidossa vähennyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakaan porukka ei enää jaksa lähteä mihinkään. Sen takia hyvin vähän enää työnantaja mitään järjestääkään. Edes nuoret eivät lähde.
Eikä kenelläkään ole varaa enää a) järjestää ja b) lähteä
Elämä Suomessa on jotenkin ilotonta ja ankeaa nykyään. Juhlia ei pidetä, ei jakseta edes kahvitella tuttujen kanssa kotona. Kukaan ei jaksa mitään, ei huvita jne. Työkulttuuri on p-seestä, työntekijöiltä on viety ne pienetkin moraaliin ja jaksamiseen vaikuttavat jutut (kahvi työnantajan puolesta, kevyemmät päivät, juhlat ym.). Kaikki on vaan pelkkää suorittamista kellon ympäri.
Minulla ei tulisi mieleenkään, että viettäisin vapaa-aikaani työporukan kanssa. Muutama drinkkilippu ja ruoka on liian pieni korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Mieluummin ostan viinipullon itse kotiin ja laitan itse ruokaa ja vietän rauhallisen koti-illan.
Ei rahaa. Eikä kaikki halua juhlia työporukalla
Juhlimisen ja työkaverien yhteisen ajanvieton vähäisyys korreloi suoraan koko Suomen mollivoittoisen melankolian ja talouden nuupahtamisen kanssa.
Nuori polvi nysvää jossain somessa ja istuu hiljaa omassa nurkassaan, peltorit päässä. Ja sen huomaa.