Jouduttiin muuttamaan kahden lapsen kanssa 38-neliöiseen kaksioon, kiitos hallituksen ja kelan toimien. Tuet leikkaantuivat niin paljon
Tässä on nyt 2 kuukautta eletty kuin sillit purkissa kelan uhkauksien takia ja kun leikkasivat tuet. Tämä on täysin epäinhimmillistä...Lapset 4 ja 7v.
En usko että kestämme seuraaviin eduskuntavaaleihin asti näin
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kauhean pitkä aika siitä kun Suomessa oli ihan normaalia, että isot perheet asuivat ahtaasti. Ei ollut Kelan tukia eikä tullut edes ajateltua, että yhteiskunnalta pitää kinuta kaikki mahdollinen taloudellinen tuki, vaan nuukasti oli elettävä. Tunnetun miesnäyttelijän monilapsinen perhe asui vielä ainakin 1980-luvulla yksiössä Helsingissä. Tärkeää on saada töitä, joilla voi mahdollisimman pitkälle elättää perheensä. Eletään toisaalta vaikean työttömyyden aikaa, eikä työministeri ole pannut tikkua ristiin sen eteen, että työllisyys paranisi. Monissa ammateissa on 12-13 e/tuntipalkka, niin perheellisen ja perheettömänkin tietysti keksittävä konstit miten kituuttaa hengissä. Ymmärrettävää on ap:n suutumus, mutta tosiaan ahtaasti on asuttu ennenkin.
Ja ennen ei ollut kellään sisävessaa ja vesi haettiin ka
eikä ennen ollu kelaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä homepilkut saa kaksiossa pois.
Kun pyykkiä pestään kaksi koneellista päivässä ja sitä on kaikki paikat täynnä kuivumassa.
Me työssäkäyvät viemme ne kuivaushuoneeseen. Ja kesällä ulos. Virtaa se vähän vaatii mutta jos me työn päälle jaksamme nämä niin etteköhän tekin? Ja asun isossa kaupungissa. Eli kaikkein arvokkaimmat vaatteet vain kuivaan sisällä varkaiden varalta mutta lakanat ja muut -ulos tai kuivaushuoneeseen.
En viitsisi katsella tuossa huoneessa pyykkejä edes.
Jotenkin sylettää tää vetelyys ja avuttomuus.
Kyllä vaan. Kuivausrumpuun pyykkituvalla tai kuivaushuoneeseen pyykit kuivumaan. Tai parvekkeelle tai takapihalle.
Yleiseen pesulaan pesemään ja siellä on kuivausrummut.
Tai kotiin kuivausrumpu.
Vierailija kirjoitti:
Asuntovelkainen lapsiperhe ei saa toimeentulotukea lasten ruokiin.
Ihan tiedoksi vaan, ei saa edes, vuokralla asuva perhe, jos puoliso tienaa 2200 brutto - verot ja se työtön puoliso saa 595 netto kuukaudessa työmarkkinatuen.
Eikös tässä yhteistulot ole suunnilleen 2300? Vaikka menis tonni vuokriin, niin silti rahaa riittää vaikka mihin vielä.
Vierailija kirjoitti:
Pitää asua sillä tavalla, kun on varaa.
Suomessa sentään joka koko- ja hintaluokan asuntoja on saatavilla. Näin ei ole kaikkialla Euroopassa, työssäkäyviä ihmisiä nukkuu autossa tai pitkän matkan junassa!
Kokoomus ehdotti jo viime kesänä, että myös eläkeläiset siirrettäisiin yleisen asumistuen piiriin, jota ei saa omistusasuntoon.
Itse luulen, että vielä muutetaan toi, kun koko ajan pitää etsiä lisäsäästöjä.
AP voi sitten isona omalla rahalla maksella isompaa asuntoa. Nyt on hyvä harjoitella työllistymistä ja rahankäyttöä sekä siihen suhteutettavaa perheen kokoa.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ehdotti jo viime kesänä, että myös eläkeläiset siirrettäisiin yleisen asumistuen piiriin, jota ei saa omistusasuntoon.
Itse luulen, että vielä muutetaan toi, kun koko ajan pitää etsiä lisäsäästöjä.
Tässä juttua https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-tiedot-elakeleikkauksista-yha…
Vierailija kirjoitti:
Potkulaki tulee voimaan keväällä ja voit joutua maksamaan omat lainat ja lapsen asunnon lainat leikatulla ansiosidonnaisella.
Hyvä. Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea ja elokuusta lähtien lapsen asuntoon saa 83 euroa asumislisää kuukaudessa.
Voi muuttaa vaikka Saksaan jossa on minimipalkkalaki. Muutenkin pois äkkiä perheet pois sodan alta. Ei Suomessa ole enää mitään puolustettavaa.
Koko ajan etsitään lisäsäästöjä. Ihan varmaan jossain vaiheessa eläkeläisetkin siirretään yleisen asumistuen piiriin eli tuki omistusasunnoista lähtee.
Vierailija kirjoitti:
"Usein se vaatisi muuton toiselle paikkakunnalle ja vuodessa joutuu usein työttömäksi kolmekin kertaa, että muuttoa olisi koko elämä töiden parissa.
Monissa töissä työtutejakaan ei ole tarjolla ja palkat on sitä luokkaa että olet väsynyt ja tuhlannut koko päivän töissä, mutta kuukauden tulot on noin parisataa euroa enemmän mitä tuista saisi, kun vähentää työmatkat ja eväät...
Eli ei oikeasti kannata työnteko. Kannattaisi muuttaa ulkomaille EU-maahan jossa palkkataso on parempi ja vuokrat paremmat."
Et osaa ajatella asioita pidemmälle? 200 euroa ei ole mielestäsi rahaa? Työstä saa työkokemusta ja kertyy eläkettä (sikäli mikäli sitä enää nuoremmille tulevaisuudessa maksetaan) ja pikkuhiljaa työkokemuksen avulla saat parempia työpaikkoja. Voi myös lisäkouluttautua työn ohella.
Tällaisia kommentteja kun lukee, niin tuntuu ihan järkevältä että tukia leikataan.
Joo mutta ei tollassia töitä ja muuttamista jaksa enää viisikymppisenä. Lopetettiin muutto jo kun oltin noin kolmevitosia ja lapset oli kouluiässä. Ei muodostu kavereitakaan lapsille ja kaikki kärsii jos jatkuvasti muuttaa paskatöiden perässä.
Hyvä noita on heitellä jos on itsellä turvatyöpaikka vakituinen virka taustalla. Haistakaa pitkät.
Vierailija kirjoitti:
Ai..
Minä asun yksin 176 neliöisessä omakotitalossa ja sinnittelen pienellä 3800€ kk nettopalkalla. Joten ei tässä hyvin mene kellään. Ei ole varaa edes naista ottaa kun sellaisen ylläpitäminen on aika kallista puuhaa. Vähintäänkin 1500€ kuukaudessa menisi sellaiseen ylellisyyteen.
Erittäin halpa nainen jos ajattelit 1500€ riittävän. Mulla menee tuon verran pelkkään ruokaan ja juomaan. T. Nainen
Vtun inisijä, sossupummi. Luuletko todella että mahdollinen sossuhallitus peruu tuon. Ne teettää AINA ikävät ja välttämättömät päätökset porvarihallituksilla, eikä KOSKAAN peru niiden tekemiä päätöksiä. Hiljainen hymy huulillaan hyväksyvät ja naureskelevat kämmeneensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten seuraavat eduskuntavaalit tähän liittyy?
Antti-boy tulee valtaan ja kumoaa kaikki tämän hallituksen päätökset.
Surullisinta on, että vuoden 2024 vaalien äänikuningattaren äänisaalis kertoo juurikin tästä naiiviudesta.
Surullista on se, että Marin sai 30000 ääntä, vaikka teki oikeastaan kaikki mahdolliset virheet, mitä ministeri voi tehdä
Satonen yksityistää Kelan ja myy sen ulkomaille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukipummit ovat tämän maan syöpä
Keväällä tulee potkulaki.
No sinä ainakin lähdet ja äkkiä, kun et muuta osaa edes kirjoittaa, toki ei noin tyhmä jankkaaja osaa edes töitä hakea. Ja se on vain HYVÄ että tulee, lähtee ne lusmuilijat joista ei eroon pääse !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan että eduskunta päättää nopeasti Kansaneläkelaitoksen sulkemisesta niin saadaan 17 miljardin euron säästöt. Jokainen voi ottaa vähän vastuuta omasta elannostaan.
Keväällä tulee potkulaki.
Jankuttaja saa kohta potkun sinne, missä se tuntuu.
Kun minä olin pieni, niin nelihenkinen perheemme asui kaksiossa kyläkoulun yläkerrassa. Vesi piti hakea alakerrasta ja wc:tä ei tietenkään ollut, vaan pihalla oli ulkohuussi asukkaiden ja koululaisten tarpeisiin. Pesumahdollisuutena vain pihasauna, siellä myös pyykättiin. Käsin.
Ei vanhempani sitä mitenkään epäinhimillisenä pitäneet, se oli aika tavallinen nuorenparin elämisen taso pikkupaikkakunnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vtun inisijä, sossupummi. Luuletko todella että mahdollinen sossuhallitus peruu tuon. Ne teettää AINA ikävät ja välttämättömät päätökset porvarihallituksilla, eikä KOSKAAN peru niiden tekemiä päätöksiä. Hiljainen hymy huulillaan hyväksyvät ja naureskelevat kämmeneensä.
Oliko raskas työpäivä?
kohta heräät raatamaan taas mä en.
Sen lisäksi on niin matalapalkkaisia töitä, että työntekijällä on varaa niitä tehdä vain, jos saa myös asumistukea. Jos asumis- ja muut tuet poistuvat tai vähenevät, on työnantajan maksettava enemmän palkkaa. Asumistuesta hyötyy siis myös työnantaja. Sama työnantaja, esim. vähittäiskaupan alalla, jakaa nyt voittoa osakkeenomistajille, mutta maksattaa työntekijöiden asumisen veronmaksajilla.