Itserakas pälätys

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä että elämäni on täynnä ihmisiä jotka vain hölisevät itsestään, mutta eivät ole millään tavalla kiinnostuneita muista ihmisistä tai heidän sanottavastaan. Olen kyllä kuuntelijaluonne, enkä juuri sepusta itsestäni juttuja, keskustelen mieluummin universaalimmista aiheista, joten kai näitä pälättäjiä sitten on kasaantunut elämääni tavaton määrä kun ovat löytäneet kuuntelijan.

Tänään tajusin että ihminen jonka olen tuntenut yli 20 vuotta ei tiedä mitään minusta, tai mitä minulle kuuluu. Minä taas olen hyvin perillä hänen jokaisesta asiastaan. Tai toinen tyyppi, joka minun puhuessani istuu kuin kusiaisia olisi housuissa ja kun lopetan lauseen, hän alkaa taas tarinan itsestään, joka ei liity mitenkään sanomaani. Yksi taas röyhkeästi vain puhuu päälle jos uhkaa käydä niin että minä edes kommentoin keskustelua. Tämä on tosin työtuttava joten ei tarvitse hengailla.

Se syy miksi puran tätä on se etten pysty YHTÄÄN samaistumaan siihen, että pitää itseään noin kiinnostavana, että koiran kakkaamiset ja äidin uuden roskiksen värit pitää raportoida ulkomaailmalle, mutta mitään ei kyetä kuuntelemaan. Miltä se tuntuu? Niin, ja toi juttujen keskeyttäminen. Nolottaako se edes jälkeenpäin?