Lue keskustelun säännöt.
Olen laittanut elämän tietoisesti pauselle. Nyt en tiedä enää mistään mitään
19.01.2025 |
On raskaita asioita, joiden setvimiseen menee edelleen tänäkin päivänä kaikki aika ja energia. Lisäksi opiskelen opintoja, jotka eivät lopu näköjään ikinä. Olen tutustunut yhteen tyyppiin, jonka kanssa kirjoitellaan, mutta se on vasta alkutekijöissään (ja kyseessä siis pelkkä kaveruus.) Emme ole nähneet edes toistemme kuvia.
En tiedä enää mistään mitään. Tiedän, että esim. matkailuun miesystävä on periaatteessa ainoa seura, jonka haluaisin. En viihdy kavereiden kanssa niin paljon, että haluaisin mennä reissuun ja viettää aikaa ympäri vuorokauden yhdessä. Ihanneminä matkailisi ulkomaille lämpimään, realistinen minä ymmärtää, että en pidä kuumuudesta edes Suomessa. Se ahdistaa ja aiheuttaa huonon olon. Miksi ihmeessä matkustaisin ulkomaille kärsimään fyysisesti.
Olen käynyt ulkomailla elämäni aikana monta kertaa, ei ole kyse siitä, mutta aikuisiällä se on jäänyt ujouden takia ja matkaseuran puutteen ja siksi, etten tiedä minne menisin, koska en halua mennä ulkomaille vain ulkomaille menemisen ilosta, jos kohde on ihan plääh. Amerikan eri paikat ovat olleet unelmani jo pitkään, sinne on ehdottomasti päästävä joskus. Kaupunkilomat sopivat minulle parhaiten. Tai oikeastaan ainoastaan. Koska en kestä sitä kuumuutta.
Jotenkin ihanneminäni ja realiteettien välillä on niin suuri kuilu, etten tiedä enää mistään mitään. Minulle on suuri kynnys lähteä yöksi pois kotoa. Kotona tiedän missä tavarat ovat, on oma sänky, tiedän mitä tapahtuu. Siitä huolimatta en viihdy kotonakaan aina ja ikuisesti menemättä minnekään.
Olen joskus miettinyt, että ostaisin vaikka junalipun Suomessa ja menisin toiseen kaupunkiin. Mutta mitä minä siellä tekisin? Tai laivalla Viroon. Tukholmaan en mene, koska en osaa suunnistaa. Hahmotushäiriö.
Kaipasin seuraa, mutten tiedä mihin. Miesystävää en voi hankkia matkaseuraksi. Uusien kavereiden kanssa pitäisi ensin tutustua ja senkään jälkeen en viihdy kavereiden kanssa vurooka ympäri päivästä toiseen.
Jatkan.
Kommentit (20)
Todellisuus: leffalippujen hinnat hipovat taivaita, joten taloudellisesti fiksumpaa on kuinkas muutenkaan kuin jäädä kotiin ja laittaa leffat pyörimään omaan telkkariin. Kahviloissa sama homma, hinnat pilvissä, joten järkevämpää on ostaa leivokset ja pullat kaupasta tai tehdä itse, ja keittää kotona kahvit. Jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli tavallaan realiteetitkin ajavat toistuvasti siihen, ettei ole järkeä mennä mihinkään. Ei edes toiseen suomalaiseen kaupunkiin shoppailemaan. Ei sillä, että osaisin sielläkään suunnistaa. Kun jotenkin kaikki on vain niin "saavuttamattomissa." Haluaisin nimenomaan SÄÄNNÖLLISESTI noita asioita, joita mainitsin.
Tiedostan myös sen, että ympäri maailman ihmisten elämät ovat pääsääntöisesti ihan tavallisia. Maailma on pullollaan introverttejä ja minunlaisiani, jotka periaatteessa haluaisivat sitä ja tätä, mutta eivät sitten kuitenkaan. Eivätkä esimerkiksi amerikkalaiset yleisesti edes matkustele koskaan mihinkään.
Somessa tuli vastaan video, jossa joku amerikkalainen ihmetteli, että miksi ihmiset haluavat niin kovasti Mew Yorkiin Times Squarelle katsomaan mainoksia. Että mikä siinä on niin ihmeellistä. Niin, mikä? Samaa voisin kysyä itseltäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mitään pakkoja mihinkään. Äidit ovat yleensä turvallinen matkaseura. Ja jos on turvallinen kohde. Ei liian eksoottinen kaukomaa. Jos miesystävään voi luottaa jotenkin, sitten kai se. Ei ole pakko olla kaverien kanssa, ellei ole joku hyvä.
Tervehdys kaksoisolentoni!
T.toinen pausettaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ihme että opinnot ei edisty kun vain mietit matkailua ja bilettämistä.
Suomalaiset ovat niin rikkaita, että lähes jokaisella on oma yksiö vähintään, missä yksin asuu. Kyllähän yksinäisiä riittää. Toisaalta monet heistä vain epämääräisesti sanovat olevansa yksinäisiä, mutta mitään vaivaa ei itse tehdä sen yksinäisyyden lopettamiseksi.
Ei se niin ihanaa ollut ennenkään, kun asuttiin 3 sukupolve samassa talossa. Yleensä suvun vanhin nainen piti ikomentoa miniälleen, jota voi määräillä mielin määrin. Mutta yksinäistä ei totisesti ollut.
Sitten tuli ydinperheet, usein äiti oli kotona hoitamassa lapsia ja hoitamassa huushollia. Rahaa ei ollut paljon yhden palkalla, mutta kyllä sitä hyvänä aikana muistellaan.
Nyt on harvoin kestäviä avioliittoja, erotaan herkästi ja uusissa liitoissa lapsia heitellään viikosta toiseen edestakaisin isän ja äidin välillä. Eli ei ole kaikilla yhtä kotia, minne mennä koulusta. Pitää katsoa kännykästä, että missäs minä nyt asunkaan.
Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini ei pysty matkustamaan mihinkään. Eikä olekaan mitään pakkoa, mutta huomaan toistuvasti että tylsistyn ja mietin miten voisin asian muuttaa. Sitten tajuan, etten oikeasti ole sellainen jatkuvasti sinne sun tänne säntäilevä tyyppi. En minä ole esimerkiksi palmumaa-ihminen, koska en kestä sitä kuumuutta. Ihanneminäni kuitenkin matkustaisi palmumaihin. Ei mitään logiikkaa. En halua maksaa jostain kakkupalasta ja kahvista 10 € tai ylikin, enkä varsinkaan säännöllisesti. Silti ihanneminäni kävisi kahviloissa säännöllisesti. En halua maksaa mitä lie ne leffaliput nykyään maksavatkaan. Sama homma, ihanneminäni kävisi leffassa säännöllisesti.
Minä olen vain tylsistynyt. En koskaan itkeskele että voi kun ei ole mitään eikä ketään. Olen vain tylsistynyt ja puutunut, kun haluaisin kaikenlaista ja sitten en kuitenkaan loppujen lopuksi tiedä mitä haluan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Somessa tuli vastaan video, jossa joku amerikkalainen ihmetteli, että miksi ihmiset haluavat niin kovasti Mew Yorkiin Times Squarelle katsomaan mainoksia. Että mikä siinä on niin ihmeellistä. Niin, mikä? Samaa voisin kysyä itseltäni.
New*
Pakkohan ei ole mitään tehdä, jos ei huvita. Mutta minä ainakin pääsääntöisesti virkistyn, kun pakotan itseni liikkeelle. Vaikka edes kävelylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat niin rikkaita, että lähes jokaisella on oma yksiö vähintään, missä yksin asuu. Kyllähän yksinäisiä riittää. Toisaalta monet heistä vain epämääräisesti sanovat olevansa yksinäisiä, mutta mitään vaivaa ei itse tehdä sen yksinäisyyden lopettamiseksi.
Ei se niin ihanaa ollut ennenkään, kun asuttiin 3 sukupolve samassa talossa. Yleensä suvun vanhin nainen piti ikomentoa miniälleen, jota voi määräillä mielin määrin. Mutta yksinäistä ei totisesti ollut.
Sitten tuli ydinperheet, usein äiti oli kotona hoitamassa lapsia ja hoitamassa huushollia. Rahaa ei ollut paljon yhden palkalla, mutta kyllä sitä hyvänä aikana muistellaan.
Nyt on harvoin kestäviä avioliittoja, erotaan herkästi ja uusissa liitoissa lapsia heitellään viikosta toiseen edestakaisin isän ja äidin välillä. Eli ei ole kaikilla yhtä kotia, minne mennä koulusta. Pitää katsoa kännykästä, että missäs minä nyt asunkaan.
Elämä on kärsimystä tavalla tai toisella, kun on niukat resurssit.
Itse voisin matkustaa mieluiten yksin, mutta elämäntilanne on sellainen että ei ole mitenkään mahdollista ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, oon yksinhuoltaja eikä mulla ole sellaista tukiverkostoa joka voisi pidempiä aikoja lapsia hoitaa...
Sä voit tutustua uusiin ihmisiin siellä toisessa kaupungissa vaikka, tai tehdä jotain mistä pidät, ei tarvitse olla mitään erityistä minkä takia lähtee, vaikka shoppailemaan...
Sä kuulostat lähinnä pihiltä. 😅 Löysää hieman ja tee vaikka kerran viikossa asioita, joita mainitset haluavasi. Olisiko sinulla jokin sukulainen (äiti, sisko?), jonka kanssa voisitte mennä vaikka pitkäksi viikonlopuksi kaupunkilomalle? Pyydä nyt ensin myös sen kirjoittelukaverin kuva ja lähetä omasi. Sitten tapaatte, jos naama yhtään nappaa. Turha sitä on siellä linjoilla pitää. Teillä voi olla vaikka yhdessä hauskaa. Pyydä niitä sun kavereita sinne baariin vaikka kerran kuussa, kun jotenkin ymmärsin sulla niitä olevan kuitenkin. Arvosta sitä mitä sulla on. Ei tarvitse olla enempää tai vähempää.
Mulla sama, kannattaa käydä juttelemassa ajatuksista jollekulle. Itseltä paljastui epätyypillinen masennus.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan ei ole mitään tehdä, jos ei huvita. Mutta minä ainakin pääsääntöisesti virkistyn, kun pakotan itseni liikkeelle. Vaikka edes kävelylle.
Oletko tosissasi?!
Ihanne-elämäni olisi jotakuinkin tällainen: miesystävä, josta saa matkaseuraa kaupunkilomille ja Amerikkaan, muutama kaveri, joiden kanssa välillä baareilua ja biletystä (ja että mies hyväksyisi sen), kahviloita, leffaa, shoppailua, jotain spontaaneja reissuja muihin kaupunkeihin Suomessa. Välillä Viroon vaikka lentäen (koska risteilyt on niin nähty, tosin nekin ovat välillä kivoja.)