Haluaisin töihin ensisijaisesti sen takia, että haluaisin kuulua johonkin yhteisöön

Onko muilla samanlaisia ajatuksia? Tuntuu, että moni käy töissä vaan palkan takia.

Ap

Kyllä tuo on yksi pääjuttu, miksi työssä on kiva käydä. Yhteisöjä on kyllä muuallakin.

Palkan takia siellä on, muu ei kiinnosta

Töissä ollaan vaan, ei siellä kerkee kauheesti luoda yhteisöä ellei huomenta yms lasketa

Miksi et sitten mene töihin? Minäkin haluaisin osaksi työyhteisöä, mutta ei ole työkykyä. 

No ei kyllä. Koska emt. vaikka lähärinä, jossain extramyyjänä on vähän pakosta siellä, ei ole ollut hirveästi oman tyylisiä, ihan mukavia, työkavereina. Toki mulla kokemus vain parista paikasta.

Ehkä eri paikassa olisi eri tavalla.

Minä kavereeraan edelleen edellisen paikan työkavereideni kanssa. Nykyisessä työpaikassa ei porukalla vapaa-aikaa vietetä. Noin muuten ystäväpiirini koostuu peruskoulu- ja lukioaikaisista kavereistani. Lisäksi tapaan säännöllisesti parin armeijakaverini ympärille syntynyttä porukkaa.

Lisäksi minulla on säännöllinen, joka viikkoinen harraastus, jossa tapaan samoja ihmisiä. En kuitenkaan kavereeraa heidän kanssaan harrastuksen ulkopuolella.

Moni joka ei ole ollut pitkään työttömänä ei ehkä ymmärräkään, kuinka suuri vaikutus sillä on ihmiseen, että saa kokea muiden arvostusta arkipäivien lomassa, vaikka pelkästään hyväksyttynä työsuorituksena.

Työyhteisöt voivat olla aika ärsyttäviä ja stressaavia.

Vierailija kirjoitti:

Moni joka ei ole ollut pitkään työttömänä ei ehkä ymmärräkään, kuinka suuri vaikutus sillä on ihmiseen, että saa kokea muiden arvostusta arkipäivien lomassa, vaikka pelkästään hyväksyttynä työsuorituksena.

Helposti luullaan, että käy töissä vain palkan takia, vaikka kyllä tuo muilta saatu hyväksyvä palaute on myös iso syy. 

Enpä kyllä koskaan ole halunnut kuulua yhteisöön. Riittää kun kuulun omaan sukuuni.

Töissä kävisin vain palkan vuoksi

Mua ei työkaverit liiemmin kiinnosta, raha sen sijaa lämmittää mieltä

Minusta pahinta töissä on juuri se kuuluminen yhteisöön. Haluaisin vain toimia yksin, rauhassa. Mutta en saa. Jos olisi rahaa, jättäytyisin täysin työelämän ulkopuolelle.

Minä olen hieman arka ja ujo, aina alkuajat uudessa työpaikassa tulee mietittyä, mitä kerron itsestäni vai kerronko mitään ja pitääkö kukaan minusta.

Sääliksi käy ihmisiä, joiden sosiaalinen elämä on työyhteisön varassa. Entäpä jos työt loppuvat irtisanomisen tai eläköitymisen takia? Mitäs sitten?

Kyllä minä ihan haluaisin työstä rahaa. Yhteisöllisyyttä saa muutoinkin.

Yritä löytää töiden etsimisen ohessa jokin edullinen yhteisöllinen harrastus, kuten lukupiiri, kuoro tms.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et sitten mene töihin? Minäkin haluaisin osaksi työyhteisöä, mutta ei ole työkykyä. 

Miten mennään töihin? Kyllä niihin pääsyä pitää nykyään anella.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä kavereeraan edelleen edellisen paikan työkavereideni kanssa. Nykyisessä työpaikassa ei porukalla vapaa-aikaa vietetä. Noin muuten ystäväpiirini koostuu peruskoulu- ja lukioaikaisista kavereistani. Lisäksi tapaan säännöllisesti parin armeijakaverini ympärille syntynyttä porukkaa.

Lisäksi minulla on säännöllinen, joka viikkoinen harraastus, jossa tapaan samoja ihmisiä. En kuitenkaan kavereeraa heidän kanssaan harrastuksen ulkopuolella.

En mä kyllä haluaisi vapaa-aikaani viettää työkavereiden kanssa, työaika riittää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sääliksi käy ihmisiä, joiden sosiaalinen elämä on työyhteisön varassa. Entäpä jos työt loppuvat irtisanomisen tai eläköitymisen takia? Mitäs sitten?

Sitten menee johonkin vapaaehtoistyöhön tai eläkeläisten lukupiiriin. Mikä tuossa nyt on niin säälittävää?

Ap