Raskaana olevat taaperoiden kotiäidit! Miten jaksatte?

Alkuun oli pahoinvoinnit ja väsymykset, mutta en silti kokenut olotilaan mitenkään erityisen sietämättömäksi. Enkä tunne edelleenkään, uskon, että raskaana ollessamme me taaperoiden äidit pääsemme vielä helpolla ;)



Itse elän sillä asenteella, että ei marina ja voivottelu helpota elämääni. Mulle on ihan sama vaikka haahuilisin seuraavan vuoden elämästäni kylpytakissa, vuosi on kuitenkin lyhyt aika. Vauvat kasvavat nopeasti ja kaikki vauva-ajan väsymykset ym ovat kuitenkin suhteellisia tuntemuksia. Koliikki tuntui esikoisesta sillä hetkellä rankalta, mutta ei sitäkään ikuisuuksiin kestänyt. Lapset ovat niin pienen ajan ihan pieniä, etten missään nimessä halua menettää sitä aikaa voivottelemalla ratkaisuista, jotka olen itse kuitenkin tehnyt.



Älkää ymmärtäkö väärin, kaikki sympatiat väsyneille ja stressaantuneille. Itselläni toimii vain parhaiten positiivinen asenne.

Te ette todellakaan muista sitä väsymystä jälkeen päin! Jotain ihan muuta on nimittäin vasta tulossa =)

Vierailija:

Älkää ymmärtäkö väärin, kaikki sympatiat väsyneille ja stressaantuneille. Itselläni toimii vain parhaiten positiivinen asenne.

1v3kk on TÄYSIN eri asia kuin uhmaileva 2v.

Itse en ole edes raskaana ja silti uhmiksen kanssa on rankkaa.

Kirjoitathan tähän ketjuun puolen vuoden-vuoden päästä uudestaan ja kerro vielä siitä asenteesta:D

Esim anoppini sai lapset tasan vuoden ikäerolla. Taapero oli vaativa ja touhukas, mutta pikkutulokas oli lähinnä vain syönyt ja nukkunut ja ollut muutenkin todella rauhallinen.



Toisilla yhtä helvettiä, kolmansilla ok, neljänsillä helppoa ja viidensillä jotain näiden välistä. Ja paljon on tosiaan kiinni siitä, millä asenteella vanhemmat ovat liikkeellä ja vedetäänkö yhtäköyttä. Rutiinit ja kuri helpottavat elämää ja ne on hyvä olla hallinassa jo ennen kakosen syntymää, muuten tulee helposti ongelmia.

tein kolme ensimmäistä pitkillä ikäeroilla, ihanaa. Sai nauttia rauhassa vauvasta ja isommat tajus muutakin kuin puntissa roikkumisen. Neljännen sitten erehdyin tekemään heti perään nyt kun oli mahdollisuus samaan äitiysrahaan kun ikäeroa alle kolme vuotta ja voin sanoa että ikinä ei ole niin rankkaa ollut ja tuskin tulee olemaan. Minulle ei vain sovi lyhyet ikäerot, olisi pitänyt uskoa vaan.



Ja sinulle joka sanoit että hetiperään että voi olla töistä pois niin miksi? Jos aikoo olla hoitovapaalla ja kotona pitkään niin mitä suurempi ikäero niin sitä pidempään voi kotona olla. Jos menee yli kolmen vuoden niin piipahtaa välissä töissä ja jää taas vauvan kanssa kotiin. Minä en ainakaan ole kokenut siinä suhteessa isoja ikäeroja ongelmaksi.

Vierailija:

Vierailija:

Älkää ymmärtäkö väärin, kaikki sympatiat väsyneille ja stressaantuneille. Itselläni toimii vain parhaiten positiivinen asenne.

1v3kk on TÄYSIN eri asia kuin uhmaileva 2v.

Itse en ole edes raskaana ja silti uhmiksen kanssa on rankkaa.

Kirjoitathan tähän ketjuun puolen vuoden-vuoden päästä uudestaan ja kerro vielä siitä asenteesta:D

Olen elämässäni kokenut paljon kaikenlaista ja aina on asenteella ollut merkitystä siihen miten tilanteista suoriutuu. Jotkut ovat aivan loppu jo yhden lapsen kanssa, toisille se on helppoa. Toiset väsyvät ensimäisen lapsen kanssa yöheräilyihin ja toiset taas osaavat ottaa rennommin, eivätkä väsy samalla tavalla.

Ihmisillä on erilaisia sietokykyjä, toisella menee yli hilseen pienemmästäkin.

Tiedän toki, että olet ottanut asenteen, että tiedät paremmin tästä aiheesta kaiken, enkä siksi aio jäädä vänkäämään kanssasi. Sen halun kuitenkin sanoa, että kaikilla asiat eivät mene samalla kaavalla. Jos olet kokenut jonkin asian jollain tapaa, joku toinen on kokenut sen aivan toisin.

esikoinen tulee toukokuussa 2v. Nyt rv 18(hmm..kait) menee nuo viikot sekaisin, ei niitä vaan jaksa tarkkaan muistaa. Lapsille ikäeroa tulee 2v 2kk. Nyt hirvittää kun tuon ikäeron kirjoitin ;) ollaan muksut haluttu pienellä ikäerolla, tämä raskaus alkoi clomeilla, joten yritystä oli.

Välillä mietin, että miten pärjätään, jaksetaan ja pystytään kaksi pientä lasta kasvattamaan. Mutta mutta.. onneksi on ympärillä ihana,hyvä tukiverkosto josta kannustusta ja apua saa =)kiitos heille!

Ystävät kuuntelevat ja heiltä vinkkejä saa lapsien kanssa " selviytymiseen" .

Vauvan synnyttyä miehellä on kesäloma, isyysloma ja jos säästäisi talvilomankin sinne.. parhaimmillaan ukko on kotona 2kk =)



Kyllä me tähän pystytään ja tästä nauttimaan, tällaisesta elämästä ollaan haaveiltu. Kun miehellä ja minulla omiin sisaruksiimme on 12-15 vuoden ikäero. Siskoni syntyi kun aloimme mieheni kanssa seurustella ;)



Nyt mies töissä (tekee 10-14 h päiviä), minä makaan sohvalla kun raskauspahoinvointia ja esikoinen nukkumassa. Helppoa ruokaa tehdään, siivouksesta en stressaa jne. Kotiäiti en ole, mutta " melkein" kun sairaslomalla olen ja näillä näkymiin tulen myös olemaan (supistelua).



Hyvää odotusaikaa =)

Vierailija:

Vierailija:

Vierailija:

Älkää ymmärtäkö väärin, kaikki sympatiat väsyneille ja stressaantuneille. Itselläni toimii vain parhaiten positiivinen asenne.

1v3kk on TÄYSIN eri asia kuin uhmaileva 2v.

Itse en ole edes raskaana ja silti uhmiksen kanssa on rankkaa.

Kirjoitathan tähän ketjuun puolen vuoden-vuoden päästä uudestaan ja kerro vielä siitä asenteesta:D

Olen elämässäni kokenut paljon kaikenlaista ja aina on asenteella ollut merkitystä siihen miten tilanteista suoriutuu. Jotkut ovat aivan loppu jo yhden lapsen kanssa, toisille se on helppoa. Toiset väsyvät ensimäisen lapsen kanssa yöheräilyihin ja toiset taas osaavat ottaa rennommin, eivätkä väsy samalla tavalla.

Ihmisillä on erilaisia sietokykyjä, toisella menee yli hilseen pienemmästäkin.

Tiedän toki, että olet ottanut asenteen, että tiedät paremmin tästä aiheesta kaiken, enkä siksi aio jäädä vänkäämään kanssasi. Sen halun kuitenkin sanoa, että kaikilla asiat eivät mene samalla kaavalla. Jos olet kokenut jonkin asian jollain tapaa, joku toinen on kokenut sen aivan toisin.

Kyllä te siitä selviätte! Mä jäin yh:ksi kun toinen syntyi. Sitä ennen mies reissu-hommissa. Suhteellisen hyvin olen jaksanu! Jos mies on kuvioissa niin kyllä siitä selviää helposti! Asenne kohdilleen. Raskasta on sitä en kiellä, mutta ehdottomasti sen arvoista!

tulee toinen toukokuussa ja esikoinen täyttää 2 kesäkuussa. Raskausviikkoja on 28 kasassa. Uhmaa on meillä alkanut esiintyä vasta ihan parina viime kuukautena, joten pitkää kokemusta ei ole, mutta yllättävän hyvin on mennyt. Teemme molemmat vajaata työviikkoa ja pari-kolme päivää viikossa esikoinen on hoidossa. Mies tekee kotihommia ja hoitaa esikoista enemmän kuin minä, saan yleensä viettää töiden jälkeen illan sohvalla:)

Kodin siisteyden, ruokien ym suhteen ei olla turhan tarkkoja, joskus menee viikko valmisruuilla ja villakoirat räksyttää, mutta mitä siitä.



Rankkaa on varmasti, kunhan vauva syntyy ja pahempi uhma alkaa... onneksi mies on kotona koko kesän ja vielä syksylläkin paljon, kun jää opintovapaalle:)

ja plussasin eilen. Viikon verran olo on ollut mitä on, mutta eipä tässä muukaan auta kun jaksaa vaan :). Raikas tuoremehu ja salmiakki auttaa oloon, aivot käyn iltaisin lenkillä tuulettamassa. Kyllähän se tuleva vähän jänskättää, mutta kyllä tätä raskautta kovasti toivottiin :). Onnea ja jaksamista kaikille äideille ja odottajille <3!

sellainen olo, että teen elämäni mokan ja tästä ei selvitä millään. Mies kuitenkin rauhoittelee ja sanoo, että kyllä se hyvin sujuu kahden pienen lapsen kanssa.

Kohtalaisesti on jaksettu. Nyt kahtena päivänä ollut jotenkin ihan rätti, kuitti, väsynyt, mut jaksettava vaan on. Onneks raskaus on muuten mennyt hyvin, ei siis pahoinvointia yms.!



Kyllä se vauvan syntymä pistää miettimään että miten sitä jaksaa kolmen kanssa, varsinkin kun pojilla nyt ollut uhmaa ja nukkuminen on pätkittäistä.. Mutta kun niitä lapsia haluaa niin pakkohan se on jaksettava.. :)

sairastua ei pitäisi kun on hoidettavana kolme lasta ja yksi mahassa. Muutoin hommat sujuu hyvin kun ei liikaa stressaa ja tekee vain välttämättömän. Jaksamista kaikille väsyneille.

Meillä oikein vilkas, temperamenttinen, uhmaikäinen täällä. Äiti pahoinvoinnin kourissa ympärivuorokauden. Aamulla ei päästä ulos, kun pitää olla pöntön vierellä. Raskasta on. Miestä näin viimeksi maanantaina, kun tekee piiiiiitkää päivää töissä. Tulee kun me jo nukutaan ja lähtee ennen kuin herätään.

Nuorempi on nyt jo puolitoistavuotias ja esikoinen kolme vuotta. Muistan edelleen varsinkin alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen. Muistan itkeneeni ja katuneeni uutta raskautta kun tuntui että olen pettänyt esikoisen joka ei saanut olla ainoa kovin kauaa.



Nyt kun katselen veljesten yhteisiä leikkejä ja näen miten läheisiä he ovat toisilleen ei kaduta yhtään! Ja näin jälkeenpäin katseltuna se väsyttävä aika tuntuu kauhean lyhyeltä.



Hyviä vointeja ja kaikkea hyvää raskaanaolijoille!

vielä leikkivät yhdessä ja ovat ystäviä keskenään. Mutta välillä kyllä pääsee tuo unohtumaan, kun etoo ja uhmaikä puskee muksulle päälle!!!

Olin kuolemanväsynyt . Hemppa alle sata. En ehtinyt palautua edellisestä imetyksestä ennalle, kun uutta oli jo putkessa. Oli aika kamalaa, kun esikoinen oli villi. Mutta kamaluus se vasta alkoikin, kun toinen syntyi. Siinä on kädet niiiiiin täynnä hommaa, että huh huh. Ihmettelen, miten olen jaksanut. Me sentäs ulkoiltiin joka påivä, käytiin perhekerhossa ja muskarissa, syötiin säännöllisesti jne. Ihmettelen, miten olen tuohon kyennyt.



Nyt lapset 4 ja 2 v 6 kk. Elämä on aika helppoa. No, riippuu mihin verrataan.

Siis jaksamisen kannalta. Olen IHAN poikki, kämppä räjähdyspisteessä, en jaksa siivota. Itku kurkussa nytkin, kun mietin, miten selviän tästäkin päivästä, kun mies lähtee töihin. Uloskin pitäisi mennä, mutten jaksa. Tää väsymys on vienyt multa kaiken aloitekyvyn.

Ei kai kaikilla ole näin vaikeaa. Olen hakenut keskusteluapua.

Ja hyvä että olet hakenut apua!



Meillä on hyviä päiviä ja välissä tietysti niitä huonoja (ja sitten todella huonoja) mutta kun menee rankaksi niin yritän muistella aikaa ennen lapsia, ei se silloinkaan niin auvoista ollut; töissä oli rankkaa ja kaikki meni päin p:tä...Vaikka nyt ne sen aikaiset murheet tuntuu pieniltä niin silloin ne oli isoja:)



Voimia kaikille!!