Naurattaa nyt 6 vk vanhan vauvan äidin kommentit

Varmaan on itse tullut sanottua huomaamattaan vaikka mitä ekan lapsen kohdalla. Toisen kanssa on jo jotain vertailupintaa ja useamman kanssa varmaan vielä enemmän!



Tottahan se on, että ekat pari kuukautta vauvan kanssa on aika kuherruskuukautta, kun hormonit auttavat valvomaan ja vaavi nukkuu kaiken aikaa. Neljäkuisena alkaa kitinät ja viihdytystarve, jotka rauhoittuvat hetkeksi lapsen opittua liikkumaan. Sitten tuleekin riippakaudet, kun pitää olla koko ajan äitin lahkeessa kiinni ja lopulta kävelemään ja kiipeilemään opittua tuholais/suuhunpistämisvaihe. Vuoden ikäisenä alkaakin oma tahto jo löytyä ja sitä pitää testata joka välissä. Myöhemmin yllätti ainakin tämän äidin se, miten vihainen uhmaavalle lapselle voikaan olla! Oman tähänastisen äitiurani pahinta aikaa oli esikoisen 2,5-v uhma. Se tuli jotenkin niin puskan takaa.



Omat lapset on vielä alle kouluikäisiä, joten en tiedä sitä vanhempien lasten ongelmista mitään, mutta kaikenlaista lienee vielä tulossa... :) Mutta tätähän tämä on, lapset kasvaa ja kehittyy ja samalla myös äiti.

tarkoittaa muka että hän kuvittelee tietävänsä kaiken äitiydestä!



Mäkään en todellakaan ollut väsynyt kuusiviikkoista vauvaa hoitaessani, mutta olin ihan selvillä siitä että saattaisin olla väsyneempi esim. sitten kun joutuisin sekä käymään töissä että hoitamaan lapsia, puhumattakaan siitä kun minulla olisi 15-vuotias joka haistattelee ja kerjää nenälävistystä (tästä viimeisestä mulla ei vielä ole kokemusta, mutta oletan että kaikki pienten ihanien lasten kanssa vietetyt vaiheet ovat helpompia kuin murrosikä).

kaiken helpoksi kokevat ja tekevät vanhemmat. Tiedä sitten. Emme koe, että elämämme olisi muuttunut paljoakaan. Kai oletimme sen juuri tällaista olevan. Kaikkea ihanaa on tullut lapsen myötä elämäämme nyt jo liki 3 vuotta. Vauvana lapsi nukkui tosi hyvin ja tekee niin edelleenkin. Väsynyt en voi kehua olleeni lapseni takia koskaan, muuta kuin itseaiheutetusti. Lisää lapsia haluaisimme kovasti, mutta meillekkään niitä ei ole suotu! Ehkä se, että tätä ainokaistamme tehtiin kuusi vuotta, on opettanut ajattelemaan tai sitten olemaan ajattelematta tiettyjä asioita elämässä ja olemaan ajattelematta erityisesti elämän rankkuutta ja tyhjänpäiväisä asioita tässä elämässä.

olleet väsyneitä myös silloin, kun heillä oli VAAN yksi lapsi. Mutta sitähän ei voi myöntää kun pitää korostaa sitä, että kuinka väsynyt on useamman lapsen kanssa. Toki varmasti olette väsyneitä, sen uskon. Siksi en itse hankikaan toista lasta ennen kun esikoinen on vähintään 3-vuotias.

Että ihan kahden vuoden kokemuksella sinäkin siellä suurentelet osaamistasi ja jaksamistasi.



Minä olisin voinut todeta 6-viikkoisen äitinä ihan samoin, että helppoa on. Ja helppoa oli vielä sen uhmankin ajan. Yhden lapsen äitinä elämä oli oikeasti ihanaa ja helppoa.



Ja ei - en haluaisi edes olla esim. seitsemän lapsen äiti;)

jos kaveri kertoo ettei ole rankkaa, tarkoittaako se, että hän luulee tietävänsä äitiydestä kaiken?



Jotkut ihmiset muuten tietää lapsista paljonkin ennenkuin saavat omia ja jopa ymmärtävät lapsiperheiden elämää vaikkei ole kokemusta.



Minulla on 2 alle 2-vuotiasta lasta eikä ole ollut rankkaa. Enkä väitä tietäväni kaikesta kaikkea tai sitä, tuleeko joskus hyvinkin rankkaa.

Mulla on kolme lasta, enkä mä ole lasten takia ollut oikeastaan koskaan väsynyt. Kaikki ovat nukkuneet aluksi vieressä joten öisin ei ole tarvinnut hypätä mihinkään, ja kun ruoka on yöllä koko ajan saatavilla, ei vauvatkaan ole heränneet öisin sen kummemmin, ja kaikki ollaan nukuttu yöt hyvin.



Mua ei pienten ihmisen kiukut ja uhmailut rasita, uskon että lapsemme ovat kaikki aika keskivertokiukuttelijoita. Ei siis sieltä helpoimmasta, jos ei vaikeimmastakaan päästä.



Meillä on hoitoapua aina tarvittaessa saatavilla, joten sekin on yksi iso syy siihen, ettei väsytä. Ei meidän lapset tosin usein hoidossa ole, mutta jo tieto siitä, että apua saa jos tarvitsee auttaa kovasti.

tyyliin 'en minä nyt niin väsynyt ole' ja 'ei elämä ole kovin paljon muuttunut'. Mielestäni on ihan eri asia olla vastasyntyneen äiti, kun vauva nukkuu suurimman osan ajasta, eikä sitä muuta tarvitse kun imettää ja vaihtaa vaipat (toki raskasta sekin). Mutta siis elämähän muuttuu vauvan myötä tavallaan vaivihkaa, kohta vauva haluaa enemmän huomiota jne eikä vaan nuku kopassaan koko ajan.

Siksi jotenkin ärsttää kun minulla on yli 2-vuotias lapsi ja kaveri luulee nyt tietävänsä täysin, mitä vanhemmuus on, kun on kokonaista kuusi viikkoa hoitanut lastansa. Minullakin on vielä yllätyksiä edessä, vaikka mielestäni tämä on yksi raskaimmista ajoista lapsen kanssa (lapsella uhmaikä).

Totta on kuitenkin se, että hän tietää täysin sen millaista on olla juuri tämän 6vko vauvan vanhempi. Sinä et tiedä siitä mitään.

Jos nyt saisin kolmannen lapsen ja se olisi minulle "en ole kovin väsynyt" tai "ei elämä paljon muuttunut" niin sanoisin sen ääneen! Minulle on tähän asti ollut raskainta juuri tuo pikkuvauva-aika. 2v uhma on ihan mukavaa oikeastaan siihen nähden. :-) Kaikki on niin suhteellista...

Ei tiedä mitään vielä oikeasta uhmaiästä, pissa-kakka-pylly-vaiheesta, eskariuhmasta, koulu-, harrastus- ja kaveriongelmista, murrosiästä, oman alan valintavaikeuksista, ensimmäisistä sydänsuruista, lukiostressistä, pääsykoestressistä ja siitä, miltä tuntuu, kun lapsi ei pääsekään opiskelemaan sitä, mitä haluaa, se miten paljon sitä huolehtii lapsen armeija-aikana, lapsen ensimmäisestä avoliitosta, häistä, avioliiton tilasta, asuntovelasta, lapsenlapsista, työtilanteesta, lapsen iän myötä tulevista sairauksista, oman lapsen kuolemasta jne.



Vanhemmuus on elämänikäinen haaste ja lisäksi eri ihmisille hyvin erilainen. Ei kannata hirveästi lähteä vertailemaan, mitä kukakin tietää vanhemmuudesta.

Minusta olisi ainakin ihana kuulla jos ystäväni 6viikkoisen vauvan kanssa voi hyvin ja on onnellinen. Itsekin en tuntenut väsymystä (vaikka sitä olinkin) kummastakaan lapsestani alussa, tuo väsymys tuli sitten myöhemmin ja luulen, että kyseessä olikin nuo hormonit.



Se on ihan sama onko 1 vai 10 lasta, välillä on helppoa ja välillä taas ei, se vaan kuuluu elämään. Ja ei kai pienen esikoisvauvan äiti voikaan tietää kaikkea mitä edessä on tuleman, eihän sitä tiedä useammankaan lapsen äiti, kun lapsethan on jokainen erilainen.

ilmeisesti ollut kaikkein rankinta, ja jos ei ole ollut rankkaa sita sitten liioitellaan. Jos taas myontaa etta kyllapas on ollut helppoa, pelotellaan etta odotas mita tuleman pitaa tai sitten lapsessa tai aidissa on jotain vikaa...



Mulla itsellani on ollut hyvia ja huonoja aikoja lasteni kanssa. Huonoja onneksi paljon paljon vahemman. Mutta en olettanutkaan aitiyden olevan vain auvoista vauvan tuijottelua. Riippuu myos paljon minkalainen kokemus on ollut muiden lapsista ennen aidiksi tuloa. Eiko sita lasketa mukaan ollenakaan? Mina itse hoidin 10v alkaen naapuruston lapsia, seka omia pikkusisariani (olin heita 7v vanhempi). Olin myos ulkomailla lastenhoitajana 3 eri perheessa joissa kaikissa pienia lapsia, yhteenkin perheeseen syntyi vauva heilla asuessani ja jouduin melkeinpa heti ottamaan astuuta vauvastakin. Kaikki nama kokemukset rikkaampina minulla oli mielestani hyvin realistiset odotukset aitiydesta ja ihan ok olen parjaillyt. Vanhin lapseni on 8v.

vai nukkuu 80% ajasta...

...niinhän ne jotkut tekee, mutta vain osa, kun toiset karjuu elämänsä ensikuukaudet taukoamatta yötä päivää...

KOMPPAAN!!!

Meillä huudettiin eka kaksi vuotta joka helvetin yö ja päivä (vatsaa, korvia)

Kyllä nyt on luksusta kun saa yönsä nukkua, 2 lapsen päiväuhmat ei tunnu missään enää :D

Jäähylle vaan kun alkaa näyttää uhmailun merkkejä.

Minua otti päähän tuoreena äitinä, kun ystäväni (kahden lapsen äiti) vähätteli kaikkea koko ajan. Suurinpiirtein tyyliin, että "et sinä voi olla niin väsynyt kuin minä, kun mulla on sentään jo kaksi lasta". Ja muutenkin arvosteli äitiyttäni koko ajan. Kun kerroin saaneeni rytmitettyä lapsen päivän järkevään rytmiin,(mikä sopii meidän elämään ja koen lapsen hoidon helpoksi ja lapsen olon turvalliseksi, kun päivässä on selkeä rytmi,) ystäväni vähätteli asiaa. Itse nukkuvat puoleen päivään, syövät milloin sattuu ja lapsilla on liukuva nukkumaanmenoaika. Ehkäpä se tyyli sopii heille, mutta ei meille. Kaikki asiat, joissa koin onnistuneeni, ystäväni "pilasi" heti ja latisti iloni.

Itse kuitenkin työskentelen lasten parissa ja toimimme tukiperheenä, niin mulla kuitenkin oikeasti on kokemusta lapsista. Jotenkin tuntui, että ystäväni on jostakin kateellinen minulle ja ylpeä kun saivat kaksi lasta siinä ajassa kuin me työllä ja tuskalla yhden. Nyt meille on tulossa "luomu-ihme" ja minustakin tulee kahden lapsen äiti, ehkäpä minullakin on sitten oikeus joskus oola vähän väsynyt.



meni vähän asian vierestä, mut kiitos kun sain purkautua.:)

Nyt minulla on seitsemän lasta, nuorin 6 vk, enkä ole yhtään väsynyt.

Buuuuaaaahhhhhhhhhhhaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!



Terv. 27 lapsen aiti (enka ole yhtaan vasynyt, enka ikina ollutkaan)

niin,kuin äiditkin. Jokainen kokee asiat tavallaan ja varmaan 6 viikkoisen äiti on puhunut siitä ajasta jonka hänellä on lapsi ollut ja todennut, että ne jotka ovat ajan kokeneet ennen häntä niin eivät tiedä kaikkea, kun ovat puhuneet, että kuinka rankkaa on vastasyntynenn hoito.

Esim. jos olet sanonut hänelle, että 2v. kanssa on rankkaa niin hän ajattelee, että niinhän tuo sanoi vastasyntynenn hoidostakin ennen kuin vauva syntyi jne. jne.



Ei kukaan voi tietää millaista on vanhemmuus juuri tietylle lapselle, kyllä jokainen lapsi on yksilönsä ja kaipaa omanlaistansa huolenpitoa. Se mikä on rankkaa toiselle on ilo toiselle, koska olemme erilaisia.



Joku on onnellinen, kun saa passata 7 lastaan 24/7 ja joku toinen tarvitsee omaa aikaa useamman tunnin päivässä. Voiko syyttää häntä joka ei jaksa kokoaikaa lapsia, vaan haluaa käyttää energiaansa muuhunkin? Yleensähän tämän luontoiset hankkivat vain yhden lapsen ja nuo passarit useamman. Jokainen tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa. Ei siinä sen kummempaa.



T. neljän äiti jolla on välillä rankkaa ja välillä ei, mutta on onnellinen omassa elämässään

viestissä, tyyliin 'ethän sinä mistään mitään tiedä, kun sinulla on VAAN YKSI LAPSI ja se on VASTA 2-VUOTIAS. Eli samaa ajattelua on havaittavissa muillakin.



Itse uskon, että se, jolla on monta lasta eikä ole koskaan ollut väsynyt, valehtelee.

miten elämä nyt muuttuu, kun lapsen sai. Mua ainakin silloin ekan syntyessä alkoi jo kyllästyttämään se, kun kaikki taivasteli, että kyllä sun elämä muuttuu nyt niin, ettet sitä vielä voi ymmärtääkään. Joo okei, selväksi tuli, mutta miksi ihmeessä se oli silloin niin tärkeää tietää, enkä minä voinut kasvaa siinä vauvan mukana ihan omaan tahtiini, ja oppia tietämään se asia sitten ajan kanssa.



Eli usein sitten jo alkoi tuntumaan, että mun olis pitänyt kauhistella kaikille, että kyllä nyt elämä on niiiiiin erilaista, kun ei voi noin vain lähteä kauppaan, vaan ihan pitää peräti vauva pukea haalariin ja muistaa ottaa mukaan, kun lähtee. Joten kyllä minäkin vaan sanoin, ettei se nyt niin kovasti muuttunut, koska en nähnyt tarpeelliseksi kommentoida mitään muuta kuin sen hetken tuntemuksia. En oo koskaan tykännyt maalailla piruja seinille, vaan tulevat tilanteet kohdataan sitten kun ne ovat edessä.

... en vain osaa pukea sanoiksi, että mitä. Hitsin pimpulat.



Joku juman erinomaisuusvertailu. Varsinkin kotiäitiys kaventaa naisen koko maailman tämmöiseksi vaippavuorivertailuksi.



yääk.

Meillä on kolme alle viisivuotiasta infektiokierteistä lasta. Joskus oikein pahan lääkärikierteen keskellä olen mennyt ilmaisemaan väsymykseni yhdelle tutulle niin heti vastauksena on, että minä en tiedä vielä mistään mitään, odota vaan murrosikää. "Pienten lasten äideillä pienet murheet, isojen lasten äideillä isot murheet" Ehkä se on näin, mutta minusta kenenkään elämäntilannetta ei pitäisi arvostella ja vähätellä. Jokainen kokee asiat eri lailla vaikka tilanne olisi sama. Jospa annettaisiin kaikkien olla äitejä omalla tavallaan ja tuettaisiin heitä siinä , olipa se elämäntilanne mikä tahansa.