Lapseni kuoleman vuosipäivä lähestyy.

Suru on varmasti läpivyöryvä tuska varsinkin ensimmäisinä vuosipäivinä. Ehkä jonkun tavan ottaminen tuohon päivään voisi helpottaa surua ja tekisi osaltaan kunniaa menetetyn pienen elämälle?



Tuo taulun askarteleminen oli hyvä idea. Tai sitten joku muu keino, mikä voisi vaikka toistua joka vuosi. Tällainen tuli bnopeasti mietittynä mieleen: hanki erilaisia pieniä helmiä ja ohutta rautalankaa. Pujotelkaa helmistä pikkuruiset tähdet ja ripustakaa ne ikkunaan roikkumaan. Lapsenne tuikkii nyt tähtenä taivaalla, pienet helmitähdet ikkunassa voisivat muistuttaa lapsesta. Joka vuosi voisi tehdä aina uuden, erilaisen tähden edellisten kaveriksi.



Tuska lapsen kuoleman jälkeen on varmasti valtava. Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia lapsensa menettäneitä kohtaan. *rutistus*

Sairaus vai tapaturma hänet vei.



Muistelkaa suvun kanssa yhdessä lasta ja tuo teos oli hyvä idea. Kaikki voisi tuoda mukanaan jonkun kuvan, runon tai yhteisen muiston ja teette yhdessä taulun.

Jaksamista ap! Voimia sinulle ja perheellesi ! !



Toivon, että surun takaa löytyy myös aurinkoa ja iloa elämästä.

En oikein tiedä mitä pitäisi sanoa. Pienenä enkelinä lapsenne on pilven reunalla. Voimia!

Olet ollut ajatuksissani.

Käy haudalla, katso valokuvia ja puhu asiasta läheisimpiesi kanssa. Ei sinun tarvitsekaan jaksaa sitä päivää viettää ns. normaalisti, ja varmasti tekisi ihan hyvääkin itkeä oikein kunnolla; itku puhdistaa.



Eräs ystäväni teki lapsensa kuoleman vuosipäivän kunniaksi taulun lapsestaan. Kokosi tauluun lapsen piirustuksia, valokuvia ja muita lapsesta muistuttavia asioita. Oli ollut ihan sekaisin sitä väsätessään, mutta kertoi, että tämä näpertely oli ollut melkoisen terapeuttista.



Voimia sinulle, en voi kuvitella, miten pahalta sinusta tuntuu.

Ehkä minäkin askartelen jotain. Tuntuu vaan niin pahalta..



ap

ap

onko ensimmäinen vuosipäivä vai miten?

Minulla on kaksi lasta kuollut, kuolin päivät ovat 8 viikon välein. Se raastaa ja repii, mutta itkut vaan on itkettävä. Mulla siis nyt kaksi vuotta näistä tapahtumista ja nyt ensi syksynä aion olla töissä ja yrittää elää normaalia elämää myös näinä päivinä. Haudalla käyn,mutta haudalla käyn myös joka viikko. Jokainen suree niin eritavalla ettei yhtä oikeeta sääntöä tunnu oleva. Toinen tarvitsee tätä muistelua ja haudalla käymistä ja toiset toimintaa ja arjen jatkumista sinäkin päivänä. Kuulun siis jälkimmäiseen, mutta ehkä asiaan vaikuttaa kun päiviä on kuitenkin 2...

Olipas sekavaa.

Oli jo 11v mutta silti sen päivän tapahtumat ovat kirkkaana mielessä. Tai ei ihan kirkkaana,lapseni kuoli tapaturmaisesti ja kun se oli tapahtunut kaikki oli yhtä sumua :(

Haudalla käydään ja hiljennytään miehen kanssa kotona.. Raskasta tulee varmasti olemaan, mutta se on väistämättä edessä.



ap

Ottakaa heidät jotenkin mukaan, auttaa myös lasta paremmin (kamala sana, voiko siihen nyt koskaan sopeutua) ymmärtämään tilannetta.



Voimia myös teille kaikille muille lapsensa menettäneillä!

uskallatko kertoa millä hatausmaalla lapsesi lepäävät?



Tuli vain mieleen, kun meidän lapsen haudan lähellä on sellainen kahden pienen hauta. Sen ohi on aina niin raskas kävellä, kun ajattelen vanhempia.

En voi kuvitella suurempaa tuskaa... :(

Viikko vielä siihen päivään.. Voimat on aika vähissä. Miksi meille piti käydä näin? Miksi pienokaisemme otettiin pois meiltä?

Milloin tämä suru ja katkeruus helpottaa?



Kiitos kaikille osanotoista.



ap