Kauanko voi mennä, että miehen exä pääsee yli erosta ja alkaa puhumaan meille ihan normaalisti?
Erosta on noin 6 vuotta aikaa, mutta edelleen jos häneltä kysyy ihan mitä tahansa asiaa ystävällisesti, niin vastaus sisältää riidan haastamista. Välillä jaksaa jankuttaa jostain ihan ikivanhoista jutuista, ja haukkuu miten mieheni on huono kaikin puolin. Siis esimerkiksi jostain mieheni nuoruuden jutuista ennen, kuin he edes olivat tavanneet - eli ei mitenkään merkityksellisiä juttuja varmasti kenenkään elämää koskien. Yritämme todella pitää viestinnän niin minimissään kuin ikinä pystymme, mutta joskus on välttämätöntä kysyä toiselta huoltajalta asioita. Mitään ei saada juteltua.
Onkohan näin pitkän ajan jälkeen edes mahdollista, että tuo ihminen kykenisi olemaan ihan normaaleissa väleissä kanssamme tai onko tähän jotain apukeinoja? Surullista lapsen kannalta. Minun lasten isän kanssa kaikki taas sujuu tosi kivasti ja voidaan käydä juttelut yhdessä vaikka koko porukka, en keksi syytä, miksi jaksaisin tuntea vihaa tai yhtään mitään näin monien vuosien jälkeen, ja lapsille hyvää esimerkkiä, ettei eron tarvitse tarkoittaa mitään rikkinäistä, riitaisaa ja kauheaa eroperheen h**ttiä.
Kommentit (204)
Miksi sun tarttee ylipäätään puhua mitään tuolle naiselle. Ei kai teillä yhteisiä asioita ole. Miehelläsi ehkä on, jos niillä yhteisiä lapsia tms. Kun tiedät, että ärsyyntyy, niin älä ärsytä. Miehesi ja exänsä asiat ei kuulu sulle.
Vierailija kirjoitti:

Hän itse halusi näin ja vielä pahempi show alkaa miehelle. Parempi näin, vaikka edelleen ongelmista ei päästy. Me hoidetaan myös lapset täällä ihan tasavertaisina, joten en ole mitenkään ulkopuolella osan perheen lasten asioista. En ole ärsyttänyt, mutta ei ole tapaa sanoa mitään ilman, että toinen saa kohtauksia.
Sori, mutta ap olet tekopyhä. Muka ihmettelet henkilön käyttäytymistä, vaikka seuraavassa lauseessa annat selvän vastauksen itse. Muka toivot hyvää, mutta tahallasi ärsytät. Anna olla ja nauti siitä hyvästä elämästä, jota kerrot eläväsi.

En ärsytä tahallani ja välttelen ihan viimeiseen asti laittamasta yhtä ainoaa viestiä.
Ei ole mitään syytä ärsyttää häntä, enkä missään nimessä halua mitään riitaa hänen kanssaan.
ap
Täällä selvästi jankuttamassa yhtä häiriintynyt exä. Tunnistiko itsensä kaltaisen tai jopa itsensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun tarttee ylipäätään puhua mitään tuolle naiselle. Ei kai teillä yhteisiä asioita ole. Miehelläsi ehkä on, jos niillä yhteisiä lapsia tms. Kun tiedät, että ärsyyntyy, niin älä ärsytä. Miehesi ja exänsä asiat ei kuulu sulle.
Hän itse halusi näin ja vielä pahempi show alkaa miehelle. Parempi näin, vaikka edelleen ongelmista ei päästy. Me hoidetaan myös lapset täällä ihan tasavertaisina, joten en ole mitenkään ulkopuolella osan perheen lasten asioista. En ole ärsyttänyt, mutta ei ole tapaa sanoa mitään ilman, että toinen saa kohtauksia.
Ok, kun aina kaikki päättyy kohtauksiin, niin kannattaisko miettiä asioita kokonaan uudelleen. Pelkät asialliset tekstarit tai sähköpostit, ei puheluita, ei mitään ylimääräistä hoidettavan asian lisäksi. Pelkkä hyvän joulun toivotus tuossa tilanteessa on provosointia, tiedät sen itsekin. Ja sinä et ole heidän lastensa äiti etkä ole tasavertainen heihin nähden. Niin se vaan on sanoitpa mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun tarttee ylipäätään puhua mitään tuolle naiselle. Ei kai teillä yhteisiä asioita ole. Miehelläsi ehkä on, jos niillä yhteisiä lapsia tms. Kun tiedät, että ärsyyntyy, niin älä ärsytä. Miehesi ja exänsä asiat ei kuulu sulle.
Hän itse halusi näin ja vielä pahempi show alkaa miehelle. Parempi näin, vaikka edelleen ongelmista ei päästy. Me hoidetaan myös lapset täällä ihan tasavertaisina, joten en ole mitenkään ulkopuolella osan perheen lasten asioista. En ole ärsyttänyt, mutta ei ole tapaa sanoa mitään ilman, että toinen saa kohtauksia.
Jätä ne lapset omalta osaltasi rauhaan. Sinun ei tarvitse huolehtia heistä tasavertaisesti. Kyllä se mies hoitaa lapsensa.

Ok, kun aina kaikki päättyy kohtauksiin, niin kannattaisko miettiä asioita kokonaan uudelleen. Pelkät asialliset tekstarit tai sähköpostit, ei puheluita, ei mitään ylimääräistä hoidettavan asian lisäksi. Pelkkä hyvän joulun toivotus tuo
Tämähän on täysin perheen sisäinen päätös miten asiat hoidetaan meidän perheessä, huoltaja en tietenkään ole. Miehelleni ei tietenkään kuulu se, mitä exänsä ja uusi puoliso jakaa lapsiin liittyvät asiat siellä päässä. Täällä olemme tasavertaisesti aina hoitaneet kaiken molempien lapsiin liittyvät asiat. Tämä ex valitsi itse minut laittamaan pakolliset viestit.
En ole soittanut tai laittanut yhtä ainutta ylimääräistä viestiä. En edes hyvää joulua.
ap
Miksi ihmeessä sinun pitää olla hänen kanssaan tekemisissä? Oletko tekemisissä myös kaikkien miehen sukulaisten, ystävien ja työkavereiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun tarttee ylipäätään puhua mitään tuolle naiselle. Ei kai teillä yhteisiä asioita ole. Miehelläsi ehkä on, jos niillä yhteisiä lapsia tms. Kun tiedät, että ärsyyntyy, niin älä ärsytä. Miehesi ja exänsä asiat ei kuulu sulle.
Hän itse halusi näin ja vielä pahempi show alkaa miehelle. Parempi näin, vaikka edelleen ongelmista ei päästy. Me hoidetaan myös lapset täällä ihan tasavertaisina, joten en ole mitenkään ulkopuolella osan perheen lasten asioista. En ole ärsyttänyt, mutta ei ole tapaa sanoa mitään ilman, että toinen saa kohtauksia.
Jätä ne lapset omalta osaltasi rauhaan. Sinun ei tarvitse huolehtia heistä tasavertaisesti. Kyllä se mies hoitaa lapsensa.
Olemme päättäneet hoitaa kaikki lapset tasavertaisesti riippumatta siitä, kumman lapsia biologisesti ovat. Tämä nyt ei kuitenkaan ollut se ketjun pääpointti varmasti. Lähinnä tän mainitsin siksi, että olen perillä myös harrastusasioista, eikä meillä olla jotenkin kaksi eri perhettä yhden kodin sisällä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä sinun pitää olla hänen kanssaan tekemisissä? Oletko tekemisissä myös kaikkien miehen sukulaisten, ystävien ja työkavereiden kanssa?
Ex toivoi niin. Miehen sukulaiset eivät ole tällaista toivetta esittäneet.
ap
Mitä se sinua kaivelee hänen suhteensa eksäänsä.

Se tulee ketjussa varmasti selkeästi esille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä sinun pitää olla hänen kanssaan tekemisissä? Oletko tekemisissä myös kaikkien miehen sukulaisten, ystävien ja työkavereiden kanssa?
Ex toivoi niin. Miehen sukulaiset eivät ole tällaista toivetta esittäneet.
ap
Ja te vain kiltisti toteutatte exän toiveen?
Anna miehen pitää yhteydenpito eksäänsä ja pysy sinä sivussa häiritsemättä.

Jos se aiheuttaa vähemmän lapseen kohdistuvaa haittaa niin kyllä. Meille nyt sinänsä on ihan sama, kuka kysyy laitetaanko luistimet mukaan vai eikö laiteta. Kunhan tulisi mahdollisimman vähän kohtauksia. Varsinkaan sellaisia, joista lapsi kärsii. Hän on se päähenkilö tässä kuitenkin, ei minä, mieheni, hänen exä tai kukaan muu.
ap
Vierailija kirjoitti:
Anna miehen pitää yhteydenpito eksäänsä ja pysy sinä sivussa häiritsemättä.
Ei kannata, siinä tapauksessa exän show on pahempaa ja lapsi kärsii vain enemmän.

Jos selvästi näette, että eksää asia häiritsee, niin eikö se mies voi hoitaa lapsensa asiat ihan rauhassa eksän kanssa ja sinä pysyt sivummalla näissä yhteydenotoissa. Onko sinun ihan pakko sotkeentua näihin yhteydenottoihin, jos eksä ei halua sinun kanssa kommunikoida? Oletko jo narsisti, joka haluaa kiusata tuota eksää. Ihan varmasti mies pystyy asiat hoitamaan eksän kanssa ilman sinun apua.

Hei tähän asiaan on ketjussa nyt vastattu neljä tai jopa viisi kertaa.
Toivomme todellakin, että hän olisi onnellinen. Ei ole syytä toivoa muuta.
ap