YLE: Suomalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen. Syynä lihavuus. Mitä järkeä lihottaa itsensä nuorena hautaan? 🍩🍪🍧🍔🍟🍕🌭🥤
"On todennäköistä, että yli satavuotiaiden määrä kääntyy laskuun tulevaisuudessa. Syynä on lihavuuden yleistyminen. Tämän hetken satavuotiailla on ollut selvästi vähemmän lihavuutta kuin nykyaikuisilla."
Hiljaiseksi vetää. Mikä järki tuossa nykyajan itsensälihottamisvillityksessä on? Ainakin eläkepäivät jää näkemättä.
Kommentit (379)
Ravintosuosituksista huolimatta kauppojen hyllyt notkuvat lihottavia epäterveellisiä tuotteita, joita ei oikeastaan pitäisi ollenkaan syödä tai joita saisi syödä vain joskus ja jouluna, mutta osa ihmisistä ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää tätä ja pitävät näitä tuotteita jokapäiväisenä ruokana. Ihmiset venyttävät myös mahalaukkunsa äärimilleen ahtamalla sisäänsä ruokaa valtavina kerta-annoksina ja sitten ei enää mikään määrä ruokaa tunnu riittävältä, ihminen alkaa lihota eikä jaksa enää liikkua ja kuluttaa syömäänsä ruokamäärää ja sitten alkavatkin erilaiset sairaudet ja vaivat lisääntyä jopa varsin nuorelkakin iällä.
Onko tässä jokin ongelma, jos suomalainen elää aiempaa epätodennäköisemmin satavuotiaaksi? Minusta kuulostaa loppuviimein varsin vähäpätöiseltä asialta, varsinkin kun se ei ole koskaan aikaisemminkaan koskenut suurta osaa väestöstä.
Itse heräsin ku mittasin eilen painon. Voi luoja, ei näin. Nyt loppu herkuttelu.
Mitä nuorempana Suomessa kuolee, niin sen parempi.
Ihmiset ei harrasta enää liikuntaa
Ei siinä itsensä lihottamisessa mitään järkeä ole, mutta se on aivan liian helppoa ja mukavaa, jotta moni pystyisi sitä estämäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän me eletä kohta kuin Hunger Gamesin etuoikeutetut. Ylensyödään lääkkeiden avulla lihomatta. Ozempicin kaltaiset lääkkeet ovat ensimmäinen porras.
Nämä lääkkeet nimenomaan toimivat niin, että ihminen ei ylensyö. Ne tasaavat verensokereita ja kylläisyyden tunnetta pienemmillä annoksilla.
Miksi tämä kiinnostaa niin paljon ns. Hyvää väkeä? Ettehän te niitä muiden vaivoja ja ennen aikaista kuolemaa saa.
Ai niin rahastanne on kyse tässä halvin työvoima siis vähenee, mutta hyvää kepillä koulutettavaa työväkeä ei uutta tulekkaan kun köyhikset kuolee ennen aikojaan päihteisiin ja huonoon ruokaan.
Kuolihan hyvään agraariaikaan yleisesti maanviljelijämiehet jo hyvissä ajoin seitsemääkymmentä sydän- ja verisuonitauteihin kun voi, suola ja liha maistui koko iän.
Kuka helvetin persuretardi haluaa elää 100 vuotiaaksi?
ai mitä iloa? no pääsee hautaan ja saa syödä jotain hyvää matkalla sinne.
Suomalaiset kuolevat yhä nuorempina koska perusterveydenhoito on alas ajettu ja sairauksien toteaminen viivästyy jopa vuosilla ja hoitoa ei sää välttämättä ollenkaan. Tämä on se oikea syy.
Ei terveydenhoitoa(mikä on peruspalvelu sivistysmaissa) = Kansalaisten kuolemat lisääntyvät. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä.
Mitä järkeä on vegetoida itsensä satavuotiaaksi?
Suomalaiset lihoo jo lapsena. Joka paikkaan viedään autolla. Edes 1-3km matkaa ei voi kävellä tai mennä pyörällä. Jos julkisilla ei pääse ovelta ovelle, niin vanhemmat kuljettaa.
Lapsen kaveripiirissä oma lapsi on AINOA, jota ei kuskata joka paikkaan. Meidän asuinalueella kaikki kaverit asuu parin kilsan säteellä. Useimmiten on vähemmän matkaa kuin kilometri. Silti vanhemmat kuljettaa viidesluokkalaisia joka paikkaan. Usein meidän lapsi otetaan säälistä kyytiin, kun joutuisi kävellä. Vaikka oikeasti ihan jokaiselle tuon ikäiselle tekisi hyvää kävellä ne välimatkat ihan itse.
Move-testeissä lapseni oli ylivoimaisesti luokkansa paras ihan jokaisessa testissä, vaikka on ihan tavis eikä mikään liikunnan huippulahjakkuus. Muillakin on liikuntaharrastuksia, mutta niiden ulkopuolella eivät liiku ollenkaan ja vanhemmat kuskaa.
Kun passiivisuus opitaan jo lapsena ja siihen päälle syödään kamalaa kuraa, on sitä kelkkaa todella vaikea kääntää itse aikuisena.
Katsokaa siis ohjelmaa hengenvaarallisesti lihava. Täällä ns töissäkin on muutama todella lihava henkilö. Eivät liiku yhtään, syövät iiiiisoooooon annoksen ruokaa.......sanotaan, että iso mies, iso annos ruokaa. Se ei ole niin !!!! Ja tarkistakaa jostakin, kuka on maailman lihavin henkilö ja kuinka paljon se painaa. Nyt liikkumaan, läskit !!!!! Syökää terveellisesti PIENI ANNOS RUOKAA JA nauttikaa siitä, sitä ei tarvitse syödä minuutissa lautasta tyhjäksi !!!!
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän me eletä kohta kuin Hunger Gamesin etuoikeutetut. Ylensyödään lääkkeiden avulla lihomatta. Ozempicin kaltaiset lääkkeet ovat ensimmäinen porras.
Laihdutuslääkkeet eivät laihduta. Ne vievät pois nälän tunteen, mikä vähentää syömisen määrää.
Se myös poistaa mieliteot. Ei tule sellaista oloa että pitäisi saada mitään herkkuja.
Monella se on vähentänyt myös alkoholinkäyttöä. Sanovat että ei vaan tee mieli juoda.
Ei oo totta.Syöpiä nyt suvussa.Laihat,liikkuvat..ei ennen syöpiä ole ollut.Lisäksi perinnöllisiä sair.tullut esiin enkä oo kuullut että muilla olisi ollut.Otsalohkodementia,levyntauti,syövät.Mun äireel ainoo sairaus oli paha astma,Äiti 50-55kg.Sai aivoinfr.Mummokin saanut.Syy ei ollut lihavuus.Ei todellakaan!!!.Isän puolella kaikilla laihoilla sydän juttuja.Eikä ne lihavia todellakaan ollut.Eikö tässä maassa kuolla miten kohdalle sattuu.Tämä lopettaa turhat lääk.Maksattavat vaan.Kuollaan mihin sitten kuollaankin, ihan sama.Saako tässä maassa kuolla rauhassa?syöpä johtuu kasvikset myrkyt.Jne.altistus.Sitä ei kaikki saa,hyvinvoiva,liikkuvakin sairastuu.Se kohtalo.
Eihän meidän eläkevarannot riitä jos kaikki elää satavuotiaiksi. 70 max, siinä on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän me eletä kohta kuin Hunger Gamesin etuoikeutetut. Ylensyödään lääkkeiden avulla lihomatta. Ozempicin kaltaiset lääkkeet ovat ensimmäinen porras.
Nämä lääkkeet nimenomaan toimivat niin, että ihminen ei ylensyö. Ne tasaavat verensokereita ja kylläisyyden tunnetta pienemmillä annoksilla.
Saman vaikutuksen saa oikeanlaisella ravinnolla. Mut onhan se niin coolia kun on lääkkeet :)
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä on vegetoida itsensä satavuotiaaksi?
Tutun piti,hoikka söi terv.liikkui joka päivä.Syöpä nyt painoi 40kg marraskuun alussa.Ei selviä...Toisellakin tutulla syöpä.Ennuste parempi.Tämä saada hedelmät.Kasvikset ihan sair.hoitoa tarv.koht.Mitä myrkkyjä niihin lisätään.Toki kun kokkaa ei tuu mitään.Ennustettu media lähde:syövät,lisii...osteoporoosi lisii.Ottakaa oppia Norjasta.Syö kaikkea kohtuudella.Kolesteroli saa olla 6.täällä alle 2.Aliravittu suomal.
Eiköhän me eletä kohta kuin Hunger Gamesin etuoikeutetut. Ylensyödään lääkkeiden avulla lihomatta. Ozempicin kaltaiset lääkkeet ovat ensimmäinen porras.