Mitä tehdä, kun kaikki on vaikeaa? Syöminen, joukkoliikenne, tietokoneen käyttö...
Kun siis aikuisena, 3-kymppisenä kaikki on vaikeaa? Syöminen nirsoa ja rajoittunutta (arfid-tyyppinen syömishäiriö?). En haluaisi millään syödä esim. tyhy-päivänä työkavereiden kanssa tai missään juhlissa tai sosiaalisissa tilanteissa. Bakteeri- ja viruskammo, hirveä oksennus- ja norokammo. Käsen pesen aina väh. kahdesti kotiin tullessa (n. 2 min).
Tietokoneella vaikea täyttää lomakkeita, käyttää järjestelmiä, joissa paljon nippeliä, pudotusvalikoita, numerotietoa ym. Vaikea vaihdella näyttöjen, näkymien ja ohjelmien välillä. Kirjoittaminen onnistuu vain kolmen (max. neljänn) sormen järjestelmällä näppäimistöä katsoen.
Joukkoliikenteessä talvitakki päällä tuskastuttaa, liikkuminen rajoittunutta. Bussi heiluu ja pitää kovaa ääntää, mahdollisesti vielä muut ihmiset ja ruuhka. Aistit aivan äärirajoilla niin, että olen lähellä hermoromahdusta.
Haluan vain olla kotona. En tykkää lähteä asioille, tilaan ruoatkin kotiin, koska kaupassa käynti on kuormittavaa. En halua lähteä harrastuksiin. Työpaikan valinnassa ykköskriteeri on, että saa tehdä etätyönä kotoa käsin.
Ahdistus- ja heikotuskohtauksia. Siis vain joitakin esimerkkejä mainitakseni.
Miten hakea apua tai vastauksia? Työterveyden kautta ei meillä mitään tutkimuksia saa, eli terveysasemalleko pitää mennä yleislääkärille, jos haluaisi kysyä mahdollisuutta tutkia, onko tälle kaikelle jokin diagnoosi tai useampikin? Koulussa lapsena kuitenkin hyvin pärjännyt kympin oppilas.
Kommentit (37)
Omalle terveysasemalle. Siellä kuvailet nuo ongelmasi ja pyydät lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Jonot on noin vuoden mittaiset.
Oletko lievästi kehitysvammainen?
Tuo bussien heiluminen onkin aika hurjaa talvella. Kuin laiva. Ehkä osa tulee merisairaaksi. Ellei ole vanha kuski joka osaa hommat paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tietää, onko tässä autismin kirjoa, yliherkkyyttä, add:tä tms. Että saisi jotakin nimiä ja käsitteitä tälle kaikelle. Ap
Ei vaikuta noilta, enemmänkin tuikitavalliselta sosiaalisten tilanteiden jännittämiseltä, plus ehkä yleistä ahdistuneisuutta siihen mukaan. Noihin on olemassa terapiaa ja lääkkeitä. Työterveyteen vaan kyselemään.
Minulla on OCD mutta onneksi myös ADHD, muuten en muuta tekisi kuin siivoaisin ja kyllä nyt kun on taas noroa liikkeellä täälläkin, ei kloriitti tahdo riittää kun siivoan niin paljon, siivoaisin enemmänkin mutta on pakko syödä ja käyttää koira ulkona..

Todellakin vaikuttaa autismin kirjolta. Ei yleiseen ahdistuneisuuteen liity noita aistiyliherkkyyksiä, mitä ap mainitsi.
Todennäköisesti se omalääkärisi määrää sulle lääkkeet ahdistuneisuuteen. Kuulostaa siltä, että sulla voi olla yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja/tai depressio.
Kumpaankin liittyy ärtyneisyys, lyhytpinnaisuus ja se, ettei mikään tunnu mielekkäältä.
Joten syöt niitä lääkkeitä ohjeiden mukaan ja jos ne eivät parissa viikossa ala vaikuttaa, otat uudestaan yhteyttä lääkäriin. Saat tarvittaessa sairauslomaa, jos ja kun et ole työkykyinen. Silloin haet itsellesi sairauspäivärahaa, ei työttömyyspäivärahaa eikä opintotukea vaan sairauspäivärahaa.

Mä käsitin, että ap:n ominaisuudet on olleet hänellä aina, eikä yhtäkkiä ilmestyneet. Se viittaa paljon enemmän esim. autismin kirjoon, kuin mihinkään masennukseen ja ahdistukseen.
Vierailija kirjoitti:
No mikset vaan hankkiudu sellaiseen elämään, jossa nuo ei haittaa. Etätyö kotoa, liikkuminen omalla autolla niin ettie tarvi joukkoliikennettä käyttää, sellainen työ joka ei kuormita liikaa.
Itse olen monella tapaa samanlainen, paitsi että tietokoneen käyttö ei tuota ongelmia, ja en koe että mulla on mitään ongelmaa. Teen koodailua kotoa käsin, harvoin käyn muualla kuin ruokakaupassa, paitsi joskus huvikseni autoilemassa viikonloppuisin. Olen tyytyväinen elämääni.
Mistä tiedät, että keskustelun aloittaja osaa ajaa autoa? Kaikki eivät saa helposti ajokorttiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tietää, onko tässä autismin kirjoa, yliherkkyyttä, add:tä tms. Että saisi jotakin nimiä ja käsitteitä tälle kaikelle. Ap
Todennäköisesti. Neurologille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tietää, onko tässä autismin kirjoa, yliherkkyyttä, add:tä tms. Että saisi jotakin nimiä ja käsitteitä tälle kaikelle. Ap
Ei vaikuta noilta, enemmänkin tuikitavalliselta sosiaalisten tilanteiden jännittämiseltä, plus ehkä yleistä ahdistuneisuutta siihen mukaan. Noihin on olemassa terapiaa ja lääkkeitä. Työterveyteen vaan kyselemään.
Minulla on OCD mutta onneksi myös ADHD, muuten en muuta tekisi kuin siivoaisin ja kyllä nyt kun on taas noroa liikkeellä täälläkin, ei kloriitti tahdo riittää kun siivoan niin paljon, siivoaisin enemmänkin mutta on pakko syödä ja käyttää koira ulkona..
Kloriitista menee teho kun käyttää liikaa. Myös hengityselimet rasittuvat. Muista neutraloida, pinnat pitää pyyhkiä kerran viikossa pelkällä kostealla liinalla.
No nythän sinä olet siellä kotonasi jumissa kun olet halunnutkin. Siinä on sinun apusi.
Ei sinua voi auttaa kukaan muu kuin sinä itse. Se sisäinen työ. Ota opiksesi kaikesta ja kanna kaikki vastuusi itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tietää, onko tässä autismin kirjoa, yliherkkyyttä, add:tä tms. Että saisi jotakin nimiä ja käsitteitä tälle kaikelle. Ap
Varmasti on jotain noista. Aika paljon autismin kirjolta kuulostaa. Toki voi olla jotain pakko-oireista häiriötä myös.
Sisäiset ongelmat tulevat näkyviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikset vaan hankkiudu sellaiseen elämään, jossa nuo ei haittaa. Etätyö kotoa, liikkuminen omalla autolla niin ettie tarvi joukkoliikennettä käyttää, sellainen työ joka ei kuormita liikaa.
Itse olen monella tapaa samanlainen, paitsi että tietokoneen käyttö ei tuota ongelmia, ja en koe että mulla on mitään ongelmaa. Teen koodailua kotoa käsin, harvoin käyn muualla kuin ruokakaupassa, paitsi joskus huvikseni autoilemassa viikonloppuisin. Olen tyytyväinen elämääni.
Mistä tiedät, että keskustelun aloittaja osaa ajaa autoa? Kaikki eivät saa helposti ajokorttiakaan.
Ajokortin onnistuin saamaan, mutta en kyllä osaa ajaa autoa. En ole ajanut sen jälkeen, kun kortin sain. En uskaltaisi ajaa. Aivan liikaa asioita, joihin pitää vauhdissa kiinnittää huomiota. Ei onnistu. Tai en halua edes kokeilla tai päästää itseäni liikenteen joukkoon aiheuttamaan vaaratilanteita tai jopa pahimman mahdollisen. Ap
Kuulostat minulta. Pärjäsin loistavasti AMK:ssa ja yliopistossa, mutta työelämä oli silkkaa kaaosta. Perhe-elämä siinä sivussa ei helpottanut tilannetta. Minulla on ADD ja Asperger.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat minulta. Pärjäsin loistavasti AMK:ssa ja yliopistossa, mutta työelämä oli silkkaa kaaosta. Perhe-elämä siinä sivussa ei helpottanut tilannetta. Minulla on ADD ja Asperger.
Itse en ole uskaltanut hankkia lapsia. Hirvittää, ettei työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin saisi halutessaan vain olla. Tai entäpä tilanteet, kun itseä ahdistaa ja rasittaa jossain lumessa tarpoa tai juhlissa pelkään pöpöjä ja pitäisi siinä jaksaa vielä olla hyvä tai hyväntuulinen vanhempi samanaikaisesti jollekin. Ap

Ei ollenkaan huono ratkaisu - lapsettomuus. Oirekirjo ei (ainakaan minulla) ole keski-iässä helpottanut; päinvastoin. Hyvänä esimerkkinä se, että pari päivää sitten pesin pitkät hiukseni ja sidoin ne nutturalle. Yhä vain odotan sitä oikeaa hetkeä, mielentilaa ja jaksamista, että pystyisin niistä takut oikomaan 🙄