Lue keskustelun säännöt.
Naisen aaltoileva mieliala, ahdistus ja kipuilu
10.01.2025 |
En voi sanoa olevani yhden pidemmän ja muutaman lyhyemmän parisuhteen perusteella mikään varsinainen kokemusasiantuntija. Mutta onko kyseessä minun huono tuurini, taipumukseni vetää puoleensa ja rakastua tietyntyyppisiin naisiin, vai kenties joku muu?
Mutta taas huomaan olevani parisuhteessa, jossa mennään pitkin siniaaltoa. Eli välillä kumppanilla kaikki on kunnossa, elämä hymyilee ja aurinko paistaa. Ja välilä ollaan hiilikaivoksesssa 600 metriä maan alla paikassa, jonne päivä ei paista ja kaikki on paskaa, etenkin parisuhde ja oma kumppani.
Miksi tunteiden pitää elää maanis-depressiivisesti? Miksi ei vaan voi elää sitä kultaista keskitietä? Jotenkin alkaa pelottaa, että voiko elämä koskaan olla täysin onnellista, rauhallista ja seesteistä, jos on naisen kanssa parisuhteessa?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on naisille aivan luontaista, että tunteet ja mieliala vaihtelee. Mutta se on sitten yksilökohtaista miten nainen nämä asiat käsittelee ja ilmaisee. Sen voi tehdä epäterveesti ja kumppania kuormittaen. Mutta nainen voi myös kohdata tunteensa hyväksyen ja asiallisesti.
Mieheltä olis hyvä löytyä sellaista tietynlaista sietoa erilaisia voimakkaita tunnetiloja kohtaan. Enkä nyt tarkoita, että tarvis sietää paskaa tai epätervettä tunneilmaisua. Sellaista erilaisten tunnetilojen hyväksyntää olis hyvä löytää jos meinaa naisen kans elää. Kun tunteiden antaa tulla, ne on nopeasti ohi. Mutta olipa kyse miehestä tai naisesta, niin se täytyy tosiaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä ja antaa sille tunteelle tila olla sellainen kuin se on. Mies ei voi oikein muuta, kuin olla läsnä ja näinollen edesauttaa sen tunnetilan ja tilanteen ohimenoa.
Minä miehenä siedän ja kest
Ehkä naisella on huonoja kokemuksia, mutta ei vielä tunne ja luota sinuun tarpeeksi et uskaltais avautua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yllättää monet miehet, mut naiset ei ole miehiä. Menkää miesten kanssa naimisiin, jos janoatte 110% rationalisuutta ja tasaisuutta.
Meillä naisella on ensinnäkin hormonit jotka ihan oikeasti vaikuttaa oloihin. Toisekseen meidät on luotu keskivertoa sensitiivisemmiksi, jotta vaistoamme potentiaalisen jälkeläisen tarpeet jotta lapsi selviävät hengissä.
Parisuhde on kivien hiomista toisiaan vasten, kompromissien tekoa ja halua ymmärtää erilaisuutta. Vaikeaa vaikka toista rakastaakin, kuten ylipäänsä luonteen kehittyminen on.
Kukaan ei kyllä ole luvannut jatkuvaa onnea kenellekään, eli se osa toiveestasi oli vähän naiivi.
Mutta vuosien saatossa toiseen tottuukin. Oma mies ahdistui suhteen alussa aina kun itkin. Johtui myös siitä, ettei ollut/oikein edelleenkään ole itse yhteydessä tunteisiinsa, koska on tunnevammainen. Mutta tottui ja minäkin itken nyt vähemm
Unohdin kirjoittaa et keskimäärin, ei saa yleistää :)
Tutkitusti menkkojen aikaan puuttuu joku hormoni, ja se aiheuttaa joillekin vahvaa masennuksen tunnetta. Minullekaan ei kovin voimakkaasti, mut oma tytär taas on eri ihminen pari päivää. Ja on erittäin järkevä tyttö sinänsä, mut kun itkettää ja potuttaa niin hän ei voi sille mitään.
Tunnistan itseni ap:n kuvailusta siltä osin, että olen vuoron perää aallonharjalla ja aallonpohjassa. Omalla kohdallani tosin näihin vaihteluihin ei liity mieheeni tai suhteeseen kohdistuvaa kriittisyyttä. Mieheni on puolestaan kuin preerialla puksuttava juna, ei juuri nousuja muttei laskujakaan. Itseäni auttaa ja tunteita tasaa se, että mieheni ei pienestä hetkahda ja suhtautuu tiloihini ymmärryksellä, ei suutu eikä arvostele. Hän tukee tarvittaessa ja kertoo kyllä, jos itsekritiikkini menee hänen mielestään yli (usein aallonpohja on seurausta siitä, etten ole yltänyt omiin tavoitteisiini ja siksi kaikki on lopullisesti ja peruuttamattomasti pilalla).
Vierailija kirjoitti:
Suurin ongelma mielestäni on näillä epävakailla, että koko ajan pitää kelata, vatvoa ja märehtiä jotain juttua. Vaikka se juttu olisi ihan mitätön tai sellainen, ettei sille.mitään voi eikä siitä märehtiminen auta mitään.
T. Viilipytty mies hyvälöä paineensietokyvyllä.
Niin, kylähän tuollainen kuulostaa epävakaalta, jos koko ajan pitää kelata, vatvoa ja märehtiä jotain tunnetilaa tai siihen liittyviä asioita (ja ehkä kaivella vanhoja), mutta haluan muistuttaa tässä ketjussa, että tunnetilat tai niiden vaihtelut eivät sinällään ole epävakauden merkkejä. On ihmisiä, jotka näyttävät tunnetilansa ulospäin ja ihmisiä, jotka eivät näytä. Molemmissa näissä tapauksissa sitten on patologinen tila ja ns. tasapainoinen tila. On ihmisiä, jotka tiedostavat tunteensa, ja ihmisiä, jotka eivät tiedosta. Naisissa ja miehissä.
Itselläni kokemusta vain yhdestä tapauksesta ja vuosikymmeniä oltu yhdessä/ naimisissa. Välillä tulee kyllä olo että voiko hänellä olla koskaan asiat hyvin, koska jos ei ole mitään kriisiä ( joita elämässä tulee vastaan erinäköisiä ja kokoisia kun vuosia kuluu) niin tuntuu että sellainen keksitään. Itse olen elämään perustyytyväinen ja vaikeinakin aikoina on iloa niistä asioista joita on. Enkä siis ole mikään möllöttäjätyyppi joka ei tee mitään tai reagoi mihinkään. Oma käsitys että meillä on oikein hyvä suhde ja kunnioitan ja rakastan häntä valtavasti, mutta tämä asia kyllä ihmetyttää. Voimia ap:lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa on aina 2 ihmistä. Molemmat vaikuttaa kaikkeen. Jos ei pärjää yksinkään niin ei kannata alkaa parisuhteeseen. Se on taitolaji!
Älä yleistä. Naiset ovat _keskimäärin_ erilaisia kuin miehet. On paljon rationaalisia, tasaisia naisia ja vastaavasti herkkiä miehiä.
Ei ne hormonitkaan mitä tahansa tee. Niiden merkitys ei ole kovin suuri. Miehillä esim. on paljon testosteronia, mutta suurin osa heistä ei ole aggressiivisia.
Itse olen maskuliininen nainen. En ole myöskään koskaan huomannut hormonaalisten vaihteluiden vaikuttavan mielialaan tms. Ainut on ovulaatio jolloin tekee mieli enemmän seksiä.