Onko keskimmäinen lapsi väistämättä väliinputoaja? *Huonon omatunnon kourissa...*
Kaveri huomautti, että kun juttelen lapsistani, puhun yleensä vanhimmasta tai pienimmistä, keskimmäisen lähinnä mainitsen välillä. Sama juttu varmaan tällä palstallakin. Kun muistelen lapsiani koskeneita kirjoituksiani, ne ovat joko tuosta meidän isoimmasta pojasta tai sitten Tirreistä. On tähän tistysti jonkinlainen syykin, keskimmäinen mammanmussukka on aika helpossa iässä ja luonteeltaankin helppo. Iloinen, sosiaalinen ja vilkas poika, jonka vilkkaus ehkä aiheuttaa koulussa ongelmia, mutta joka nyt päiväkodissa pärjää mainiosti. Hänellä on kavereita, hän viihtyy päiväkodissa ja kotona, hän kehittyy ja käyttäytyy erinomaisen ikätyypillisesti, on nyt jo vuoden ollut uhmaiän jälkeisessä tasannevaiheessa ja "eskariuhma" on vasta edessä. Kaikin puolin kelpo lapsi.
Samaan aikaan teini on alkanut teineilyt ja taustan huomioonottaen pelkäämme pahinta ja vuoden ikäiset kaksoset nyt tietysti ottavat haluamansa huomion ihan väkisinkin aina ja joka paikassa. Yritämme järjestää lapsille kahdenkeskistä aikaa kummankin vanhemman kanssa, mutta tällä hetkellä stressaan eniten siitä, miten saamme Tirrejä kasvatettua yksilöllisesti, kun ainakin vielä ovat erittäin kiinni toisissaan ja toisaalta koska ja kuinka pahasti teini räjähtää käsiin.
Kahdenkeskinen aika tämän keskimmäisen kanssa on mukavaa ja rentouttavaa, mutta aina tulee huono omatunto siitä, että sitä aikaa on kuitenkin sen verran vähän, kun hän juttelee omia asioitaan ja ajatuksiaan, jotka perheen joka päiväisessä pyörityksessä jäävät aika taka-alalle. Jompi kumpi vanhemmista juttelee hänen kanssaan aina kuluneen päivän ja seuraavan päivän asiat läpi ennen nukkumaanmenoa, mutta silloinkaan eivät hänen haaveensa ja ajatuksensa sillä tavalla tule esiin. Eilen hän oli mukanani tallilla, kuten usein on ja tavan mukaan hän ratsastaa loppukäynnit minun taluttaessani. Nyt tehtiin tämä pitkän kaavan mukaan ja taluttelin poikaa maastossa muutaman kilometrin ja juttua riitti. Paljon asioita, joita hän on selvästi miettinyt jo pitkään, mutta ei ole aiemmin ainakaan minulle kertonut. Ei mitään huolestuttavaa, vaan oikein kivoja haaveita ja suunnitelmia ja eksistentiaalista pohdintaa. Mutta miksi minä en ole tiennyt niistä ajatuksista aiemmin?
Kommentit (11)
toisaalta kun asian tiedostaa niin pystyy omaan toimintaansa vaikuttaman ja tietoisesti huomioimaan sitä keskimmäistä enemmän kuin ehkä muuten tulisi tehneeksi.
Toisaalta lapsen luonnekin vaikuttaa, meillä keskimmäisiä on kaksi ja toinen heistä on äärimmäisen huomionhakuinen ja taatusti sitä huomiota on saanutkin sitten. Toinen taas on kiltti, ollut aina, vauvasta saakka ns helppo lapsi. Joten arvata saattaa että vähemmälle huomiolle on jäänyt :(
Meillä taas keskimmäinen saa eniten huomioo..on luonteeltaan sellainen että ottaa huomion vaikka väkisin pahalla jos ei saa positiivistä huomiota tarpeeksi=/
itse oon huolissani esikoisesta joka kiltteyden yms..rauhallisuuden takia jää sivuun..nyt aloitinkin harrastuksen esikon kanssa kaksin että saa hänkin välillä jakamatonta aikaa..kuopus on vielä pieni ja saa väistämättä huomiota kaikilta.
Itselläni on kaksi lasta, mutta sisaruksia minulla on kaksi, eli lapsuudenkodissani meitä eleli kolme sisarusta. Veljeni oli keskimmäinen, fiksu lapsi joka sai huomiota osakseen varmasti enemmän kuin minä tai nuorin meistä vaikean astmansa vuoksi. Toisaalta hänestä kasvoi tasapainoinen, fiksu mies joka viimeistelee graduaan tällä hetkellä. Ei aivan mene aina noin. Toisaalta rauhallisin ja kiltein sisaruksistani kuitenkin on lapsista nuorin, joka varmaan on vähiten huomiota saanut, mutta ihan kiltti ja suloinen ihminen kuitenkin. ;)
että riippuu paljon varmasti perheestä, lapsesta ja hänen temperamentistaan sekä kodin yleisestä elämäntilanteesta.
Taustalla on ehkä omat "traumani" keskimmäisen asemasta: isosisko jyräsi ja pikkuveljeä piti ymmärtää, koska hän oli pieni. Minä olen aina ollut se kiltti lapsi, joka ei mitään pyydä, mutta ei mitään saakkaan. Siksi olen tosissani kiinnittänyt huomiota lasteni tasapuoliseen kohteluun. Pyrin kaikkia kohtelemaan yksilöinä, mutta tasapuolisesti.
Johtuu siitä, että hän niin kiltti, helppo ja viisas lapsi, joka onneksi pitää myös puolensa. Aina tulee kehuttua häntä. Lapset 5 v, 3 v ja 6 kk.
ennen kaikkea huolissani siitä, saavatko kaikki lapset meillä sellaista huomiota, että heitä todella kuunneltaisiin. On helppo ladella ohimennen kehuja ja kannustuksia, mutta tuntuu, että tunnit eivät päivässä millään riitä siihen, että todella kuuntelisi ja keskustelisi jokaisen lapsen kanssa.
Mutta ei kai tässä auta kuin yrittää ja yrittää järjestää aina noita kahdenkeskisiä juttuja jokaisen kanssa.
Itse olin keskimmäinen ja sain vähemmän huomiota, tiedostinkin sen lapsena ja olin tyytyväinen silti. Luovin siinä keskellä niin, että sain aika pitkälle tehdä asioita mieleni mukaan. Isoveli oli tasoittanut tietä, mutta perheen "vauvasta" sitten taas huolehdittiin liikaakin.
Mulla on myös kolme lasta. Esikoinen on aina tarvinnut valtavasti aikuisten syliä ja aikaa, ja saanutkin. Keskimmäinen puolestaan on ollut pienestä pitäen kovin itseriittoinen: leikkinyt omiaan, koonnut palapelejä, piirrellyt. Ei vaadi kovasti huomiota, mikä lisää riskiä saadakin vähemmän - mutta toisaalta, ei tunnu samalla tavalla myöskään tarvitsevan kuin esikoinen. Nyt vielä (ikää 3 v) viihtyy kovasti sylissä, ja saa siten läheisyyttä+huomiota, mutta isompana on oltava tarkkana. Katsotaan, millainen vauvamme on luonteeltaan ja kuinka muuttaa kuviota.
Odotamme siis kolmatta rv 39 ja kuopuksemme 2v on oikea äitin oma takiainen. Tällä hetkellä meillä ei ole lapsilla mitään jaottelua vaan molemmat, sekä 5v esikoispoika että 2v kuopuspoika ovat äidin tasapuolisia muruja ja panostan heidän huomioimiseen täysin.
Nyt olen vain kuullut niin paljon juttua siitä keskimmäisen jäämisestä varjoon että ajatuskin tekee pahaa. On suorastaan alkanut huolettaa että jos meille syntyisi tyttö niin miten siinä kävisi... Keskimmäinen saisi aina veljeltään käytetyt kamat toisin kuin esikoinen ja kuopus ja suku intoilisi ensimmäisestä tyttölapsesta jne...
Onneksi se on eniten itsestä kiinni ja tärkeää että asiaa miettii ja siihen haluaa vaikuttaa.
Ihan eri asia, jos on poika, tyttö ja tyttö kuin vaikka poika, poika ja tyttö tai tyttö, poika ja tyttö.
Itse olen keskimmäinen, mutta vanhin tyttö eli "kotiorja", mutta kouluttautumismielessä edennyt pisimmälle - osin ehkä siksi, että olin pienenäkin oman onneni seppä: kukaan ei kehunut tai auttanut, itse iso tyttö pärjäsi, toisin kuin esikoispoika tai pikkusisko.
Itse olen ainoa lapsi ja meillä on vasta 2 lasta.
Mutta läheltä seuraamissani perheissä tämä keskimmäisen asema on ollut kyllä ihan selkeä; keskimmäinen lapsi on yleensä joko äärimmäisen kiltti tai sitten äärimmäisen kauhea saadakseen huomiota. Ja yleensä häntä huomioidaan vähiten.
Haasteellista tämä kaikkien lasten tasapuolinen huomioiminen varmasti on, sillä aina joku lapsista tarvitsee vanhempiaan eniten.