Kun ystävyys hiipuu vähitellen

Joskus etääntymistä tapahtuu vain siksi, ettei ole enää oikein mitään puhutttavaa. Toinen ei ole tehnyt mitään väärin ja on edelleen ihan kiva ihminen, mutta ei vaan ole enää mitään yhteisiä mielenkiinnonkohtaita. Kuulumiset on nopeasti vaihdettu ja sen jälkeen ei sitten olekaan enää mitään. Kun yhteydenpito harvenee, kuulumisia on sentään hieman enemmän, kun niitä kertoo pidemmältä aikaväliltä. Ihmisten elämiin tulee uusia ihmisiä ja uusia asioita, jotka vievät tilaa näiltä etääntyneiltä suhteilta. Sitä miettii, että pitäisi soittaa X:lle, mutta se vain jää ja jää, koska on muuta tekemistä ja muita ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Anna hiipua. Se on vain elämää, ihmiset vaihtuu ympärillä, ja hyvä niin.

Juuri näin.

Antaa hiipua ilman draamailua. Ei välien katkomista tai siltojen polttelua.

Onhan mahdollista, että joskus lähennytään uudestaan, jos elämäntilanteet ovat taas otolliset lähentymiselle.

Olen huomannut, että välillä näin käy, halusi tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Voin antaa näkökulman tähän. Ystävystyin erään ihmisen kanssa yli vuosikymmen sitten. Olimme alusta alkaen samalla kartalla, ymmärsimme toisiamme. Välillä välit menivät poikki, riidoissa oli mukana silloisia kumppaneitakin yms. Välillä oli vuosia että emme olleet tekemisissä hirveästi. Kuitenkin uudestaan ja uudestaan palasimme läheisiksi toistemme kanssa. Ja tuimme toisiamme vaikeissa tilanteissa.

Olin kuitenkin jo vuosia sitten kerran vetänyt tahallani etääntymisen hänestä, syy siihen oli eräänlainen defenssi. Tämän jälkeen kuitenkin palasimme läheisiksi. Mutta se sama kävi uudelleen. Teki mieli etääntyä hänestä, koska tämä defenssi nosti jälleen päätään. Päätin että tällä kertaa sanon sen hänelle, jos voisimme yhdessä keksiä. Se olikin erittäin paha virhe. Siis sanoa se ääneen, se defenssi. Näennäisesti olimme tekemisissä vielä, mutta tilanne oli vain kiusallinen. Lopullinen naula arkkuun tuli, kun kuulin muualta,

Anna kun arvaan, tunnustit olevasi kateellinen? Itselleni kävi kerran noin, tämän ystävän kateellisuus oli syynä välirikkoon, koska ei se jää vain tunteeksi pään sisällä, vaan ilmeni monin tavoin. Ihan ilman sanomistakin olin jo ollut sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä olla tekemisissä. Oli siis muillakin tavoin raskas ihminen.

Jätä ystävä rauhaan ja pidä häntä tuttavana. Koeta etsiä muita ystäviä.

Olen itse antanut parin ystävyyden hiipua monestakin syystä. Yksi ystävä ei ilmeisesti huomannut kuinka aina toimittiin hänen ehdoillaan, ja se kävi itselleni raskaaksi.

Ystävä teki ohareita, jätti tulematta paikalle eikä mitään kellon aikaa voinut koskaan sopia- hän ei tajunnut että työssä käyvänä minulla on oltava aikataulut. Itselläni ei ollut tuolloin vielä lapsia mutta hänellä oli- vaikka hänen lapsensa ovat ihania, olisin mielelläni viettänyt edes joskus aikaa aikuisten kesken. Ystäväni elää lastensa kautta, kaikki pyörii heidän ympärillä vieläkin, vaikka vanhin lapsi on jo aikuinen.

Muutin toiselle paikkakunnalle ja tämä ystävä alkoi puhua kuinka ikävöi minua ja niitä aikoja kun istuimme kahden, sekä kävimme syvällisiä keskusteluja. No ei niitä voi käydä jos huomio on koko ajan lapsissa- jopa puhelut hänen kanssaan keskeytyvät aina lasten asioihin.

Koen, etten ollut hänelle niin tärkeä kuin hän sanoo- mikäli haluaisi viettää kanssani aikaa, siihen olisi lukuisia mahdollisuuksia- hänellä on ollut tukiverkot ja puoliso koko ajan mukana kuvioissa.

Lopulta luovutin ja annoin ystävyyden hiipua tuttavuudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä vaan mietin sitä, että jos toinen osapuoli on ahdistunut ystävyydestä, ei halua jatkaa tai jotain niin miksi sitä ei sanota toiselle? Mikä helpompi tie se muka on, että ei puhuta mitään toiselle? Sehän on pakenemista. Ei asian kohtaamista. 

Koska se toinen ei kuuntele vaan päinvastoin ryhtyy syyllistämään etäisyyttä haluavaa. Ryhtyy stalkkaajaksi. Tekee kaikin tavoin kiusaa. Koska jos ystävyys ahdistaa, niin se ahdistunut tietää, että toista ei voi jättää, siitä seuraa vain ikäviä asioita. Ripustautuja ryhtyy soittelemaan vuorokauden ympäri ja vaatii ystävyyden palauttamista jne.

Ei ystävyydet katkea kauniisti, ei silloin päätetä yhdessä, että tämä oli tässä. Parempi etääntyä ja antaa asian olla.

Ihmiset kasvaa, vanhenee ja muuttuu. Ihan normaalia että ystävyydetkin muuttuu samalla. Itse olen ihan eri ihminen 45 v mitä olin 25 v. Vanhat ystävät on muuttuneet hyvän päivän tutuiksi, ei sen kummempaa. Ei tässä ole kyse dramatiikasta. 

Ymmärrän, että suret, kun haluat ystävyydeltä enemmän kuin toinen. Mutta ethän sinä sille oikein mitään voi. Anna toisen olla. Vaatimukset ystävyydelle on tosi ahdistavia.

Minulla on ystävä, johon tutustuin 7 vuotiaana. Hän ei ollut koulussa kovin suosittu ja lapsena ja nuorena hänen seuransa välistä harmitti minua. Jossain vaiheessa tuntuma oli, että hän puhuu liikaa ja sellaisista asioista, mitkä ei minua välttämättä kiinnosta. Ikävuosina 15-35 yhteydenpitomme oli aivan satunnaista. Saattoi mennä parikin vuotta, ettei oltu yhteyksissä. Muutin pois hänen naapuristaan ja lopulta hän muutti 300 km päähän.

Sitten meistä tuli äitejä. Oltiin kasvettu ja nähty elämää monelta kantilta. Minustakin oli tullut puhelias ja ennen kaikkea kiinnostunut ihmisistä. Nyt ollaan jo 10 vuoden ajan pidetty suhdetta yllä tosi tiiviisti puhelimella. Jutellaan pitkiä puheluita monta kertaa kuukaudessa. On ihanaa, että hän tuntee minut ihan läpikotaisin. Olen tosi onnellinen hänestä <3 Ollaan mietitty, että tämä kestää loppuun asti.

Erään ystävän kanssa oltiin läheisiä, jaettiin ilot ja surut. Molemmilla oli kuormittava elämäntilanne ja koin monet asiat epäreiluna, toisinaan ystävyys antoi paljon mutta oli myös tilanteita, joissa koin tulleeni hyväksikäytetyksi ilman vastavuoroisuuden mahdollisuutta. Oli myös eräs erimielisyys jossa kövi ilmi hänen itsekkyytensä.

Annoin ystävyyden hiukan viilentyä mutta pidin meitä kuitenkin hyvinä kavereina. Jossain vaiheessa hän laittoi viestiä jossa ilmoitti ystävyyden loppuneen- tuo viesti poltti sillat lopullisesti ja vaikka vastasin kohteliaan ymmärtäväisesti hänen viestiinsä, tajusin että en halua enää lämmitellä välejä samalle tasolle kuin ne oli.

Tuosta viestistä on pari vuotta ja tämä ihminen on sen jälkeen yrittänyt uudelleen lämmitellä välejä. Mikäli hän olisi ollut tuossa tilanteessa tahdikkaampi eikä olisi laittanut tuota viestiä, se saattaisi olla vielä mahdollista.

Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että syy miksi koin ystävyyden kuormittavana, oli hänen asettamat suuret odotukset minua kohtaan, ja joita en enää voinut täyttää kun perheellistyin.

Yksi syy oli myös hänen tapansa ylianalysoida minua ja ajatuksiani- hän sortui usein katastrofiajatteluun ja kuvitteli minun miettivän hänestä pahaa, vaikka asia ei ollut niin.

Välit on nykyään kohteliaat ja ystävälliset mutta kaveritasoa paremmaksi ne tuskin voi enää muuttua.

Kannattaa siis miettiä laittaako tuollaista siltoja polttavaa viestiä vai osaako viilentää välit tahdikkaasti loukkaamatta ketään.

Ystävyyskin on vähän taitolaji.