Lue keskustelun säännöt.
Syvä kriisi lasten aikuistumisesta
08.01.2025 |
Olen 51-vuotias kolmen jo aikuisen lapsen äiti. Nuorimmainen täytti juuri 18. Kaksi vanhempaa asuvat jo omillaan ja kuopus suunnittelee muuttoa vuoden sisällä. Lapsilla on kaikki hyvin. Silti olen liki kauhuissani. Tuntuu, että elämäni ja ennen kaikkea elämäni tarkoitus viedään minulta pois. Pelkään masentuvani. Minulla on läheiset suhteet kaikkiin lapsiini ja olen nauttinut suunnattomasti ajasta heidän kanssaan. Minulla on paljon harrastuksia ja kohtuullisen hyvä parisuhde ja työ, josta pidän. Silti minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään. Lapsiini en halua jäädä roikkumaan. Onko elämäänne löytynyt enää mitään iloa sen jälkeen, kun pesä tyhjeni?
Kommentit (39)
Se on kriisin paikka.
Itse tajusin tuon pesän tyhjenemisen olevan edessä jo vuosia sitten ja kiitin että olen saanut elämääni harrastuksen joka täyttää tarpeellisena olemisen.
Tietenkin lapset ovat aina ykkösenä elämässäni ja ehkä jonkun ajan päästä he perustavat perhettä ja minua tarvitaan taas heidän avukseen... mutta sen varaan ei voi laskea. Nyt heillä on aikaa olla nuoria aikuisia, opiskelijoita ja työelämänsä alussa.
Tietenkin se, että parisuhde on kunnossa ja mieheni on ystäväni on hyvä juttu.
Mennyt on nyt sitten mennyttä, ikinä en enää ole pienten lasten äiti. Kumma miten ne vanhat tädit olikin oikeassa. Se oli yksi hujaus ne vuodet, jolloin lapset olivat pieniä ja jotka tuntuivat kestävän ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tuossa tilanteessa yleensä oteta se lemmikki, joka hemmotellaan höpsöksi?
Voithan edelleen nähdä, soitella, mennä matkalle yhdessä. Ehkä myöhemmin joku asuu lähempänä sinua tai jos löytyy nyt asunto siitä. Voit elää itsesi kautta ja keksiä kivaa tekemistä, olemista. Muilla ei ole lapsia, ehkei kohta vanhempiakaan, on hyvä jos on jotain.
Mikä kriisi? Etkö sinä osannut varautua ja asennoitua siihen etteivät lapsete ole ikuisesti pieniä ja riippuvaisia sinusta? Mitä sinä aivoton oikein kuvittelit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole tuntunut kriisiltä. Nyt on aikaa antaa enemmän itsestään työlle. Ura hyvässä nosteessa. Lasten kanssa nähdään aina kun ehditään ja tahdotaan. Päästävät minut lähelleen samalla tavoin kuin kotona asuessa. Soitamme melkein joka päivä.
Lasten isä nauttii jokaisesta päivästä pattayalla ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä kriisi?
Olin tosin 61v kun kuopuskin lähti mutta ihanaa olla puolison kanssa kaksin!
Lastenlapset, ystävät, reissut, harrastukset, lomatalo, puutarhat, ruuanlaitto yms pitää kiireisenä. Ihanaa kun ei enää tarvitse sovittaa omia juttuja muiden aikataulujen mukaan!!
24h vuorokaudessa on ihan liian vähän!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua ap. Itse olen nyt 50 v ja sanoja ajatuksia mielessä. Teinit (17 ja 14) kasvaa vauhdilla. Kyllä syhjän pesän syndrooma on totta. Jos aikuiset lapset muuttavat toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, niin vähiinhän me tapaamiset jää. Kyllä luulen, että tulee itselläkin olemaan hieman suru puserossa kun tulee ajankohtaiseksi vaikka on puoliso, lemmikki, ystäviä, harrastuksia ja työ. Samalla vanhetessa energia muutenkin vähenee, niin saattaa olla, että ei jaksa tehdä asioita, jotka piristäisi arkea.
Odotan tuota aikaa. Pojat nyt 18v ja 17v. Lapset on lainaa ja, kun muuttavat omilleen, niin jotain on mennyt oikein. Harrastukset ja parisuhde pitää hoitaa niin, ettei jää tyhjän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua ap. Itse olen nyt 50 v ja sanoja ajatuksia mielessä. Teinit (17 ja 14) kasvaa vauhdilla. Kyllä syhjän pesän syndrooma on totta. Jos aikuiset lapset muuttavat toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, niin vähiinhän me tapaamiset jää. Kyllä luulen, että tulee itselläkin olemaan hieman suru puserossa kun tulee ajankohtaiseksi vaikka on puoliso, lemmikki, ystäviä, harrastuksia ja työ. Samalla vanhetessa energia muutenkin vähenee, niin saattaa olla, että ei jaksa tehdä asioita, jotka piristäisi arkea.
Sulla varmaan vaikuttaa jo menopaussikin mielialoihin. Eihän ne vielä ole edes muuttaneet pois!
Olen 40 ja käynyt mieheni kanssa vuosia lapsettomuushoidossa. Hoidot vielä kesken. Yhtään lasta ei silti ole. Elämä on pitänyt rakentaa muihin asioihin. Vaihdetaanko paikkaa et otat mielummin mun paikan ja mä sun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia ketjun miinustelijat ovat? Sinkkuja, pienten lasten vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ketjun miinustelijat ovat? Sinkkuja, pienten lasten vanhempia.
Lapset 20 ja 30+, itse vähän päälle 50. Lasten kanssa ekat 30 vuotta täysi-ikäisenä. Ensimmäisen muutto oli odotettu, mutta tietenkin tuntui oudolta. Toisen myötä loppui liittokin ja elämä meni monesta kohdasta uusiksi. On ollut sopeutumista...
Voi hyvää päivää !
Kiva se on kun on omaa aikaa enemmän
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ketjun miinustelijat ovat? Sinkkuja, pienten lasten vanhempia.
Aikuisten lasten vanhempia jotka osaavat sopeutua todellisuuteensa ja ymmärtävät ettei luopuminen ole kriisi.
Olin 51-vuotias, kun nuorin kolmesta muutti kotoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.
Olimme kokeneet mieheni kanssa saman asian jo kaksi kertaa aiemmin ja kodin hiljenemisen pikku hiljaa.
Kaikista pahimmalta minusta tuntui, kun ensimmäinen lapsista muutti pois kotoa, itkin tuolloin ikävääni, perhe ei ollut enää entisensä ja nuoremmatkin sisarukset kaipasivat vanhinta.
Toisaalta työ vei vielä tuolloin tosi paljon, joten siihen miehen kanssa kahdestaan olemiseenja tyhjään kotiin tottui.
Ja käviväthän he vielä usein kotona ja suhteet pysyivät läheisinä.
Ja nyt, kun ko ajasta on kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta, elämä on taas kiireistä eläkeläisenä ja pienten lastenlasten isovanhempina. Elämä tuntuu hyvältä ja olen siitä joka päivä kiitollinen.
Jos sulla on joten omituisena voimakasta draamaa ja ahdistusta ja pelkotiloja, vaihtarioireita ne vaan ovat. Niihin saa apua. Suomenkielinen tieto on vähissä, mutta menopause&amygdala johdattaa englanninkielisen pariin. Lasten kuuluunkasvaa ja itsenäistyä, ja jokaisella kuuluisi olla ihan oma elämä. N45, lapsi 23.
Kai se pitää löytää jostain sisältään.Ei kai se masennuskaan mahdoton ole. Olen ikäisesi ja masentunut.
Ei ole lapsia, ei ole parisuhdetta. Mielenkiintoinen ja antoisa työ meni, kun sairastuin. Menetin kaikki säästöni. Ei ole juuri rahaa harrastaa, käydä kampaajalla, hierojalla tms. Olen ihan liikaa yksin. Toivoa en ole kuitenkaan menettänyt ja iloakin tunnen melko usein.