Minkä ikäisestä lapsesta on oikeasti eniten iloa vanhemmilleen?

en tiedä. Ainakin tähän asti jokaisessa iässä on ollut hyvät ja huonot puolensa luonnollisesti, mutta meillä onkin vielä aika pieni.

Vauvaaika oli mun mielestä tylsää. n ole koskaan halunnut vauvaa, vaan olisin suoraan voinut ottaa 2-vuotiaan.

lasten vauva-ja taaperoaikoja, mutta rankkoja ne oli meillä. Yli 3v. kanssa voi mennä jo melko huoletta paikkaan kuin paikkaan, järkeä on jo jonkin verran päässä. Muutenkin tykätään osallistua kaikkiin lastentapahtumiin, konsertteihin jne., näihin on helpompi mennä nyt, kun lapset isompia.

Jokaisessa iässä on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta en voi sanoa, että lapsi jossain iässä tuottaisi enemmän iloa kuin jossain toisessa. Lapsemme ovat 4 - 18-vuotiaita.

ja koko ajan on ollut sellainen olo, että nyt eletään parasta aikaa...

Mun mielestä on lähtökohtaisesti hitusen outoa ajatella, että lapsesta _pitäisi_ olla iloa vanhemmilleen. Että lapsi on olemassa tuottaakseen iloa vanhemmilleen?



Totta kai lapsesta on iloa, jokaisessa ikävaiheessa. Mutta ihan samalla tavalla myös haastetta. Se on varmaan sitten oma preferenssi, minkä tyyppisen ilon ja haasteellisuuden yhdistelmästä kukin eniten tykkää.



Sen minkä kykyjen ja taitojen lisääntyminen tuottaa iloa (ja toisaalta haasteellisuutta), vastaavasti myös oman tahdon lisääntyminen tuottaa haasteellisuutta (ja toisaalta iloa).

Silloin on tosi kiva, kun joku auttaa.

kun olen 99 -vuotias. Siihen pyrimme.

Tulevasta ajasta en tiedä, että tuoko vielä enemmän iloa 3 vuotiaana kuin nyt 1-vuotiaana kun ei olla koettu.



Mutta pääsääntöisesti koen enemmän iloa ja tyydytystä kun lapsen kanssa voi kommunikoida ja jopa touhuta, mm. tanssia ja kokea osaamisen iloa.

eli meilläkin aivan ihana viisivuotias =) Voi olla tietysti ohimenevä kausi, mutta tällä hetkellä on tosi suloinen ja taitava (helppohoitoinen taaperoikään verrattuna - yövalvomiset, vaippasysteemit yms. takana) ja vielä täysin äitin ja iskän kulta =). Koululainen on ihana taas siinä mielessä, että hänen kanssaan voi jutella " ihan oikeasti" lähes kaikesta maan ja taivaan välillä on ihana vaikka kaverit alkaakin olla aika tärkeitä (eli iskä ja äiti eivät olekaan enää joka hetki niitä maailman keskipisteitä).

itsenäinen yksilö (ei enää äitinsä jatke) ja " löytää" oman tahdon niin ilo loppuu siihen. Uhmaikä toisensa perään rasittavaa. Itsellä 20v tytär ja nyt meidän on taas hyväolla :)

tai että hänestä olisi vähemmän iloa, kuin jossain toisessa tilanteessa



yhtä hyvin voisi sanoa, että missä iässä vanhemmista on vähiten iloa lapsille tai eniten, aika outo lähestymistapa

lapsistaan nauttia.

olen odottanut että koska siitä on jotain iloa, mutta eipä ole vielä ollut.

se ei ole koskaan tyytyväinen, ärsyttävä kakara.

ollut n.1.5v-3v, jolloin kova uhma molemmilla - nuoremmalla juuri meneillään...

pelata pelejä, käydä kivoissa paikoissa ja muistella niitä myöhemmin. Lapselle jää kivat jutut hyvin mieleen, kun niistä keskustelee jälkeenpäin. Sen verran on jo järkeä päässä, ettei tarvitse olla komentamassa koko ajan. Lapsi elää niin kybällä joka hetken ja nauttii elämästään!

Tosin hänen puoleltaan se kommunikointi on aika paljon uhmaa...



1-vuotias innostuu vielä aivan kaikesta, sanoja ei tule joten välillä ei aina tiedä kukaan että mikä häntä kiukuttaa.



Sanoja kun alkaa tulla niin se kommunikointi on aivan erilaista kuin se sanaton kommunikointi, jota sitäkin vanhemmat väkisinkin lapsensa kanssa oppii. Mulla ainakin toi on tärkeä virstanpylväs kun lapsi oppii ensimmäiset sanansa. SIitä se nopeasti kasvaa isommaksi hetkessä.

Se uhmaikä jatkui suoraan esimurrosikään, lapsi täytti juuri 11 vuotta, huoh.....

Tarkoitan siis sitä, että halutaan nimenomaan vauva. Vauva-aika kestää vain murto-osan ihmisen elämää, sitten ollaan pettyneitä ja ahdistuneita kun tahdottomasta äidin jatkeesta kasvaa uhmaikäinen yksilö. Sitä asetelmaa kestääkin sitten loppuelämä. Kaikista kauheinta on, että monesti tähän lääkkeeksi tehdään aina uusi vauva.



Ja alkuperäiseen kysymykseen vastauksena, minusta lapsesta suunnattomasti iloa silloin kun vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet. 1 1/2- vuotiaat on jotenkin käsittämättömän suloisia, mutta leikki-ikäisten kanssa on mitä hupaisinta keksutella.

Olen vain kauhean ylättynyt siitä, miten rankkaa uhmaikäisen voimakastahtoisen lapsen kanssa on.

Enkä myöskään ole tehnyt toista vauvaa. Mutta tunnen kyllä sellaisia, jotka tekevät vauvoja vauvan perään, koska " vauvat ovat niin ihania" , ja isommat jäävät sitten aika vähälle huomiolle.



Ja onhan tämä aika myös kivaa, kun lapsi täytti sen 11 vuotta, hänen kanssaan tulee jo ihan mielenkiintoisia keskusteluja.



t. 22, jonka mielestä vauva-aika oli parasta