Juodaanko teillä vielä yöllä maitoa ?
Nopea kysymys. Juodaanko teillä vielä yöllä maitoa. Meidän pikku ukkeli käy nukkumaan juotuaan unimaidon ja juo 1-2 kertaa yöllä vielä pullollisen maitoa. En ole sitä ruvennut vielä rajoittamaan, kun on kuulemma neuvolan mielestä pienikokoinen (80cm, 1v 3kk). Nukkumisaika on tollanen 10 tuntia. Aamulla ei maito maistu, syömme puuroa.
Kyselee
Äitin pössykkä
Kommentit (12)
Lähipiirissäni on ollut aivan ihania ystäviä, jotka ovat tulleet äidiksi ennen minua, joten olen saanut paljon tukea kysymyksiini. Näiden osittain tiukkojenkin ohjeiden avulla olen siirtynyt lasten kanssa puolivuotiaina nokkamukin käyttöön ja samalla loppui yötarjoilu. Imetin 9 kuukautta molempia lapsiani ja siihen asti he saivat vielä rinnasta iltamaidot ennen unille menoa, mutta imetyksen lopettamisen jälkeen meillä on syöty ja juotu iltaisin ruokapöydässä. Sen jälkeen iltapesujen jälkeen nukkumaan. Joskus tosi harvoin ovat valittaneet janoa iltaisin, jolloin olen antanut hörpyn vettä, mutta pääsääntöisesti eivät kaipaa mitään iltapalan jälkeen.
Tottakai lapset ovat erilaisia, mutta uskon, että tuo ilta/yöpullo yli vuoden vanhalla lapsella on tottumiskysymys eli kun tarjoilun lopettaa, ei sitä hetken päästä edes osata enää kaivata. Tietysti tämäkin hankaloituu, mitä vanhempi lapsi on.
Meillä lapset 1v4kk ja 3v4kk. Vesilasi nostetaan yöpöydälle oikeastaan vain silloin, jos on kovasti yskää tai sitten kovin helteinen kesä.
Meillä kaksi poikaa, molempien yöimetyksen lopetin 7 kk iässä, vaikka imetys siitä vielä jatkuikin/jatkuuuu... Öisin on siitä pitäen vain nukuttu, alkuun tassuhoidolla ja aika pian ilman sitäkin. Yöpulloa ei ole koskaan ollut käytössä eivätkä ole kaivanneet. Vettäkään ei olla yöllä tarjoiltu paitsi sairastapauksissa.
Ensiksi kysyisin että kuinka paljon lapsi yöllä juo sitä maitoa? Nimittäin jo parikin desiä yössä vie sitä näläntunnetta seuraavalta päivältä pois ja tuon ikäinen tarvitsee " oikeaa" ruokaa kasvaakseen. Kokeile jättää yömaito pois niin päivällä syödyn ruoan määrä pitäisi kasvaa.
Sit jäin ihmettelemään tuota " pienikokoisuutta" . Meidän lapsi oli 1v neuvolassa 79cm ja 1,5v neuvolassa 83,5cm ja aina ovat sanoneet että on keskimääräistä pitempi. Sinunkin lapsesi taatusti ehtii kasvaa 3kk aikana monta senttiä.
äitinpössykkä:
Nopea kysymys. Juodaanko teillä vielä yöllä maitoa. Meidän pikku ukkeli käy nukkumaan juotuaan unimaidon ja juo 1-2 kertaa yöllä vielä pullollisen maitoa. En ole sitä ruvennut vielä rajoittamaan, kun on kuulemma neuvolan mielestä pienikokoinen (80cm, 1v 3kk). Nukkumisaika on tollanen 10 tuntia. Aamulla ei maito maistu, syömme puuroa.Kyselee
Äitin pössykkä
Eli siihen asti imetin kerran yössä, mutta sitten päätin että ei enää. Yöimetystä siirrettiin pikku hiljaa aamua kohti ja 10kk iässä imetin vauvaa n. klo 6 aikaan. Yleensä vauva nukahti vielä hetkeksi ja klo 7-8 herättiin lopulta aamupuurolle. Tuo aamuimetys siirtyi vielä vähän myöhemmäksi vuoden ikää lähestyttäessä.
Illalla siis eka puuro pöydässä, tissi sohvalla ja sitten hampaidenpesu ja nukkumaan, rinnalle en nukuttanut eikä tissiä siis enää hampaidenpesun jälkeen. Nukkumaan kävi siinä klo 20 maissa ja tosiaan klo 6 aikaan se aamuimetys sitten.
...ja poika 1v5kk. Täytyy sanoa vastakommenttina siihen että on vain tottumusjuttu, sitä se varmaan osittain onkin. Mutta jos lapsesi on perusterve asia on ehkä näin, jos lapsesi ei sitä ole niin hän ehkä tarvitsee myös yöllä maitoa vaikka olisikin jo vähän vanhempi. Meillä pojalla käytössä nesteenpoistolääkitys aamuin illoin, joten on tärkeää että hän myös juo. Olkoon se vielä öiseenkin aikaan....
meidän tyttö 1v10kk juo pullosta yöllä vettä, jos vaikeaa kipeä tai esim ripuli, annetaan myös maitoa(neocate)..lopetti yösyönnit 4kk ja aloitti 10kk uudestaan...yksi tapa rauhoittaa lapsi, kun kovin allerginen ja aina kipeä jostakin...
Joo mä tiedän että saan kiukkuisia vastauksia kun olen ehdottomasti sitä mieltä että TERVE lapsi ei tarvitse maitoa tai mitään muutakaan öisin. Tarkoitan nyt yli puoli vuotiasta lasta. Yöt ovat mielestäni nukkumista varten, ei syömistä. Mielestäni on lapsenkin kannalta paras että se opetetaan nukkumaan katkeamattomasti yönsä. Anteeksi nyt valmiiksi teille kaikille jotka ovat sitä mieltä öisin kannattaa syöttää... Mielipiteeni vaan ilmaisen.
Itse myös ihmettelen kun sinulle on sanottu lapsesi olevan pienikokoinen. Meidän neiti on 1 v 4 kk, painaa 8995 g ja on 77 cm pitkä. Ei kyllä neuvolassa käsketty öisin alkaa syöttämään, vaan päivällä lisätä rasvaa ruokaan.
meillä neiti lopetti 6kk yösyömiset ihan itse. 1,5vuotiaana oli 81cm pitkä eikä meidän käsketty lisätä mitään mihinkään ruokaan tai lisätä syöttökertoja... nykyään neiti on 4v ja ihan normaalikokoinen ilonen typykkä.
meillä on myös 7kk vauva joka kyllä syö vielä öisin, joskus parikin kertaa, ja sitä en rajoita kun on maitoallergia ja maitoa menee nippa nappa riittävä määrä/vrk. en haluaisi aloittaa vielä antamaan kalkkilisää joten syököön yöllä jos sillä saadaan maitoa tarpeeksi menemään.
eli eiköhän tässäkin asiassa taas ole neuvoja yhtä monta kuin neuvojiakin. :)
no tosin lapsetkin ovat jo 4- ja 2- vuotiaat. Esikoinen lopetti yösyötöt 5 kk iässä, kuopus 8 kk iässä. Tuttipullo jäi esikoiselta pois 10 kk iässä, sen jälkeen juomat juotiin nokkamukista. Illalla puuro ja päälle maito, sitten nukkumaan.
Ihmettelen kyllä tuota neuvolan mielipidettä pienestä koosta. Meidän +- käyrällä kasvava poika oli 1v3kk- neuvolassa 83 cm, joten mielestäni ei 80- senttinen poika kyllä mikään pieni ole...
Vaikka itse olen sitä mieltä, että yli vuoden ikäinen lapsi ei tarvi yömaitoa, niin jos asia ei sua vaivaa eikä käy ylitsepääsemättömäksi, niin ei kai se mikään ongelma ole?
Ihmettelen myös tuota " pienuutta" , koska meillä oli 1v neuvolassa myös 80cm poika. Olikohan kyse painon pienuudesta, koska siitä ei ap maininnut mitään?
Meidän 1v syö vielä 2x tai kerran yössä. Mutta hänellä ainut ruoka allergioiden vuoksi on apteekin Nutri-Junior. Maito ei enää tämän ikäisellä vatsaa kauaksi täytä, joten yösyötöt ovat ymmärrettäviä.
Esikoinen lopetti yösyönnit 8kk ikäisenä. Mutta vuotiaana hän jo söikin muun perheen kanssa samaa ruokaa.
Minun mielestäni terve lapsi kyllä oppii aika nopeasti täyttämään energiantarpeensa päiväsaikaan ja kun hänelle annetaan sihen mahdollisuus. En minäkään haluaisi syödä päivisin niin vähän, että öisin heräisin kiljuvaan nälkään.
Itse olen miettinyt, että provosoiko nämä, tulevaisuudessakin jatkuvat yösyötöt pikkukakkosen kohdalla, huonon nukkujan ominaisuutta.. No aika näyttää..
Lila75 ja tytöt
Imetän siis öisin. Ja en ole rajoittanut. Tungen tissin suuhun aina kun poika herättää ja sitä vaatii, en siis ensimmäisenä anna kuitenkaan. Rauhoittuu ja nukahtaa nykyisin usein ilman itsestään.
Pojalla on selvittämättömiä ja selvitettyjä allergioita, ihottumaa ja kakkavaivoja, sekä jatkuvalla tahdilla vatsatauteja ja flunssia ollut, sekä hyvin kivuliasta hampaiden tuloa, joten äidinmaito on usein melkein ainut mikä maistuu aina pahimman päivän sattuessa, silloin syö ahkeraan myös öisin. Välillä on tietysti hyviä päiviä ja öitä kun syö vaan ehkä pari kertaa, joskus kerrankin, ja alkaa miettiä jos siitäkin pääsisi eroon, mutta sitten taas on iskenyt joku paha kausi uudestaan... Josko nyt pian kuitenkin... ainakin imetyksestä eroon...
Esikoinen saa vieläkin maitopullon (nokkamukin) ja juotavaa yöllä, jos tuntuu tarviivan. Vieroitettiin 2.5- vuotiaana vasta. Ja aina flunssakausien jälkeen uudestaan, 3v3kk nyt...