Lue keskustelun säännöt.
Miksi minun kuuluisi mennä mukaan miehen kummilapsen synttäreille?
03.01.2025 |
Emme edes ole tekemisissä. Mies sanoi, että laittaa kalenteriin tuon päivän ja mennään yhdessä. Sanoin, että en aio osallistua. No, mies loukkaantui.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kerran tilanne, että olimme jo naimisissa ja vakiintunut perheellinen pariskunta (vieläkin yhdessä). Yksi läheinen tuttavapariskunta pyysi vain miestä kummiksi ja minut sivuutettiin täysin. Kuitenkin odotettiin panostusta myös minun puoleltani. Mieheni oli varma, että he pyytää myös minut. Vaan ei pyytäneet. Välithän tuossa viileni ja mies loukkaantuu joka kerta, kun en lähde juhliin. Miksi lähtisin?
Onko se jotenkin itsestään selvää ja odotettua, että pariskunnasta molemmat ovat samojen lasten kummeja? Tunnen kyllä lapsia, joiden kummi on vain toinen aviopuolisoista enkä ole pitänyt sitä mitenkään outona.
Ei tietenkään ole ,mutta ei tarvi odottaa mitään panostusta mihinkään. Minun mies on kummi ja minua ei pyydetty. Sanoin miehelle silloin ettei lahjat ja muut asiat koske minua. Eli minä en ole ostamassa mitään ja en ole osallistumassa mihinkään. Minulle se oli helpotus ettei pyydetty kummiksi, vaikka pariskunta ollaankin. Minulla ei ole loukattu olo, silloin muiden pitää ymmärtää, kun en ole paikalla jne.
T. Eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyväksytkö sen että miehesi ei tule sinun sukulaisten ja kummilasten synttäreille vai nostatko siittä haloon kuinka miehen on pakko kulkea niissä sinun mukana?
Naiset niin harvoin suostuvat näkemään miehen sukulaisia mutta kuitenkin vaatii että miehen on vaikka päivittäin nähtävä naisen sukulaisia.
Kuulostaa onnelliselta parisuhteelta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kerran tilanne, että olimme jo naimisissa ja vakiintunut perheellinen pariskunta (vieläkin yhdessä). Yksi läheinen tuttavapariskunta pyysi vain miestä kummiksi ja minut sivuutettiin täysin. Kuitenkin odotettiin panostusta myös minun puoleltani. Mieheni oli varma, että he pyytää myös minut. Vaan ei pyytäneet. Välithän tuossa viileni ja mies loukkaantuu joka kerta, kun en lähde juhliin. Miksi lähtisin?
Minusta on ihan normaalia, että pyydetään kummiksi henkilöä, ei pariskuntaa.
Ei sinun kuulu mennä minnekään minne et itse halua. Kommunikoikaa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kerran tilanne, että olimme jo naimisissa ja vakiintunut perheellinen pariskunta (vieläkin yhdessä). Yksi läheinen tuttavapariskunta pyysi vain miestä kummiksi ja minut sivuutettiin täysin. Kuitenkin odotettiin panostusta myös minun puoleltani. Mieheni oli varma, että he pyytää myös minut. Vaan ei pyytäneet. Välithän tuossa viileni ja mies loukkaantuu joka kerta, kun en lähde juhliin. Miksi lähtisin?
Onko se jotenkin itsestään selvää ja odotettua, että pariskunnasta molemmat ovat samojen lasten kummeja? Tunnen kyllä lapsia, joiden kummi on vain toinen aviopuolisoista enkä ole pitänyt sitä mitenkään outona.
Nykypäivänä kun parisuhteet kestävät korkeintaan sen muutaman vuoden kunnes alkuhuuma loppuu ja nainen alkaa kyllästymään suhteeseen ja jättää miehen niin ei ole millään tavalla järkevää pyytää molempia lapsen kummiksi kun en halua että lapseni joutuu keskelle sitä ero draamaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole käynyt miehen sukulaiskutsuilla. He eivät ole minun sukulaisiani, enkä tässä iässä ala leikkiä mitään miehen suvun miniää. Sellainen kuului 100 v takaiseen maalaisyhteiskuntaan, jossa nuorikko muutti häuden jälkeen asumaan miehen kotitaloon käytännössä anopin piiaksi.
Eikä miehesi käy kanssasi sinun sukulaistesi luona, koska he eivät ole hänen sukulaisiaan. Okei. Entä kummanko sukuun lapsenne kuuluvat?
Mies saa itse päättää, käykö minun sukulaisteni luona.
Minun lapseni kuuluvat minun sukuuni. Miehen lapset kuuluvat miehen sukuun.
Onpa surullista.
Justiinsa juttelin eronneen ystäväni kanssa siitä miten ihana tilanne heidän (ystäväni ja uuden miehensä) lapsillaan on kun heidän elämässään on niin paljon rakastavia välittäviä aikuisia.
Yksikään suvuista ei erottele lapsia heidän verensä mukaan. Ovat aivan sisaruksia vaikkeivat verisukua olekaan.
Outoa. Minä olen halunnut tutustua miehen sukulaisiin. Hänen sukunsa on osa häntä, joten ei ole tullut mieleenkään, etten minä haluaisi tutustua heihin. Heti alusta asti on ollut selvää, että lähden mukaan sukujuhliin tutustumaan muihin. .
Samoin myös toisin päin mieheni puolelta, hän on ollut kiinnostunut tutustumaan minun sukulaisiisi ja tuntemaan heidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outoa. Minä olen halunnut tutustua miehen sukulaisiin. Hänen sukunsa on osa häntä, joten ei ole tullut mieleenkään, etten minä haluaisi tutustua heihin. Heti alusta asti on ollut selvää, että lähden mukaan sukujuhliin tutustumaan muihin. .
Samoin myös toisin päin mieheni puolelta, hän on ollut kiinnostunut tutustumaan minun sukulaisiisi ja tuntemaan heidät.
Haluan vielä sanoa, että miehen sukulaisista on tullut kuin omiani. Oma sukuni on pieni ja hajanainen, joten on ollut ihana saada iso läheinen perhe ympärilleen. On myös ihana nähdä, miten lapsillemme sukulaiset ovat tärkeitä. He ovat saaneet kasvaa ison suvun suojissa.
Tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, että parisuhteen pelisäännöt ovat jääneet sopimatta. Muistuttaa erästä taannoista perhettä, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.
Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, että parisuhteen pelisäännöt ovat jääneet sopimatta. Muistuttaa erästä taannoista perhettä, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.
Se liitto oli alkanut
Mummon neuvot pätevät edelleen tilanteessa kuin tilanteessa 👍🙏🏻🥰
Ymmärrän kyllä niitä, joita ei pahemmin kiinnosta mennä jonkun ventovieraan tenavan juhliin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ainakin henk.koht on vaikeaa tietää, onko mua ylipäätään kutsuttu tällaisille syntymäpäiville, joissa toista pariskunnasta ei ole pyydetty kummiksi. Minutkin jätettiin kutsumatta ristiäisiin, vaikka olimme naimisissa. En mennyt muihinkaan juhliin.
Mun kohdalla riippuisi ihan siitä, olisiko mies tullut kummiksi sille lapselle ennen, ennenkuin minä olin edes kuvioissa mukana. Jos niin olisi, niin kyllä minä lähtisin miehen mukana sinne lapsen juhliin, ja varsinkin jos olisi kutsuttu, että molemmat. Jos suoraan ilmaistaisiin, että kutsu on vain miehelle, niin sitten en menisi.
Riippuisi tietysti vielä siitä, miten läheisissä ystävyyssuhteissa oltaisiin muutenkin ihan pariskuntina.
Jos miestä taas pyydettäisiin kummiksi sitten, kun olisimme jo vakiintunut pari tai aviopari, niin olisin aika ihmeissäni, jos minua ei kummiksi kutsuttaisi. Tosin poikkeus voisi olla sellainen tilanne, että joku miehen hyvä ystävä kaukaisemmilta ajoilta, ja joka asuisi kaukana ja sen vuoksi harvemmin tekemissä, pyytäisi ihan vilpittömästi vain miestä lapselleen kummiksi, entisten hyvien aikojen takia. Sitten ymmärtäisin, enkä pitäisi sitä loukkauksena minua kohtaan.
En minäkään puuttuisi kummiasiaan mitenkään, jos vain mieheni olisi siihen haluttu, vaikka olisimme jo vakiintunut pari.
En oikein edes ymmärrä tällaista jaottelua, lapsellahan saa olla vaikka kuinka monta kummia ja loppujen lopuksi on ihan sama, kenen nimi siellä virallisissa kaste tiedoissa kummina on. Voi olla jopa hyväkin, että on useampia kummeja. Se kummihan voi vaikka kuolla tai jotenkin muuten hävitä maisemista, niin olisihan sitten se puoliso kummina kuitenkin olemassa.
Joskus tuntuu, että tästä kummiasiastakin voidaan tehdä arvokysymys, varsinkin naisten kesken. Ketä pyydetään, ketä ei.
Kauan sitten ensimmäisen mieheni veljen vaimo valitsi kahdelle lapselleen kummit näiden varakkuuden perusteella. Onko se sitten mitenkään koitunut näiden lasten hyväksi, sen tiedän, että ainakaan toisen kohdalla ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kerran tilanne, että olimme jo naimisissa ja vakiintunut perheellinen pariskunta (vieläkin yhdessä). Yksi läheinen tuttavapariskunta pyysi vain miestä kummiksi ja minut sivuutettiin täysin. Kuitenkin odotettiin panostusta myös minun puoleltani. Mieheni oli varma, että he pyytää myös minut. Vaan ei pyytäneet. Välithän tuossa viileni ja mies loukkaantuu joka kerta, kun en lähde juhliin. Miksi lähtisin?
Onko se jotenkin itsestään selvää ja odotettua, että pariskunnasta molemmat ovat samojen lasten kummeja? Tunnen kyllä lapsia, joiden kummi on vain toinen aviopuolisoista enkä ole pitänyt sitä mitenkään outona.
Nykypäivänä kun parisuhteet kestävät korkeintaan sen muutaman vuoden kunnes alkuhuuma loppuu ja nainen alkaa kyllästymään suhteeseen ja jättää miehen niin ei ole millään tavalla
Voittehan te itsekin erota ja lapsenne joutuu keskelle erodraamaa... kun kerran parisuhteet nykyään niin helposti kaatuvat. Miksi sinä oletat automaattisesti, että se on joku toinen pariskunta, jotka eroaa, ettekä te?
Ja siitä ei muuten ole mitään takeita, että se kummi, joka kutsuttiin kummiksi ilman puolisoaan, olisi yhtään sen innokkaampi asiasta myöhemmin. Nykyään tapahtuu niin paljon kaikenlaista, ihmiset muuttaa vaikka minne ja tulee välirikkoja tai vain muuten suhteet väljähtyy, ei sitä tulevaisuutta voi taata. Minunkin lapseni toinen kummi erosi puolisostaan, alkoholisoitui ja kuoli, nuorella iällä. Mitään merkkejä siitä ei ollut olemassa silloin, kun kummiksi pyydettiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei sinun kuulu mennä minnekään minne et itse halua. Kommunikoikaa !
Aika laittamattomasti sanottu. Elämässä on paljonkin tilanteita, jossa on vain mentävä sinne, minne ei haluaisi.
Me olimme olleet naimisissa jo monta vuotta, kun miehelle tuli tämä pyyntö pelkästään. Mies suostui, mutta luuli, että minua pyydetään myös. Ei pyydetty.
Ilmoitin miehelle, että minä en osallistu tuohon sitten lainkaan. Ja sanani olen pitänyt. En ole ollut yksissäkään juhlissa. Lahjaahan mies on pyytänyt ostamaan jouluisin. Esim viime jouluna en hankkinut niin jäi sekin mieheltä hoitamatta.
Tuohon kummi asiaan. Meillä tehty niin että minä valitsen yhden omasta suvusta/kaveripiiristä, mies toisen. Lapsia 4 ja tietääkseni kummien puolisot ollut ihan tyytyväisiä vaikka avioliitossa suurin osa..