Miten jaksatte sitä, että muut arvostelevat lasta/vanhemmuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minuakin arvostellaan mutta oikeastaan tiedän ettei he pärjäisi hetkeäkään kengissäni ja jos pärjäisivät niin tervetuloa vaan auttamaan voisivat aloittaa vaikka kauppakassien kannosta samalla kun kannan yksin taaperoa. Luulen arvostelun johtuvan ehkä ulkonäöstäni tms. Tiedän olevani hyvä äiti lapselleni vaikka muut ihmiset käyvätkin usein hermooni, silloin otamme aikaa ja yritämme pysytellä erossa muista ihmisistä ja vältellä näitä

Siitäkös se arvostelu alkaakin, jos otat kotiisi auttamaan. Sellaiset ihmiset jotka arvostelevat paljon muita auttavat vain siitä syystä, että saavat lisää arvosteltavaa ja juoruiltavaa. Fiksuinta on ostaa apu tai pyytää sitä aidoilta ystäviltä tarvittaessa.

No sentään tekisivät jotain muutakin kuin arvostelisivat :D

Mä olen todella huono ottamaan kritiikkiä vastaan. Etenkin jos se on tarpeetonta.

Tässä yritetään opettaa lapsille jonkinlaisia pöytätapoja, niin appi on aina päälle päsmäröimässä. Esim lapset ei mene ensimmäisenä ruokapöytään. Eikä rohmua kahvipöydästä kaikkea sorttia kerralla, eikä istu pöydällä.. Näitä hyvin yksinkertaisia asioita. Appi sitten jaksaa mulle pauhata, että oles nyt hötkyilemäti, että ilmapiiri rentoutuu. Anna niiden lasten olla ja mennä, Syövät sen mitä haluavat.

Monta kertaa huomannut, että anoppi ei ole apen kanssa samaa mieltä. Myös sen, että anoppi-kulta kuormittuu tuosta, kun appi pitää  sikalaa yllä. Eihän appi niitä jälkiä siivoa, kun me ei miehen kanssa olla paikalla.

Mies on mun kanssa samaa mieltä ja ihmetellytkin isälleen, että ovatpa talon tavat muuttuneet vuosien aikana. Ennen oli tiukempi meno. Pitäkööt kotonaan löysempää kuria, mutta meille ei appi enää tule komentamaan miniäänsä.

Näitä on siis paljon muitakin juttuja. On mennyt muutaman kerran huutamiseksi mun puolesta. Appi on saanut huutia ja valitettavasti vielä lasten edessä. Osaan pyytää anteeksi, vaikka pitkin hampain sen olen tehnyt.

päiväkodista jos tulee sanomista, niin kyllä mä sen kritiikin osaan ottaa. Se on ollut aiheellista asiaa. Mun äiti meni liian pitkälle ja haukkui esikoista lapselle suoraan ja koko kylän kuullen. Esikoinen on itsepäinen, kekseliäs ja nopea jaloistaan. Vammaiseksi huutanut muutaman kerran, jotain vikaahan siinä on oltava, kun se noin tekee.. Sairas pentu. yms. Ei tarvii kuulla tuommoista kenenkään. Tästä suuttui myös appi ja haukkui puolestaan äitini.

Suku on niin rakas. ;)

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sinun käydä keskustelemassa jossain tuosta ylisuoritus perfektionistiluonteestasi? 

Here we go again. Hyvä esimerkki äitiyden  tyhjänpäiväisestä kommentoinnista.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sinun käydä keskustelemassa jossain tuosta ylisuoritus perfektionistiluonteestasi? 

Here we go again. Hyvä esimerkki äitiyden  tyhjänpäiväisestä kommentoinnista.

-eri

Mutta eikös aloittaja avauksessaan kirjoittanut olevansa suorittaja- ja perfektionistiluonne, ja sen takia pohtii kommentteja liikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sinun käydä keskustelemassa jossain tuosta ylisuoritus perfektionistiluonteestasi? 

Here we go again. Hyvä esimerkki äitiyden  tyhjänpäiväisestä kommentoinnista.

-eri

Mutta eikös aloittaja avauksessaan kirjoittanut olevansa suorittaja- ja perfektionistiluonne, ja sen takia pohtii kommentteja liikaa?

Jep, tällainen minä olen. Toin asian ilmi siksi, että tiedän tuon olevan oma ongelmani, joka varmasti paisuttelee asioita omassa mielessäni. Silti en voi olla ihmettelemättä, mikä ajaa tuollaiseen käytökseen, otti toinen osapuoli sen sitten raskaasti (kuten minä) tai ei.

25 siis AP.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sinun käydä keskustelemassa jossain tuosta ylisuoritus perfektionistiluonteestasi? 

Here we go again. Hyvä esimerkki äitiyden  tyhjänpäiväisestä kommentoinnista.

-eri

Mutta eikös aloittaja avauksessaan kirjoittanut olevansa suorittaja- ja perfektionistiluonne, ja sen takia pohtii kommentteja liikaa?

Älä intä. Miksi ihmiset eivät vain voisi olla kommentoimatta toisten vanhemmuutta turhaan tai tyhmästi? Edes vähentää sitä. Tuntuu kuin se olisi joku normaali tila että vanhempia, varsinkin nuoria oikein kytätään ka tarkkaillaan kuin se olisi muiden asia ja tullaan tekopyhästi kommentoimaan jotain turhaa. Mutta voisin kyllä itse mennä keskustelemaan vaikka säästä terapiaan jos joku sen minulle etsii ja maksaa :) Muuten ei kiitos kun tosiasiassa suomessahan ei edes terapiaan oikein niin vaan pääse että järki käteen.. :o

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sinun käydä keskustelemassa jossain tuosta ylisuoritus perfektionistiluonteestasi? 

Here we go again. Hyvä esimerkki äitiyden  tyhjänpäiväisestä kommentoinnista.

-eri

Mutta eikös aloittaja avauksessaan kirjoittanut olevansa suorittaja- ja perfektionistiluonne, ja sen takia pohtii kommentteja liikaa?

Älä intä. Miksi ihmiset eivät vain voisi olla kommentoimatta toisten vanhemmuutta turhaan tai tyhmästi? Edes vähentää sitä. Tuntuu kuin se olisi joku normaali tila että vanhempia, varsinkin nuoria oikein kytätään ka tarkkaillaan kuin se olisi muiden asia ja tullaan tekopyhästi kommentoimaan jotain turhaa. Mutta voisin kyllä itse mennä keskustelemaan vaikka säästä terapiaan jos joku sen minulle etsii ja

En intä, en ollut se, joka ehdotti keskustelua, mutta olin sen sijaan lukenut avauksen.

En tiedä, miksi ihmiset kommentoivat. Heihin ei kuitenkaan voi vaikuttaa. Itseensä ja siihen, miten kommentit ottaa vastaan ja niitä käsittelee, sen sijaan voi.

Ehkä osaltaan ihmetyttää tämä myös siksi, etten ole itse koskaan kommentoinut muiden vanhemmuutta mitenkään, ainakaan negatiivisesti. Jos näen tuttuja vanhempia, vaihdetaan kuulumiset, jutellaan lasten asioista ym. joihin ei ole koskaan sisältynyt mitään arvosteluun viittavaa. Onko tässä sitten se sukulaisuus, joka sen aiheuttaaa. Tosin naapurikin on avautunut... AP

I feel you! Otan itse todella henkilökohtaisesti juuri mainitsemasi asiat perfektionistiluonteeni takia ja tilanne on vain pahentunut lasten kasvaessa, kun menevät omia menojaan ja aina jollakin on jokin mielipide, jos ei muuten niin somessa yleisesti haukutaan - jolloin pelkään aina ettei vaan oma lapsi olisi ollut kyseessä (lähes päivittäin nuristaan jostain jonkun lapsen tekemästä asiasta paikallisilla somepalstoilla). 

Siskoni on lapseton ammattikasvattaja ja voitte vain kuvitella miten hän tekee havaintoja lapsistani ja perheemme tavoista 🙈 

Niin ja vielä tuosta lapselle suoraan kommentoinnista... Jos näen vaikka naapurien lapsia, pyrin juttelemaan heille aina jotain pientä ja kehumaan vaikka hienosti tehtyä lumiukkoa tai kysymään vaikka mitä puuhasivat jouluna. Tuntuisi todella typerältä alkaa marisemaan jotain "oletpas ujo", jos vastaus tulee varovasti epäröiden tms. AP

Vierailija kirjoitti:

I feel you! Otan itse todella henkilökohtaisesti juuri mainitsemasi asiat perfektionistiluonteeni takia ja tilanne on vain pahentunut lasten kasvaessa, kun menevät omia menojaan ja aina jollakin on jokin mielipide, jos ei muuten niin somessa yleisesti haukutaan - jolloin pelkään aina ettei vaan oma lapsi olisi ollut kyseessä (lähes päivittäin nuristaan jostain jonkun lapsen tekemästä asiasta paikallisilla somepalstoilla). 

Apua, voi vaan kuvitella miten vaikeaa tämä on kun lapset kasvavat! AP

Vierailija kirjoitti:

Siskoni on lapseton ammattikasvattaja ja voitte vain kuvitella miten hän tekee havaintoja lapsistani ja perheemme tavoista 🙈 

Auts, meillä ei onneksi ole alan ammattilaisia suvussa, voin kuvitella, millaista tuo on... Tai no joka alan "ammattilaisia" kyllä löytyy. AP

Nyt menee jo ihan kivasti kun lapsi pääsi yli päiväkoti-iästä ja neuvolasta. Varsinkin neuvolan th oli jotain käsittämätöntä. Lapseton, minua melkein puolta nuorempi mimmi antamassa minulle ohjeita ja mittailemassa lapsen päänympärystää... Alakoulun opettajat ja kuraattori tuntuvat vielä vähän omituisilta, mutta en jaksa siitä välittää. Heidän kanssaan ei tarvitse paljon olla tekemisissä. Mies hoitaa kaikenlaiset keskustelut, minä huolehdin läksyistä.

Tämäpä juuri. Nuoruudessani, kun ikätoverit alkoivat saada lapsia, ihmettelin kuinka kestävät jatkuvaa pottuilua. Moittivat toistensa lapsia ja niiden ominaisuuksia. Suunnittelivat jopa lasuja mielestäni turhaan. Jäinkin sitten itse lapsettomaksi. En toki vain tuosta, vaan monesta muustakin syystä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt menee jo ihan kivasti kun lapsi pääsi yli päiväkoti-iästä ja neuvolasta. Varsinkin neuvolan th oli jotain käsittämätöntä. Lapseton, minua melkein puolta nuorempi mimmi antamassa minulle ohjeita ja mittailemassa lapsen päänympärystää... Alakoulun opettajat ja kuraattori tuntuvat vielä vähän omituisilta, mutta en jaksa siitä välittää. Heidän kanssaan ei tarvitse paljon olla tekemisissä. Mies hoitaa kaikenlaiset keskustelut, minä huolehdin läksyistä.

Tosiaan, neuvolan th:n unohdin! Meillä ei oikein ole ollut samoja ajatuksia koskaan... AP

Vierailija kirjoitti:

Kiitos viesteistä ja vertaistuesta! Se piti vielä lisätä, että minuun kohdistuvan arvostelun lisäksi myös se ahdistaa erityisen paljon, kun lapselle maristaan asioista suoraan. Esimerkiksi uusia ihmisiä ja tilanteita alkuun jännittävälle lapselle hoetaan joka kerta, että JESTAS MITEN UJO SINÄ OLET. Pelkään, että lapsi ottaa tästä jonkinlaisen "ujon viitan" itselleen ja näkee itsensä jotenkin toivottomana tapauksena, kun sitä hoetaan jatkuvasti. Olen asiasta kyllä huomauttanut. AP

Saako kommentoida vaikkei lapsia olekaan? En kyllä tiiä lasten kasvatuksesta mitään mutta olen itse ollu lapsi ja sitä pintaa vatsen heijastaen olet mielestäni oikeilla jäljilä ettei tuollainen lapselle itselleen kahistelu suureen ääneen että onpa tämä ujo. Mua pienenä vaivasi juuri tuollaiset kauhistelut kun en oikein tienny mitä multa odotetaan. Kun en puhunu mitään ku joku oudompi aikuinen oli kylässä ja lässytti jotain (en oikein tienny mitä kuuluisi sanoa/tehdä) niin sitten hoettiin että mä "ujostan" ja sitä hoettiin ja aloin pelätä tekeväni jotain väärin ja vain odotin ns."kusi sukassa" tilanteesta pois pääsyä. Eikä sitä ny pieneltä sovi odottaa mun mielestä kovin kummosia keskusteluja aikusen kanssa. Toinen mieleen jääny toistuva kaava lapsuudesta oli kun joku vieraampi aikuinen (esim.täti, perhetuttu ym) antoi mulle jotain niin ennen kuin kerkesin reagoida mitenkään nii jo äiti oli kehoittamassa joka kerta et "mitä sanotaan?" vaikka olin juuri aikeissa kiittää, harmitti joka kerta kun osasin jo käyttäytyä fiksusti ja kiittää niin aina siinä opastettiin antamatta omatoimisesti kiittää. Pieniltä kuulostavia asioita mut kyllä nuo mieleen jää etenkin jos muutoinkin on vastaavaa toimintaa arjessa. Mulla lapsuus meni semmosen epätietosuuden vallassa kotona ja varsinkin koulussa että päälimmäisenä oli hämmästys kun en arvannu mitä multa milloinkin odotetaan. Auttanu olisi jos äiti tai muu tuttu aikuinen olisi selittäänyt että kelpaan ja riitän. Sinä varmasti selität lapsellesi että hän kelpaa ja riittää ja en usko että höän noista traumatisoituu.

Vierailija kirjoitti:

Tämäpä juuri. Nuoruudessani, kun ikätoverit alkoivat saada lapsia, ihmettelin kuinka kestävät jatkuvaa pottuilua. Moittivat toistensa lapsia ja niiden ominaisuuksia. Suunnittelivat jopa lasuja mielestäni turhaan. Jäinkin sitten itse lapsettomaksi. En toki vain tuosta, vaan monesta muustakin syystä.

Täytyy tunnustaa, että itsekin mietin todella vakavasti tätä asiaa silloin kun mietimme haluammeko lapsia vai emme. Kuulostaa varmasti monien korviin typerältä. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos viesteistä ja vertaistuesta! Se piti vielä lisätä, että minuun kohdistuvan arvostelun lisäksi myös se ahdistaa erityisen paljon, kun lapselle maristaan asioista suoraan. Esimerkiksi uusia ihmisiä ja tilanteita alkuun jännittävälle lapselle hoetaan joka kerta, että JESTAS MITEN UJO SINÄ OLET. Pelkään, että lapsi ottaa tästä jonkinlaisen "ujon viitan" itselleen ja näkee itsensä jotenkin toivottomana tapauksena, kun sitä hoetaan jatkuvasti. Olen asiasta kyllä huomauttanut. AP

Saako kommentoida vaikkei lapsia olekaan? En kyllä tiiä lasten kasvatuksesta mitään mutta olen itse ollu lapsi ja sitä pintaa vatsen heijastaen olet mielestäni oikeilla jäljilä ettei tuollainen lapselle itselleen kahistelu suureen ääneen että onpa tämä ujo. Mua pienenä vaivasi juuri tuollaiset kauhistelut kun en oikein tienny mitä multa odotetaan. Kun en puhunu mitään ku joku oudompi aikuinen

Ihana viesti, tulipa tästä hyvä mieli! Juuri näin olen ajatellut lapsen kokevan asian. Itse asiassa tuo kiittäminen oli hyvä pointti, sillä huomaan itsekin sortuvani liian usein kysymään tuon "mitäs sanotaan?", joten hyvä ajatus, että antaa lapselle hieman aikaa. Kiitos ajatuksistasi! <3 AP