Parisuhde päin persettä...Kuinkahan taas uin tästä läpi...
Tää on todella pitkä tarina.... Meille on siunaantunut kaksi lasta, aivan ihania ovatkin. On asuntolainaa, kesämökki ja koira, auto ja kaikki. Töitä on, huonolla palkalla, mutta tarpeeksi. Yhteiseloa pian 8vuotta. Takana isoja kriisejä joista on selvitty, mm. pettämistä ja ryyppäämistä. Nyt alkaa olla see hetki että rakastanko? En tosiaan tiedä. Mies juo liikaa, eikä lopeta vaikka aina lupaa. Työni/ammattini on sellainen että tarvitsen miestä, en pysty hoitamaan lapsia yksin jos teen töitä omassa ammatissani. Mä olen tosi sekaisin, en haluaisi erota, koska se romuttaa elämämme täysin. Mutta mitä mun pitäisi tehdä? Ehdottaa miehelle vapaata suhdetta, jossa mullekkin on tilaa, ei mies halua erota. Mut en tiiä kuinka pitkään tätä jaksaa. Mä olen nuori, voin myös opiskella uuden ammatin? Ja elää sen aikaa yhteiskunnan siivellä, onko sekään ok. Mitä ihmettä mä tekisin.
Kommentit (10)
niin ei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Nuo kuvaamasi ongelmat ovat vain käytännön asioita, jotka hoituvat jotenkin. Pääasia on se, että on helpompaa olla yksin kuin sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halua olla. Ja kyllä sitä useimmat ihmiset ovat jossain vaiheessa elämäänsä yhteiskunnan tukien varassa, varsinkin opiskellessaan. Sinulla on siihen oikeus.
Mä en loppuviimeksi tiedä haluanko olla mieheni kanssa vai en. onko tunne pelkkää tottumista vai rakkautta. useemmin kuitenkin vituttaa vaan sen käytös. En tiiä.
päihdeongelma on ihan tarpeeksi hyvä syy erota jo lastenkin takia
Toivoisin sinulle rohkeutta hakea muutosta tilanteeseen. Jos miehesi ei suostu yrittämään, ei suostu näkemään että alkoholi on ongelma, on sinun oltava se rohkea ja tehtävä muutos.
Usko pois, on paljon suurempi rikkaus elää perheessä jossa alkoholi ei ole se mikä sitä pyörittää.
Miettiessäni lapsuuttani, mietin vain miksi äidilläni ei ollut riittävästi rohkeutta, ja mikä ihme oli se hyvä jonka me lapset saimme kun " ei uskallettu hajoittaa perhettä ja viedä lapsilta isää" ...
(mies ei ota lasten aikana, krapulaa saavat kylläkin katsella)
Meillä vaan tällä hetkellä näyttää paremmalta (11 v. yhdessä). Mutta ihan kaikista vaikein vaihe suhteessamme oli se kun oltiin oltu 8 v. yhdessä, siinä vaiheessa oltiin nähty jo yhtä jos toista.
Jotenkin se 7. vuoden kriisi pukkasi siinä vaiheessa ja täysillä. Mies halusi ryypätä, minäkin mietin jo että onko tämä se mies jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni (myönnetään, en tiedä vieläkään). Meillä on miehen kanssa ollut niin paljon kaikkea tässä yhteisen taipaleen aikana, ettei tosikaan.
Nyt on lapsi, mutta en tiedä siltikään. Välillä on niitä aikoja, että tekee mieli lähteä kävelemään.
Sori, en osaa auttaa. Kunhan vaan purin ajatuksiani.
Oletko sinä normaali ja iloinen kun miehesi on krapulainen?
Lapset on viisaita.
Minä pelkäsin isääni krapulassa. Pelkäsin että koska se ottaa sen lohturyypyn. Pelkäsin sitä tärinää, hajua, oksentelua.
Ameliini:
Mä en loppuviimeksi tiedä haluanko olla mieheni kanssa vai en. onko tunne pelkkää tottumista vai rakkautta. useemmin kuitenkin vituttaa vaan sen käytös. En tiiä.
Se ELÄMÄNI SUURIN RAKKAUS on muuttunut jollain tavalla...
Ahdistaa ja ärsyttää koko ajan!
tekee sen pakollisen, syö ja makaa. Mä olen itse " avioerolapsi" ja tiedän myös millainen ero voi olla, ei todellakaan helppo. Pitäisikö vaan odottaa.... Hankkia itselle oma elämä, oppia nauttimaan muusta kuin tästä olemattomasta parisuhteesta (tää on ollut mun elämän ykkösjuttu tää perhe, paljon muulle ei ole aikaa uhrattu) mennä kuin mieskin? Olisikohan sekään ratkaisu? Ehkä keino jota voisin koittaa, jotta kovettaisin itseni miehen ilkeydeltä?Olisiko myöhemmin paremmin?
AV????