Miten usein käyt elokuvissa?
Ihmetellään miksi elokuvissakäynti on vähentynyt. Eikö se ole ihan selvää: hinnat yli kipurajan.
Kävimme perheen kanssa leffassa, poikkeuksellisesti sain teinitkin lauantai-iltana mukaan. Kassalla pyörrytti: pelkät liput yli 70 euroa neljältä.
Kommentit (52)
Kävin viimeksi 1991 katsomassa Uunon.
Näen leffat kotona jo ennen kuin ne tulee elokuviin suomessa.
En maksa rosvohintoja.
Niin usein, kun hyviä elokuvia esitetään paikallisessa elokuvateatterissa.
6-10 kertaa vuodessa.
Kerran 1-2 vuodessa. Vain, jos olen saanut jostain ilmaislipun.
Noin kerran kuussa + leffafestarit. Harmi että Cinamon lähti Suomesta koronan seurauksena, siellä oli halvempi käydä kuin muilla.
Riippuu mitä elokuvia siellä menee. Viime vuosina tehty sellaista paskaa ettei ole tarvinnut kuin 1-2 kertaa käydä elokuvissa joskus koko vuosi niin etten ole käynyt.
En käy enää ollenkaan. Ylihintaista hommaa ja aina siellä joku mässyttää, rapistelee tai juttelee normaalilla äänellä. Kotona näkee ne leffat ilman häiriötekijöitä ja 1/3 hinnalla.
Leffakävijät, sanokaa 5 hyvää elokuvaa viime vuodelta? Taitaa olla aika hiljaista?
Ei siellä mene juuri ikinä mitään katsomisen arvoista. Menisikin niin voisi harkita. En edes muista milloin viimeksi kävin, välillä yritän jotain löytää mutta huonolla menestyksellä. Ällöttää myös se ihmeellinen ihrakulttuuri mikä elokuvissa käymiseen nykyään liitetään, koko ajan pitäisi mässyttää jotain jättikokoisessa sohvatuolissa.
Viimeisen 30 vuoden aikana vissiin 3x. Eli kerran kymmenessä vuodessa.
80 ja 90-luvulla 2-3 kertaa vuodessa. Tällä vuosituhannella en kertaakaan.
Nuorena kävin noin kerran kuussa. Nykyään pari kolme kertaa vuodessa. Harva elokuva on sellainen, joka olisi ehdottomasti nähtävä isolta valkokankaalta. Viimeksi kävin katsomassa Wickedin ja se oli kyllä hieno.
Viime vuonna kävin kaksi kertaa, koska liput ilmaiset. Muuten en ole käynyt lähes kymmeneen vuoteen.
4 kpl sarjalippu maksaa alle 60 euroa, ei yli 70 euroa.
Hinnat on ihan järkyttäviä nykyään. Ennen sinne pääsi seitsemällä tai kahdeksalla eurolla, nyt saat maksaa kaksikymppiä. Juu en käy!
Omalla rahalla kävisin harvemmin mutta epassin rahoilla viime vuonna taisin käydä kuusi kertaa ja vielä neljä lippua jäi tähän vuoteen. Ostin siis kaksi kertaa viiden lipun setin.
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi vuonna 1984.
Tämä nousee mieleen, vaikka todellisuudessa kävin katsomassa Sisun aika pian ensi-illan jälkeen. Mutta joo, elokuvien katsominen elokuvateattereissa jäi ysärillä. Johtunee enemmän syntymävuodestani ja siten iästäni, kuin joistan muista syistä.
Ja sit nyt, ryöttömänä ja siten myös rahattomana, ei niitä viimeisiä hiluja halua antaa elokuvientekijöillle.
Hinnasta en oikeastaan välitä. Yleensä maksan jollain smartumeilla tai muilla leikkirahoilla.
Nykyään ei jostain syystä vain kovin usein kiinnosta lähteä elokuviin. Katson elokuvatkin mieluummin kotona. Ehkä noin 3krt vuodessa henki liikuttaa sen verran, että käyn jonkun efektielokuvan katsomassa. Mitään draamaa en kehtaa mennä katsomaan, kun niitä paljon mukavampi aikamiehen pillittää omassa rauhassaan.
Muutamia kertoja vuodessa, yleensä yksin kun haluan olla rauhassa.