Lue keskustelun säännöt.
Oman tyttönimen pitäminen avioituessa. Hyvä ystäväni pitänyt, sen verran harvinainen nimi. Toki voi ottaa yhdistelmä nimenkin väliviivalla.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kumpikin sukunimi harvinaisempia, joten kumpikin piti omansa.
Lasten kohdalla heitettiin lanttia ensimmäisestä ja sitten vuorotellen sukunimet seuraaville.
Aika ikävää jos lapsilla eri sukunimet....
Mitenkähän tuokaan lapseen elämään vaikuttaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttönimi on jo sanana jotenkin arvoton. Kaiku jostain menneisyydestä. Minulla on minun oma nimeni. Se on nimi, jota en vaihda.
N 62. naimisissa 42 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan piti tarkistaa, miltä vuodelta tämä aloitus on. Otsikko on kuin 1980-luvulta.
Samaa mietin. Menin naimisiin v.1989 ja pidin oman sukunimeni koska en pitänyt mieheni nimestä. Onneksi jo tuolloin oli mahdollista pitää oma nimi.
Pidät tai vsihdat, ihan miten haluat, ei siitä mitään kummempia kokemuksia tule, kuin nimen korjailua pari vuotta joka paikassa, jos vaihdat.
Itse pidin avioituessa, mutta vaihdoin joitain vuosia myöhemmin, koska lapsille annettiin miehen sukunimi ja halusin sitten sen myös. Se on vain nimi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan piti tarkistaa, miltä vuodelta tämä aloitus on. Otsikko on kuin 1980-luvulta.
Heh, ajattelin samaa, mutta mietin, että 1930 luvulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kalliiksi tulee nimen vaihto. Kaikki piti uusia, mm. ajokortti, passi. Pankkiin piti toimittaa virkatodistus jne. (väliviiva-tuplanimet on mun mielestä kankeita usein liian pitkiäkin. Molemmilla omat on aika hyvä, mutta monet olettaa kyseessä olevan avoliitto, mutta haittaako se?
Minua ei ole koskaan haitannut, jos ihmiset luulee, etten ole naimisissa. Siinäpähän luulevat. Jos minä itse ja mies tietää, että naimisissa ollaan, se riittää.
Huvittava tapahtuma oli, kun yksi lapsistamme oli yläasteella ja luokanvalvoja oli luullut, että lapsi on yh-perheestä (lapset on minun nimellä, ei isänsä) ja yritti jossain vanhempainvartissa kierrellen kysellä, onko lapsen isä mukana lapsen elämässä (vaikka olisi voinut paperiesta nähdä, että isä asuu samassa osoitteessa) Oletti kai, että kun lapsi on äidin nimellä, ei isä ole koskaan ollut mukana kuvoissa. Annoin opettajan aikansa kiemurrurrella ja sanoin sitten, että ollaan kyllä naimisissa ja lapsen isä asuu samassa osoitteessa. Opettaja meni vaikeaksi ja taisi punastuakin. Kyllä nykyään pitää tottua siihen, että nainen voi olla naimisissa vaikka onkin aviopuolison kanssa eri nimet, eikä olettaa omiaan.
Minua ei opettajan otaksuma silloinkaan mitenkään loukannut, huvitti vain, mutta ainahan muutos jonkin aikaa kestää, ennen kuin ihmiset tottuu.
Kaikista eniten minua inhottaa tässäkin ketjussa ak. at, jotka vatvoo muitten tekemisiä, on se nyt ššaatana jos pitää kylän vaja amielisiltä juoruä. mmiltä kysyä, että mitä nimeä saa käyttää. Ettekö te ššaatanan pa. skiaiset tajua, että käyttäydytte juuri niin pask. asti kuin miehet, jota vaativat tulevaa vaimoaa ottamaan oman nimensä sukunimeksi?
Naisett, tehkää just kuin itse haluatte, jos haluatte ottaa miehen nimen, niin ottakaa, miehen nimi se on isältäkin saatu nimi. Nämä vaja . kkiämmät ei sitä vaan tajua. Ššaatana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin naimisiin v -88. Molemmat pitivät oman sukunimensä. Minua paheksuttiin. Jopa työpaikkahaastattelussa asiasta kysyttiin. Onneksi ajat ovat muuttuneet
Menin naimisiin, siis menimme, kun olin 32. Nimeni on OMA nimeni ja en sitä vaihtanut. Nyt olemme olleet naimisissa 30 vuotta ja äijän käppyrä por..noineen ja run..on alkanut etomaan. Pohdin eroa. Onneksi omalla nimelläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kumpikin sukunimi harvinaisempia, joten kumpikin piti omansa.
Lasten kohdalla heitettiin lanttia ensimmäisestä ja sitten vuorotellen sukunimet seuraaville.
Aika ikävää jos lapsilla eri sukunimet....
Mitenkähän tuokaan lapseen elämään vaikuttaa...
Silloihan lapsille(sisaruksille)vasta tuleekin eri sukunimet, jos lapselle annetaan isän sukunimi ja sitten suhde kariutuu, otetaan uusi mies ja tehdään sille lapsi ja sen miehen sukunimi. Selvintä olisi, että lapselle tulee AINA naisen/äidin sukunimi, näin kaikki saman äidin lapset olisi samalla nimellä.
Sisaruksille ei voi antaa eri sukunimeä niin, että joka toinen olisi isän ja joka toinen äidin nimellä, vaan samojen vanhemien lapset on kaikki samalla sukunimellä, eli sillä joka on esikoiselle annettu. Jos ekalle tulee äidin nimi, kaikille saman parin lapsille tulee äidin nimi.
Vain jos isä vaihtuu, voi lapselle tulla eri sukunimi, kuin sisarukselleen.
Yhdistelmänimen voi ottaa ilman väliviivaakin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten minua inhottaa tässäkin ketjussa ak. at, jotka vatvoo muitten tekemisiä, on se nyt ššaatana jos pitää kylän vaja amielisiltä juoruä. mmiltä kysyä, että mitä nimeä saa käyttää. Ettekö te ššaatanan pa. skiaiset tajua, että käyttäydytte juuri niin pask. asti kuin miehet, jota vaativat tulevaa vaimoaa ottamaan oman nimensä sukunimeksi?
Naisett, tehkää just kuin itse haluatte, jos haluatte ottaa miehen nimen, niin ottakaa, miehen nimi se on isältäkin saatu nimi. Nämä vaja . kkiämmät ei sitä vaan tajua. Ššaatana.
Sama olen aina nauranut, on lauma akkoja, jotka kyttää muitten tekemisiä, ne on tosiaan vieläkin oksettavampia kuin miehet, jotka eivät annan vaimonsa itse päättää. kauheaa kyttäämistä ventovieraitten ihmisten nimistä. Ja nämä onnettomat kyttäjät ihannoivat omaa nimeään joka on mieheltä eli isältä saatu. Se siitä omasta valinnasta. Keskittykäähän ihmisvajakit omaan elämäänne, jookos?
Vierailija kirjoitti:
Menin naimisiin, siis menimme, kun olin 32. Nimeni on OMA nimeni ja en sitä vaihtanut. Nyt olemme olleet naimisissa 30 vuotta ja äijän käppyrä por..noineen ja run..on alkanut etomaan. Pohdin eroa. Onneksi omalla nimelläni.
Tarkoitat siis ISÄSI NIMEÄ, JONKA OLET VÄKISELLÄ SAANUT KUN OLET SYNTYNYT. EIKÖ NIIN?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten minua inhottaa tässäkin ketjussa ak. at, jotka vatvoo muitten tekemisiä, on se nyt ššaatana jos pitää kylän vaja amielisiltä juoruä. mmiltä kysyä, että mitä nimeä saa käyttää. Ettekö te ššaatanan pa. skiaiset tajua, että käyttäydytte juuri niin pask. asti kuin miehet, jota vaativat tulevaa vaimoaa ottamaan oman nimensä sukunimeksi?
Naisett, tehkää just kuin itse haluatte, jos haluatte ottaa miehen nimen, niin ottakaa, miehen nimi se on isältäkin saatu nimi. Nämä vaja . kkiämmät ei sitä vaan tajua. Ššaatana.
Rauhotu hyvä mies. Ei täällä kukaan nainen ole vaatinut, että miehen pitää ottaa naisen nimi. Naiset on ihan vaan sitä mieltä, että kumpikin saa pitää omansa.
Ei naisia kiinnosta saada miehiä omalle sukunimelleen. Naiset on ihan tyytyväisiä siihen, että saavat ITSE pitää oman sukunsa nimen, ei me haluta, että miehen pitää ottaa miedän nimi. Ei naisilla ole sellaista alistamiskulttuuria tai tarvettä siihen, että miehen pitäisi olla samanniminen.
Vierailija kirjoitti:
Menin naimisiin, siis menimme, kun olin 32. Nimeni on OMA nimeni ja en sitä vaihtanut. Nyt olemme olleet naimisissa 30 vuotta ja äijän käppyrä por..noineen ja run..on alkanut etomaan. Pohdin eroa. Onneksi omalla nimelläni.
Ajatella, OLIT NIIN ÄÄRETTÖMÄN FIKSU, että pidit oman nimesi, mutta fiksuutesi ei yltänyt puolison valintaan, piti naimisiin päästä ja paskin mies kelpasi. Eikö sinua yhtään hävetä tyhmyytesi?
Vierailija kirjoitti:
Noloa tänä päivänä ottaa miehen nimi. Siinä ikään kuin siirtyy miehen suvun omaisuudeksi ja hyödynnettäväksi piiaksi.
Kovin on heiveröinen itsemääräämisoikeus, jos se on sukunimestä kiinni.
Olisinko jäänyt siis isäni suvun piiaksi, jos en olisi vaihtanut sukunimeäni?
Meidän suvussa on tapana antaa lasten opiskella niin pitkälle kuin mahdollista, kukaan ei jää/mene kenenkään piiaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista eniten minua inhottaa tässäkin ketjussa ak. at, jotka vatvoo muitten tekemisiä, on se nyt ššaatana jos pitää kylän vaja amielisiltä juoruä. mmiltä kysyä, että mitä nimeä saa käyttää. Ettekö te ššaatanan pa. skiaiset tajua, että käyttäydytte juuri niin pask. asti kuin miehet, jota vaativat tulevaa vaimoaa ottamaan oman nimensä sukunimeksi?
Naisett, tehkää just kuin itse haluatte, jos haluatte ottaa miehen nimen, niin ottakaa, miehen nimi se on isältäkin saatu nimi. Nämä vaja . kkiämmät ei sitä vaan tajua. Ššaatana.
Rauhotu hyvä mies. Ei täällä kukaan nainen ole vaatinut, että miehen pitää ottaa naisen nimi. Naiset on ihan vaan sitä mieltä, että kumpikin saa pitää omansa.
Ei naisia kiinnosta saada miehiä omalle sukunimelleen. Naiset on ihan tyytyväisiä siihen, että saavat ITSE pitää oman sukun
Minä olen nainen. Ja ai ei naisilla ole alistamiskulttuuria. Vain typerys voi väittää tuommoista. Mutta typeryshön sinä oletkin.. Vaahtoat ja vaadit toisilta naisilta selvitystä, jos he haluavat perheelle yhden nimen. Se on ihan samanlaista alistamista kuin miehen vaatimus. Pitäkää suunne kiinni, jokainen päättäköön itse millä nimellä elää. SE EI VAJAKKIÄMMILLE kuulu, kuten ei miehillekään.
Olin iloinen päästessäni eroon ulkomaalaisesta nimestäni.
Joo, tämä miehen sukunimi on ihan uusi ilmiö noin sukunimihistoriassa. Joskus naurattaa kun genissä ovat laittaneet naiselle miehen sukunimen sukupuussa, jos sellainen on suvussa ollut. Ihan kuin olisi siis tyttärensä nainut. Yhdessä historiikissakin 1700-luvulta vaimoa nimitettiin miehen sukunimellä, nauratti kun kyseinen historiikki oli kirjitettu vielä feministisestä näkökulmasta. Noh sattuuhan sitä.