Lue keskustelun säännöt.
Oman tyttönimen pitäminen avioituessa. Hyvä ystäväni pitänyt, sen verran harvinainen nimi. Toki voi ottaa yhdistelmä nimenkin väliviivalla.
Kommentit (95)
Ei, vaan ukot pettää ja ne jätetään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin naimisiin vuonna 1981, ja silloinen sukunimilaki edellytti että vaimo ottaa joko miehen sukunimen tai yhdistelmänimen. Ei ollut muita vaihtoehtoja. En halunnut että nimeni olisi tyyppiä Nieminen-Virtanen, joten otin miehen sukunimen.
Itse pitäisin kyllä ihan ehdottomasti oman tyttönimeni jos menisin joskus naimisiin. Miehen kanssa ollaan sovittu että jos joskus naimisiin päädytään niin hän ottaa sitten mun sukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kumpikin piti oman sukunimensä, eikä kummallakaan ole ollut ikinä kiinnostusta vaihtaa nimiään. Kummankin sukunimet ovat tavallisia ja yleisiä suomalaisia sukunimiä. En ymmärrä, miksi meillä pitäisi olla sama sukunimi. Elämä jatkunut samana liittoutumisen myötä. Ylipäätänsä naiset ovat ottaneet miehensä sukunimen vain noin sata vuotta. Että kovin vanhasta perinteestä ei ole kyse.
Tuo "pakko ottaa miehen sukunimi" -aikakausi kesti alle 60 vuotta eli vuodesta 1930 vuoteen 1986.
Kalliiksi tulee nimen vaihto. Kaikki piti uusia, mm. ajokortti, passi. Pankkiin piti toimittaa virkatodistus jne. (väliviiva-tuplanimet on mun mielestä kankeita usein liian pitkiäkin. Molemmilla omat on aika hyvä, mutta monet olettaa kyseessä olevan avoliitto, mutta haittaako se?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on oma sukunimi, koska harvinainen, mieheni otti oman sukuni nimen jotta koko perhe on sitten saman niminen.
En tajua lainkaan tuota halua pitää harvinainen nimi. Itselläni on (pakko ottaa avioituessani), enkä yhtään tykkää. Nimi yksilöi minut heti tietyn miehen vaimoksi ja tiettyjen lasten äidiksi ja isoäidiksi. En pidä siitä, että heitä mahdollisesti arvioidaan minun tekemisteni ja sanomisteni perusteella. Eipä siitä nimestä nyt varsinaista haittaakaan ole ollut, joten en ole lähtenyt sitä vaihtamaan, koska suurimman osan elämääni olen sitä käyttänyt.
Itse vaihdoin miehen sukunimeen koska tyttönimeni oli todella ankea. Eron jälkeenkään en vaihtanut takaisin tyttönimeen koska en vain pidä siitä. Jos tyttönimeni olisi ollut kiva niin olisin pitänyt. Jos avioidun vielä niin pidän nykyisen (eli ex mieheni ja lasteni sukunimen) koska pidän siitä ja se on ollut aikuisiän identiteettini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin oman nimeni avioituessa. Molemmilla on tavallinen suomalainen -nen -päätteinen sukunimi.
Ei tullut mieleen vaihtaa. Olin jo julkaissut alkuperäisellä nimelläni, joten siitäkin syystä nimen vaihtaminen olisi ollut höhlää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin omani, en koskaan edes harkinnut muuta. Lapsi sai isänsä sukunimen koska se sopi paremmin valitsemaamme etunimeen.
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna pidän nimen vaihtamista turhana pelleilynä ja varsinkin yhdysnimet ovat naurettavia. Niihinhän niitä hankaluuksia liittyy, ei omaan nimeen.
N53
Kerrohan millaisia hankaluuksia, kun minä olen elänyt yhdysnimen kanssa 40 vuotta, enkä ole sellaisia havainnut. Olisi mielenkiintoista kuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otin yhdistelmänimen 40 vuotta sitten, koska koin sen olevan vahvasti identiteettiini kuuluva asia, olihan minulla ollut tämä sukunimi kauemmin kuin etunimi! Ainoa vaihtoehto oli ottaa yhdysnimi siihen aikaan, ja hyvin on sen kanssa elo sujunut. Oma nimi on lyhyt, niin ei tullut mitään nimihirviötäkään. Olen ollut tyytyväinen. Kolme serkkua seurasi esimerkkiäni ja elävät hekin edelleen yhdysnimen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kumpikin sukunimi harvinaisempia, joten kumpikin piti omansa.
Lasten kohdalla heitettiin lanttia ensimmäisestä ja sitten vuorotellen sukunimet seuraaville.
Aika ikävää jos lapsilla eri sukunimet....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin mitä kokemuksia? Mä pidin tyttönimen kun menin naimisiin. Helppoa eikä tarvinnut vaihtaa mitään kortteja yms. Onneksi en vaihtanut koska liitto päättyi eroon muutaman vuoden päästä.
Sama, mutta mulla avioliitto kesti kuitenkin 18 vuotta. Ei ole tarvinnut venkslata nimen kanssa missään välissä suuntaan eikä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kumpikin sukunimi harvinaisempia, joten kumpikin piti omansa.
Lasten kohdalla heitettiin lanttia ensimmäisestä ja sitten vuorotellen sukunimet seuraaville.
Valehtelet. Lapsille pitää kaikille laittaa sama sukunimi, eli se nimi, mikä on laitettu esikoiselle. Jos sama pariskunta saa lisää lapsia, pitää kaikille laittaa sama sukunimi, mikä on esikoisella.
Itse pidin oman sukuninmen jo 90-luvulla, kun menin naimisiin(olin päättänyt lapsena, ettei ikinä mene naimisiin, koska en halua vaihtaa sukunimeä. No onneksi laki sitten jossain välissä muuttui ja saikin pitää oman nimensä naimisiin mennessä. Toki silloin oli todella harvinaista, että nainen ei ottanut miehensä nimeä ja minuakin katseltiin kieroon, mutta ei se minua hetkauttanut) Omista tyttäristä tuskin kukaan vaihtaa nimeään naimisiin mennessä.
Avioon 2009 ja oman nimen pidin, sillä olin myös vakiinnuttanut ammatti-indentiteetin enkä halunnut siitä pelkän avioliiton takia luopua. Miehen nimen ottaminen olisi mielestäni ollut lapsellista ja noloa, kun olin kuitenkin jo kolmekymppinen eli aikuinen nainen.
Noloa tänä päivänä ottaa miehen nimi. Siinä ikään kuin siirtyy miehen suvun omaisuudeksi ja hyödynnettäväksi piiaksi.
Vierailija kirjoitti:
Itse pitäisin kyllä ihan ehdottomasti oman tyttönimeni jos menisin joskus naimisiin. Miehen kanssa ollaan sovittu että jos joskus naimisiin päädytään niin hän ottaa sitten mun sukunimen.
Meilläkin mies joskus leikitteli ajatuksella, että ottaisi minun sukunimen, mutta tosipaikan tullen kunpikin piti omansa. Itse en koskaan ajatellut, että vaihtaisin nimeni ts ottaisin miehen sukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Menin naimisiin vuonna 1981, ja silloinen sukunimilaki edellytti että vaimo ottaa joko miehen sukunimen tai yhdistelmänimen. Ei ollut muita vaihtoehtoja. En halunnut että nimeni olisi tyyppiä Nieminen-Virtanen, joten otin miehen sukunimen.
Niin, tämäpä juuri kertoo miten ihanasta asiasta on kyse. V*ttu ettei omasta nimestään saanut päättää.
Suosittelin vaimolle, että pitää nimen, mutta on niin uskovainen, että piti ottaa miehen nimi. Kohta pari vuotta oltu aviossa ja vieläkin hällä ajokortti uusimatta ja pariin paikkaan nimi muuttamatta. Ei ole käytännöllistä nykyisessä byrokratiaviidakossa nimen muuttaminen. Ja miksi se pitäisi muuttaa? Tyttönimi on muutenkin sanana tyhmä, kun siihen sisältyy oletus, että se vaihdetaan pois kun tullaan 'naisiksi' eli mennään avioon(?).