Reissaatteko niin, että jommankumman vanhemmat ovat aina mukana??
Alan jo ajatella, että veljeni onkin mennyt naimisiin myös anoppinsa kanssa, sillä ne ovat aina reissuissa mukana + aina yökylässä....
Ihan kuin perhe ei pärjäisi ilman heitä kolmen lapsensa kanssa...
Kommentit (5)
aan aina joulun jälkeiset päivät - uusi vuosi tai välipäivät loppiaiseen ja toinen juttu on kesällä Ranska, jossa vanhemmillani on rivitaloasunto Nizzassa ja pienehkö osuus yhteen viinitilaan. Jossa sielläkin on majoitustiloja eli kustannukset on osa syy yhteisiin matkoihin ja toinen (PALJON suurempi syy) on, että viihdytään hyvin yhdessä. Myös mieheni tykkää vanhemmistani ja päinvastoin! Ja lisäksi vanhempani saavat olla pidemmän aikaa meidän lasten kanssa, mitä ITSE toivovat ja me saadaan miehen kanssa kahdenkin keskistä aikaa. Ollaan kierrelty Rivieraa kaksistaan pienempiä reissuja, kun tuolla Nizzassa ollaan yleensä 2-4vkoa kesässä. Kerran esikoisen aikaan oltiin vanhempieni kanssa myös Espanjassa. Ihan normaali lomareissu, 1vko. :-) Vastaavan voisi tehdä koska vain uudestaan.
Mökit on saaressa miltei rinta rinnan ja hyvin on tultu toimeen. Ko paikka ei maksanut meille mitään, kun saimme sen " häälahjaksi" , miehelle ennakkoperintö, tmv eli vaikka joskus ehkä yksityisyyttä kaipaisikin, niin tuon muistaen ei valittamista! :-)
Meillä tapana tehdä kerran vuodessa mökkiviikko minun vanhempieni kanssa, tosin mukana myös siskoni 3 lapsinen perhe. lisäksi teemme ulkomaanmatkoja niin että anoppi on mukana, mutta hän on lähes 80v joten ei hänestä ole lastenhoitoapua, mutta muuten hän vain keinuisi keinutuolissa, niin on kiva viedä häntä vähän tuulettumaan aurinkoon.
reissataan vanhempieni kanssa. Viihdymme yhdessä ja olemme erittäin paljon tekemisissä kotioloisakin. Matkoilla suunnittelemme yhdessä mitä teemme ja jos emme kaikki mahdu yhteen huoneistoon otamme vierekkäiset : )