Lue keskustelun säännöt.
Äidin kielteinen asenne minun poismuuttooni
27.12.2024 |
Haluisin ymmärtää mun äitiä, mut tuntuu vaikeelta. Ehkä täällä osattas antaa neuvoa mitä mun pitäs tehä ja ehkä joku tunnistaa itsensä äidin käytöksestä ja osais antaa syitä siihen käytökseen? Äiti ei anna mitään perusteluita miks puhuu miten puhuu.
Oon siis 22v, oon asunu omillani vasta vuoden. Oisin halunnu muuttaa jo ku täytin 18, äiti kerto sillon mulle kaikkia kauhuskenaarioita siitä miten en pärjäis omillaan ja et kuinka todennäkösesti kaikki menis pieleen, menettäsin vaa rahani ja joutusin muuttaa takas kotii ku huomaisin etten pärjää. Sanoi, että muuta sitten ku valmistut amiksesta. Valmistuin, taas sama keskustelu ja sama lopputulos. En kuulemma pärjäis yksin, saan vaan rahaa säästöön jos asun hänen kanssa ja et jos joskus haen korkeakouluun, voin muuttaa sitten. Asuin vuoden valmistumisen jälkeen äidin luona ja sit tuli joku kriisi et kaikki omanikäset asuu jo omillaan ja on itsenäisiä ja sit ite äitin nurkissa. Hommasin asunnon ilman lupaa, tuli kauhee riita. Muutin, ja sit äiti leppy kun huomas et pärjään yksinki. Ja tähän asti on nyt menny tän vuoden ihan hyvin.
Mut nyt ku haluisin korkeekouluun, haluisin samalla vaihtaa paikkakuntaa. Haluisin "uuden alun": uusi ala, uudet ihmiset, uusi ympäristö... Nyt on alkanu sama rumba ku sillon ku halusin muuttaa äidin luota omilleen. Etten pärjäis uudessa kaupungissa ja miten todennäkösesti vaa paskoisin asiani ja joutusin muuttaa takas tänne vanhaan kaupunkiin. Et en löytäis asuntoo, kavereita, ala on aivan väärä. Ei ymmärrä tota uuden alun konseptia samalla tavalla ku mä, sanoo vaan et saathan sä sen täälläki ku meet vaa kouluun. Mä haluisin et kaikki muuttuu. Jos menisin tän kaupungin amkiin, tuntisin luultavasti hirveetä kateutta niitä luokkalaisia kohtaan ketkä ois saanut sen uuden alun, samalla kun itellä sama vanha jatkuu mut vaa lisänä koulu.
Mua pelottaa tehä vastoin äidin tahtoa. Pelkään et asiat menis just sillee niiku se on nyt kaavaillu.
Täst tuli nyt pitkä selostus, anteeks. Oisin tosi kiitollinen kaikenlaisista mielipiteistä, joten kommentoi jos vaan viitsit.
Kommentit (64)
Olen lähemmäs 50v ja äitini yhä sanoo etten pärjää, ei tule mistään mitään, mihinkään minulla ei ole varaa ja kysyy aina soittaessaan onko minulla rahaa ruokaan. Sellaista ammattia tai tapaa elää ei ole keksitty mikä kelpaisi hänelle. Kaikki on väärin, aina ja loputtomiin. Joten sanon nyt sen, että tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu. Äitisi tunteet on äitisi ongelma. Sinulla on yksi elämä, käytä se. Äitini pelkää lähes kaikkea koska ei ymmärrä juuri mistään mitään. Hän ei osaa muita kieliä kuin suomea joten elämä on jäänyt kapeaksi monin tavoin. Häneltä puuttuu myös uteliaisuus, halu oppia ja ymmärtää itselleen vieraita asioita. Hän vain suoriltaan leimaa kaiken uhaksi. Ehkä äitisi on saman tyyppinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä velvollisuus lapsella on ymmärtää äitiään? Eikö äidillä ole suurempi velvollisuus ymmärtää lastaan?
Vierailija kirjoitti:
Korkeekouluun? Mikä köyhän miehen Vettenterä siellä kirjoittelee?
Tän ei varmaan ollu tarkotus olla hauska kommentti mulle mut naurahdin silti
Äitis ei osaa päästää irti ja lisäksi vielä tuo aivan väärällä tavalla rakkautensa ilmi.
Oma tytär muutti 19 vuotiaana ja se oli mulle kamalaa aikaa. Tiesin, että hän on valmis maailmalle, mutta silti mun pieni vauva rakas raakile vaan lähtee ja mitä mä sitten teen? ;)
Tuosta on nyt 2,5 vuotta. Hyvin on pärjännyt, poikaystävän nyt löytänyt ja asuvat yhdessä. Hyvällä boogiella. Tässä lähistöllä asuvat ja nyt joulunkin olivat meillä. Lämpimät on välit ja päivittäin viestitellään. Ikävä on päivittäin, mutten mä ole sitä tyttärelle sanonut. Sanon vaan, että rakastan ja kannustan tekemään ja menemään. Rahoitan ja annan ruoka-apua.
Toivottavasti sunkin äiti löytäisi sen hopea reunuksen. Ei teitä kullanmuruja voi pitää ikuisesti kotiin suljettuna. Olisi aika höllentää sitä napanuoraa reippaasti.
Tsemppiä ja voimia sulle. Rakas olet varmasti, vaikka oudosti asia tuodaan ilmi. <3
Et en löytäis asuntoo, kavereita, ala on aivan väärä.
Ensin tietenkin katsot asunnon ja sitten vasta muutat. Kavereita on ihan todennäköistä löytää, mutta ilmankin pärjää. Ala voi olla väärä, mutta se selvää kokeilemalla. Kesken lopettaminen tai vaihtaminen on aivan mahdollista, eikä mitään maailmaa kaatavaa ja taloutta romuttavaa. Mitäs sitten jos ala onkin oikea ja löydät kavereita? Äitis ei varmaan tuohon vaihtoehtoon oo varautunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo äiti kun ei kannusta korkeakoulutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen lähemmäs 50v ja äitini yhä sanoo etten pärjää, ei tule mistään mitään, mihinkään minulla ei ole varaa ja kysyy aina soittaessaan onko minulla rahaa ruokaan. Sellaista ammattia tai tapaa elää ei ole keksitty mikä kelpaisi hänelle. Kaikki on väärin, aina ja loputtomiin. Joten sanon nyt sen, että tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu. Äitisi tunteet on äitisi ongelma. Sinulla on yksi elämä, käytä se. Äitini pelkää lähes kaikkea koska ei ymmärrä juuri mistään mitään. Hän ei osaa muita kieliä kuin suomea joten elämä on jäänyt kapeaksi monin tavoin. Häneltä puuttuu myös uteliaisuus, halu oppia ja ymmärtää itselleen vieraita asioita. Hän vain suoriltaan leimaa kaiken uhaksi. Ehkä äitisi on saman tyyppinen?
Tunnistan tästä äidin. En oo ainoa lapsi, mulla on 18v pikkusisko ja sillä ei tunnu olevan mikään kiire pois kotoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on melko normaali äidin vaisto, on vaikea irrottaa otetta lapsesta kun pelkää, että lapselle sattuu jotain, tai ettei lapsi selviä itsekseen. Mutta vaikuttaa siltä, että äitisi suurin huoli on, että hän jää yksin ja tilalle tulee sisäinen tyhjiö. Mutta koita vakuuttaa äidille, että pidät yhteyttä häneen ja kyllä sinä selviät itseksesi.
Minä olen murehtija-äiti, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Arvelen tämän johtuvan siitä, etten ole omasta lapsuudenkodistani saanut riittävää turvaa. Suhtaudun elämään pelokkaasti ja pystyn helposti kuvittelemaan, mitä ongelmia voi tulla eteen.
Ikinä en ole silti tytärtäni lytännyt. Jotenkin hänestä on tullut paljon minua rohkeampi, mistä olen iloinen.
Ap:n äiti kuulostaa siltä, että yrittää siirtää omia ongelmiaan seuraavalle sukupolvelle. Tuollaisen äidin kanssa kannattaa miettiä, mitä kaikkea hänelle kertoo. Siitä saa vaan itselleen lisätaakkaa, kun joutuu kuuntelemaan sitä murehtimista ja/tai valintojen kyseenalaistamista.
Mene ap sinne korkeakouluun, jos haluat! Mutta älä juttele niistä suunnitelmista äitisi kanssa. Voit muuttaa omin päin ja kertoa jälkeen päin, jos haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläsi on jokin ongelma, älä anna sen vaikuttaa omaan elämääsi. Todennäköisesti hän on joko traumatisoitunut nuorena ja sotkenut omia asioitaan silloin ja pelkää sinulle tapahtuvan samalla tavalla, tai hän on niin läheisriippuvainen sinusta, että käyttää kaikki keinot manipuloidakseen sinua. Joka tapauksessa tee kuten itse tahdot ja muuta toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Joko äitisi leppyy kun tottuu muutokseen tai jos ei lepy, se on hänen oma ongelmansa.
Uskon että saat omat asiasi hoidettua ja olet jo niin aikuinen, että pystyt muuttamaan opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Älä anna äitisi enää ohjailla elämänvalintojasi mutta yritä säilyttää hänen kanssaan asialliset välit. Jossakin vaiheessa hän rauhoittuu ja ymmärtää sinun olevan jo aikuinen ja itsenäistynyt. Sitten välinne saattavat taas parantua. Tällä hetkellä hän ei kohtele sinua tasa-arvoisena aikuisena ihmisenä, mutta sitten jos hän joskus kohtelee, hän on itsekin lopultakin järkevä.
Ei sun ole pakko ymmärtää äitiäsi. Äitisi on selvästi läheisriippuvainen ja hänellä on turhia pelkoja.
Teet niin kuin sinulle on parasta. Muutat. Pidempi välimatka voi olla ihan hyväksi molemmille. Oppii äitikin vihdoin elämään omaa elämäänsä.
Niin ja pidät vähän väliä että pääset elämään omaa elämääsi ja kasvamaan ihmisenä. Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on vanhempasi.
Riittikö perusteluksi.
Katkaise rohkeasti napanuora, äitisi ei siihen järjellisesti kykene. Sinulla on oikeus ja ihan velvollisuuskin itseäsi kohtaan luoda oman näköisesi elämä omine ratkaisuinesi. Noin riiöpuvaisen äidin lähelle asumaan jääminen saattaa tukahduttaa sinut. Viimeistään perhettä perustaessa se saattaisi saada surullisia muotoja.
Ole rohkea ja luota itseesi. Sinä kyllä pärjäät ja niin pärjää äitisikin, kun hänet uuteen rooliinsa jämäkästi laitetaan. Olen pahoillani, ettei hän ymmärrä itse tukea sinua itsenäistymisessä. Toki tietyllä tavalla pystyn ymmärtämään hänen tunteitaan, lapsen itsenäistyminen voi olla vanhemmalle kivuliastakin. Mutta jotain pitää jättää taa, jotta uudet tiet voi aueta eteen.
Paljon hyvää toivon matkallesi.
Terveisin yhden itsenäistyvän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheet on erilaisia.
Kuin myös höpöhöpö-aloitukset.
Ap, ota tästä keskustelusta itsellesi screenshotteja ennen kuin keskustelu poistuu. Lue näitä tekstejä silloin kun pohdit tätä asiaa. Ja hae tarvittaessa _itsellesi_keskusteluapua esimerkiksi sen korkeakoulun kautta. Äläkä missään nimessä kerro äidillesi hakevasi apua, hän voi sabotoida senkin suunnitelman koska kokee uhkana sen, että tukeudut johonkin toiseen ihmiseen ja sitä kautta itsenäistyt hänestä.
Voit aina suositella beibi-palstaa äidillesi.
😂
Neuvo:
Tee juuri kuin itse haluat, et tule katumaan. Kuulostaa, että haluat elää omaa elämääsi ja se on täysin tervettä ja normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Voit aina suositella beibi-palstaa äidillesi.
😂
Äidille opastetaan täällä kyllä miten äiteillä aikuistuvaa nuorta.
Tein tän alotuksen tänne siks et saisin äideiltä vinkkejä ja kokemuksia. Oman ikäset ei tajua kun ei ne elä samassa tilanteessa, hokee vaan kui mulla on paska äiti ja et mä oon vässykkä kun kuuntelen sitä. Halusin kuulla täältä vanhemman näkökulmaa
Ap
Olet kai äitisi ainoa lapsi?
Todennäköisesti äitiäsi pelottaa uusi elämänvaihe, eli kun sinä itsenäistyt ja alat elää omaa elämääsi. Häntä pelottaa alkaa elää omaa elämäänsä. En usko että hän oikeasti pelkää sinun epäonnistuvan. Näytä hänelle että pärjäät ja tee niinkuin sinulle on parasta. Kyllä äitikin pärjää.
terv. 22 ja 18 vuotiaiden äiti 😊