Miesystävä ei antanut lahjaa
Olen tapaillut miestä nyt 8 kuukautta, ollaan läheisiä ja viihdytään toistemme kanssa. Annoin hänelle, kuten kaikille läheisilleni joululahjan ennen joulua. Mies oli sukuloimassa aaton ja joulupäivän ja tavattiin tapanina. En saanut mieheltä mitään muuta kuin kortin, jossa ei ollut edes kirjoitettua joulutervehdystä. Tuli jonkin verran paha mieli, juteltiin asiasta ja mies pyyteli anteeksi ja oli pahoillaan. Selitin hänelle, etten odota mitään isoa, tykkään vaikka teepaketista tai sukista lahjana. Joulussa tärkeintä on rakkaiden ihmisten muistaminen.
Vaikka juteltiin ja sovittiin ihan rauhallisesti asia, jäi itseäni silti vaivaamaan muutama asia: ollaan jo nelikymppisiä molemmat, jaksanko kasvattaa miestä asioissa, jotka on itselle itsestäänselvyyksiä? Semmoinen turhanpäiväinen kitsaus häiritsee kanssa, hän on hyväpalkkaisessa työssä, mutta laskee pennilleen kaiken ja pihistelee ihan pienissäkin asioissa aina kun on mahdollisuus siihen. Itse taas tykkään hemmotella ja huomioida läheisiäni vaikkapa pienillä asioilla. Vaikka miehen kanssa on ihanaa ja läheisyys toimii tosi hyvin, mietin että olenko ikuisen poikamiehen kanssa, jaksanko opastaa häntä toisten huomioimisessa. En tiedä, piti jonnekin avautua tästä. Turhauttaa.
Kommentit (82)
Piheys on sairaus joka ei parane. Et voi tehdä mitään.
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
Monet aikuiset, huom ! Nelikymppinen on aikuinen, ei osta toisille lahjoja. Minusta on hyvä vaan että mies ei ostele mitä sattuu niin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
En minäkään, mutta tämmöinen parisuhteen alku on eri asia. AP
Onhan toi tosi tökeröä. Itselle lahjat on tärkeitä ja sellasen ihmisen kanssa seurustelleena joka ei lahjojen päälle ymmärtänyt, sanoisin että ei jatkoon. Pitäisi ymmärtää edes kohteliaisuuden vuoksi jos ei muuten
Siinä olet oikeassa, että tuo ei voi olla ainoa ongelma. Piheys ja itsekkyys ei tee ihmisestä pahaa henkilöä, mutta parisuhteeseen ei tällainen henkilö sovi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
En minäkään, mutta tämmöinen parisuhteen alku on eri asia. AP
Ei ole eri asia. Krääsän ostaminen on turhaa. Voi vaikka sopivassa hetkessä mennä syömään tai teatteriin tms.
Sinulla on hyvä mies. Siinä sinulle lahjaa tarpeeksi.
Miksi olet noin kiittämätön?
8kk on pitkä aika siinä mielessä, että luulisi miehen muistavan jouluna omaa tyttöystävää.
Huomioiko sinua mitenkään muuten? Muistaako mistä tykkäät, tunnetko itsesi rakastetuksi ja ymmärretyksi? Jos vastaus on ei, niin älä turhaa jatka suhdetta, koska mies kyllä jo nyt näyttää miten hän tulee sinua kohtelemaan tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Monet aikuiset, huom ! Nelikymppinen on aikuinen, ei osta toisille lahjoja. Minusta on hyvä vaan että mies ei ostele mitä sattuu niin kuin sinä.
Alkusuhteessa luulisi haluavan vielä tehdä toiseen vaikutusta. Ja lahjahan ei tarvitse olla tavara, vaan vaikka vienti toisen lempiravintolaan.
Minusta tuo on hyvä sopia etukäteen, milloin annetaan lahjoja. Fiksuna kysyisin etukäteen, mitä hän toivoo lahjaksi. Se olisi vinkki hänellekin, että jokin lahja olisi kiva.
Vierailija kirjoitti:
Siinä olet oikeassa, että tuo ei voi olla ainoa ongelma. Piheys ja itsekkyys ei tee ihmisestä pahaa henkilöä, mutta parisuhteeseen ei tällainen henkilö sovi.
Pihi (haluaa säästää) ei tarkoita henkilöä, joka ei sovi parisuhteeseen. Pihi henkilö voi olla hyvinkin loistava etsimään parhaat tarjoukset oikeanlaiselle lahjalle, ei osta siis ihan mitä tahansa. Mutta tuossa pitää olla vaan mukana se persoona, joka haluaa ilahduttaa ja tuntea oman kumppanin ja näin ostaa sitä mitä se kumppani nimenomaan haluaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
En minäkään, mutta kiitoksen odotan saavani. Jos ei kuulu, ajattelen lahjomiseni ei-toivotuksi ja lopetan siihen paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
En minäkään, mutta tämmöinen parisuhteen alku on eri asia. AP
Ei ole eri asia. Krääsän ostaminen on turhaa. Voi vaikka sopivassa hetkessä mennä syömään tai teatteriin tms.
Niin, no kyse oli toisen huomioimisesta. Ja itselleni tosiaan vaikka teepussit olisi olleet ihan kiva juttu. Menevät käyttöön. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
En minäkään, mutta kiitoksen odotan saavani. Jos ei kuulu, ajattelen lahjomiseni ei-toivotuksi ja lopetan siihen paikkaan.
Ymmärrätkö mitä eroa on lahjomisella ja lahjan antamisella? Lahjominen on negatiivista.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on hyvä mies. Siinä sinulle lahjaa tarpeeksi.
Miksi olet noin kiittämätön?
En ole kiittämätön, tää oli vain yksi tilanne, josta avauduin. AP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut toiselta lahjoja vailla. Annan lahjoja, mutta en odota vastalahjoja.
En minäkään, mutta kiitoksen odotan saavani. Jos ei kuulu, ajattelen lahjomiseni ei-toivotuksi ja lopetan siihen paikkaan.
Tämä sit en ollu minä :D t. AP
Onko sama joka söi lasten vanukkaat ja eksytti kaupassa?
Byhyy YÄÄÄÄÄ!