Onko nykyään tyypillistä, että nuoret avoparit viettävät joulun omilla vanhemmillaan? Ei siis yhdessä.
Tapasin muutaman 20 + avoparin. Ei lapsia. Yhdet ovat olleet yhdessä jo 5 vuotta. Muuta lyhyemmän aikaa. Mutta jokainen heistä meni aatoksi omillille vanhemmilleen.
Kun me olimme nuoria 90-luvulla, niin muistelen, että yhdessä vietettiin joulua. Ensin mentiin yhdessätoisen vanhemmille, sitten toisen vanhemmille. Joko samana päivänä tai vuoropäivinä.
Onko tämä muuttunut?
Kommentit (49)
Anoppi on pahin jne. Onneksi nykyään ei ole edes sosiaalista pakkoa olla yhteyksissä ja Joulun voi viettää isellä missä itse haluaa.
Ei ehkä haluta kaan kotiin vierailemaan isoa kyläilijämäärää. Joskus tuntunut teennäiselle nämä kerran vuodessa kylään tulemiset, kun on ns "pakko käydä".
Luoja suokoon minulle normaaleja ruokailijoita. Vegaanit saavat olla omissa oloissaan. Kinkku ja lipeäkala kuuluvat ehdottomasti jouluun. En kuuntele mitään vikinöitä, että on porsas tapettu tämänkin jouluaterian takia. Ovat pääasiassa
vain tapavegaaneja.
Avoliitto on muutenkin outo konsepti.
Tyypillisellä ei ole mitään väliä. Aikuiset ihmiset voivat tehdä aivan juuri kuten parhaaksi näkevät.
Kiusallisia kysymyksiä heittelee vanha ikäpolvi, ei jaksa sitä naljailua kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin noin nuorena siihen asti että saatiin lapsi. Noin tekee omatkin nuoret. Kaikki haluaa omaan kotiin omien perinteiden tykö
Jep. Mun mielestä joulu on nimenomaan perhejuhla ja ennen kuin saadaan oma lapsi, se lapsuudenperhe on se varsinainen perhe jokaiselle. Mekin tehtiin juuri kuten aloituksessa ihmetellään, kunnes saatiin lapsia. Sen jälkeen alettiin viettää keskenämme aatto kotona, vierailut isovanhemmilla vasta joulu- ja tapanin päivänä. Ja nää meidän lapset nyt jo omillaan ja tekevät ihan samalla lailla, eli tulevat kotikotiin jouluksi.
Tyttäreni ja sen poikaystävä kummatkin omilla vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on pahin jne. Onneksi nykyään ei ole edes sosiaalista pakkoa olla yhteyksissä ja Joulun voi viettää isellä missä itse haluaa.
Sitten kun jotain odottamatonta tapahtuu, niin olet kovin yksin. Et voi jakaa tapahtumaa toisten kanssa.
Huh sentään niihin häihin meneminen on se suuri rasitus meille, kun muuten eivät pidä yhteyttä.
Ajatelkaa jos teillä olisi ulkomaalainen mies, ihan vaan Italiasta tai Itävällasta tai Hollannista. Mitä sitten tekisitte.
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni ja sen poikaystävä kummatkin omilla vanhemmilla.
No sitten saatte pitää tyttären kokonaan itsellänne, ei ole haittaa miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti joulurauhan takia.
Mikä estää käymästä jokainen luona jos perheet ovat erillään. Onhan näitä joulupäiviä riittämiin. Aatto lähinnä olevien ja eka joulupäivä seuraavien ja yötä sietysti jokaisessa puljussa. Sitten kolmanteen ja yötä ja sitten vielä se neljäs joka on kauimpana ja siellä arkipäivän vietto. On helppoa ei tarvitse itse vaivautua ja on kuin olisi ulkomailla. ai niin tämä kaikki yhdessä.
Tuohan on hirveän raskasta.
Me vietettiin joulua autossa ajaen "pakollisia" sukulaisvuerailuita, kunnes saatiin ensimmäinen lapsi. Silloin päätettiin että enää ei tarvitse lähteä jouluna tien päälle.
Omassa kodissa on ihana viettää joulua. Saa olla rauhassa eikä tarvitse koko ajan olla menossa johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa jos teillä olisi ulkomaalainen mies, ihan vaan Italiasta tai Itävällasta tai Hollannista. Mitä sitten tekisitte.
Mikä ongelma tuo on? Etenkin jos noin läheltä? Näen nytkin yhtä ystävää kerran vuodessa joulun alla, kun tulee Suomeen vanhemmilleen jouluksi. Asuu Saksassa saksalaisen miehensä kanssa, mies menee omille vanhemmilleen. Eihän lennot kestä juuri mitään tunteja, luuletko oikeasti tuollaisen olevan ongelma?
Me ollaan yli nelikymppisiä ja mies menee joka toinen joulu omille vanhemmilleen pariksi yöksi, ja minä käyn syömässä omilla vanhemmillani aattona. Joka toimen joullu käydään vanhemmillani syömässä aattona ja joulupäivänä miehen vanhempien luona. Mikä ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis noin mä olisin halunnut viettää parikymppisenä joulut, mutta 70-luvulla syntyneelle äidilleni oli kauhistus että en 20-vuotiaana olisi ottanut silloista poikaystävääni mukaan joulunviettoon. Yksin mulla ei ollut sinne mitään asiaa. Vietettiin sitten monta joulua kaksin, kun kumpikaan ei halunnut mennä vieraiden ihmisten joulunviettoon. Olen vähän katkera, sillä 19-24 -vuotias on vielä sen verran nuori, että on ihan normaalia viettää joulu vanhemmillaan.
Jos on kypsä parittelemaan niin kyllä pitää pystyä järjestämään oma joulukin. Jos ei kykene niin voi iptää sukuelimensä housuissaan
Meillä on 22 ja 20 vuotiaat mamman poika ja tyttö. Kumpikin tuli jouluksi äiteen lihapatojen ääreen. Poika on autisti-incel ja tyttö hullu kissanainen. Eli ei rietastelua kummallakaan sukuelimillään.
Vierailija kirjoitti:
No olen yli 50 v. Viisi vuotta yhdessä nykyisen miesystävän kanssa. Meillä noin. Porukkaa alkaa oppia, että joulua voi viettää monella tapaa, eikä koska on pakko vaalia jotain perinteisiä tapoja.
No mikä onkaan perinteisempää kuin mennä aina joulunviettoon sinne missä on aina ennekin joulua viettänyt???
Me luotiin kyllä pariskuntana itse omat joulunviettotapamme eikä lähdetty mihinkään perinnesukujoulurumbaan.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti joulurauhan takia.
Mikä estää käymästä jokainen luona jos perheet ovat erillään. Onhan näitä joulupäiviä riittämiin. Aatto lähinnä olevien ja eka joulupäivä seuraavien ja yötä sietysti jokaisessa puljussa. Sitten kolmanteen ja yötä ja sitten vielä se neljäs joka on kauimpana ja siellä arkipäivän vietto. On helppoa ei tarvitse itse vaivautua ja on kuin olisi ulkomailla. ai niin tämä kaikki yhdessä.
Yöt vieraiden nurkissa? Hyi, haluan olla kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin noin nuorena siihen asti että saatiin lapsi. Noin tekee omatkin nuoret. Kaikki haluaa omaan kotiin omien perinteiden tykö
Jep. Mun mielestä joulu on nimenomaan perhejuhla ja ennen kuin saadaan oma lapsi, se lapsuudenperhe on se varsinainen perhe jokaiselle. Mekin tehtiin juuri kuten aloituksessa ihmetellään, kunnes saatiin lapsia. Sen jälkeen alettiin viettää keskenämme aatto kotona, vierailut isovanhemmilla vasta joulu- ja tapanin päivänä. Ja nää meidän lapset nyt jo omillaan ja tekevät ihan samalla lailla, eli tulevat kotikotiin jouluksi.
Kaikki eivät saa tai halua saada omaa lasta tai ovat sinkkuja, pitäisikö silloinkin lapsuudenperheen olla "se oikea perhe"?
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaa jos teillä olisi ulkomaalainen mies, ihan vaan Italiasta tai Itävällasta tai Hollannista. Mitä sitten tekisitte.
Vietetään joulu kahdestaan kotona. Näin on tehty 16 vuotta jo.
Me tehtiin noin nuorena siihen asti että saatiin lapsi. Noin tekee omatkin nuoret. Kaikki haluaa omaan kotiin omien perinteiden tykö