Pimeys vie voimat joka vuosi
Tämä on tosi raskasta. Mulle liikunta, ulkoilu, ravinto ja terveelliset elämäntavat ylipäätänsä on tärkeitä. Valitettavasti mikään niistä ei vaikuta siihen miten olen todella väsynyt joka vuosi lokakuusta maaliskuulle. Liikkuminen on yhtä tuskaa, kroppa ei toimi yhtään. Energiat on aamusta iltaan aivan nollassa. Olen aivan eri ihminen kun aurinko tulee taas esiin. Ei auta viikon lomat auringossa. Ehkä pariksi viikkoo siitä saa virtaa. Kuinkahan monella on tämä sama joka vuosi?
Kommentit (22)
Sama olotila ja sen tiedostaminen että joka vuosi 40% elämästä heittää vessanpöntöstä alas kun ei osaa lähteä täältä. Eläisin mieluummin 60 vuotiaaksi ja saisin nauttia elämästä joka päivä sen sijaan että kärvistelen täällä pimeässä kaheksankymppiseksi.
Pelkkää kuvittelua ja median paasaamaa asiaa.
Iltalehdessä oli yks päivä otsikko, onko suomalaiset tulossa hulluiksi. Vastaus on tähän vuodenaikaan sama joka vuosi, kyllä on.
Hehheh, nämä syysväsymyksen kiistäjät on niitä, joilla ei itsellään ole oireita. Silloin ei voi olla muillakaan. Pää pois persiistä mussukat.
Eräguru Lars Monsen tokaisee parissakin ohjelmassaan että kun valo vähenee, on turha "taistella luontoa vastaan" vaan antaa kierrosten laskea, ja lepäillä paljon.
Sitä en ole vielä ratkaissut miten tämän saisi sovellettua normaaliin työelämään.
Toisaalta kuulin myös Lapista etelään muuttaneelta tällaisen näkemyksen: etelässä ei osata ottaa yhtään huomioon sitä että talvella "ei vaan kulje" yhtä kovaa kuin kesällä vaan oletus on että hullunmylly pyörii samaa tahtia.
Tää on ihan hyvää aikaa ja asun muuten katuvalojen ulottumattomissa. On mukavaa töissä kun ei ole hel vetin kuuma koko ajan. Marraskuu voi olla älyttömän kaunista päiväsaikaan ja kun aurinko laskee. Taivas on upea ja kuutamoyöt kauniita. Sitten on ihana umpsukkelipimeys. Kun tulee liukasta ja kylmä niin se ei ole niin mukavaa. Lumen lapioinnista saa talvella tarpeekseen. Sitten tulee kevät ja se vihreys. Se on kuin palkinto. Helteestä en välitä.
Väsymys tulee ja mieliala laskee joka vuosi loka-marraskuussa. Työ ja koulu rullaa ja pakko vaan jaksaa. Vapaa-aika menee nukkuessa tai itku silmässä opiskellessa. Tänään on rokulipäivä, en päässyt ovesta ulos. Tieto joululomasta saa jaksamaan vielä muutaman viikon. Ehkä.
Joulutauko auttaa jotenkin jaksamaan kevääseen, sitten taas alkaa elämä voittaa. Jaksaa tehdä vaadittavat hommat ja harrastaa liikuntaa päälle ja kerätä energiaa, että selviäisi edes alkusyksyn.
Sama juttu täällä. Ei oikein pornokaan kiihota enkä kostu millään. Eilen tuli kramppi jalkaan, kun jyystettiin sohvalla. Pakko suorittaa sekin ettei ukko hae muualta toosaa. Jotenkin vaan nukuttaa ja kaikki tuntuu raskaalta. Lasten kitinä kuudelta aamulla on kyllä jotain sellaista ettei jaksais millään varsinkin jos se jatkuu kuudesta kuuteen.
Pimeys on ongelma ihmisille, jotka ei voi nuku tarpeeksi joko olosuhteista johtuen tai omaa tyhmyyttään.
Jos menee nukkumaan klo 11.00 ja herää klo 7.00 ja vapaapäivänä nukkuu vielä enemmän ,on mukava ja helppo elää. Tietysti alkoholia naukkailemalla voi tuon rytmin pilata, mutta silloin on turha kitistä.
Ne ,jotka ei ole työssä ,eikä muita hoidettavia , voivat nukkua klo11.00 saakka ja kaikki on hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Pimeys on ongelma ihmisille, jotka ei voi nuku tarpeeksi joko olosuhteista johtuen tai omaa tyhmyyttään.
Jos menee nukkumaan klo 11.00 ja herää klo 7.00 ja vapaapäivänä nukkuu vielä enemmän ,on mukava ja helppo elää. Tietysti alkoholia naukkailemalla voi tuon rytmin pilata, mutta silloin on turha kitistä.Ne ,jotka ei ole työssä ,eikä muita hoidettavia , voivat nukkua klo11.00 saakka ja kaikki on hyvin.
Ihan vain tiedoksi, että ei se nyt ihan vaan noin mene, että ei muutakun pää tyynyyn ja unta palloon. Kaamos saattaa heikentää unta niin, että tulee esimerkiksi yöheräilyä ja yhteinäisiä unia ei vain saa nukuttua.
Joissakin ammateissa kun on myös valvottava. Joissakin ammateissa kun on oltava fyysisesti kunnossa kesällä ja talvella. Helppo ois vaan mennä luonnon ehdoilla ja levätä päivät. Mutta kun keväällä ruvetaan kuntotestejä tekemään, ollaan pulassa. Kyllä tämä vuodenaika on armoton kaikilla tavoilla. Miettikääpä vaikka rekkakuskia. Ajella tuolla pilkkopimeessä tunti tolkulla päivässä, on nimittäin kohtuu raskasta kaikinpuolin. Ja joo.... alavalinta kysymyksiä mutta kaikki työt on tehtävä, töitä on oltava ja jaksettava painaa, satoi tai paistoi. Meillä Suomessa on todella karu tämä ilmasto, siitä ei pääse mihinkään.
Vielä pahempaa on kylmyys ja lumi/jää, jotka rajoittavat ulkona liikkumista. Kylmä kangistaa ja tekee liikkumisesta vaikeaa, eikä vaatteiden lisääminen helpota kömpelöä oloa. Liukkailla ei edes voi lähteä lenkille. Sula maa ja plussakelit ovat pimeyttä helpompia, kun sähköt on kuitenkin keksitty, ja erilaiset tasku- ja otsalamput.
Elämä Suomessa ei ole luonnotonta mutta elämä Suomessa nykyvaatimuksilla on luonnotonta. Jatkuva kasvu ja tuloksen tekeminen, se ei ole luonnollista. Mut mikä tämän muuttaisi?
Mulla sama, mutta Kirkasvalo auttaa todella. Elämäni on muuttunut. Olen lähes normaali myös talvella nykyään.
Itse rakasta pimeätä ja sitä kun ihmiset ovat kotonaan poissa ihmisten ilmoilta. Harmi vaan, että alkaa olla myös kylmä :p
Ota sydämmeesi Jeesus, valon Herra!
Vuosivuodelta on rankempaa tämä pimeä aika, täällä on ollut todella synkkää, pilvistä ja sateista koko syksy.
Väsymys on todella armotonta kun takana on rankka, työn ja rakennusprojektin täyteinen kesä.
Sama juttu mulla, ja tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Tänä vuonna kaamosväsymys alkoi jo syyskuun lopulla, aiemmin se on iskenyt vasta loka-marraskuussa. Hoh hoi. :/
Mulla on nyt käytössä kaikki mahdolliset konstit kaamosoireita vastaan: kirkasvalolamppu, vitamiinipillerit, terveellinen ruoka, jokapäiväinen ulkoilu, lihaskuntoliikuntaa paristi viikossa ja kirsikkana kakun päällä meditaatio-äpin nukahtamisharjoitukset nukkumaan mennessä. Olo on nyt jonkun verran parempi kuin vielä alkukuusta. Vaan tästä on pidettävä tiukasti kiinni, tai koko korttitalo romahtaa. Toivottavasti kestän talvipäivänseisauksen yli...
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama, mutta Kirkasvalo auttaa todella. Elämäni on muuttunut. Olen lähes normaali myös talvella nykyään.
Kiitos vinkistä. Se on kokeilematta.
Voimia! Kärsin itse samasta vaivasta ja tänään on ollut erityisen hankala päivä. Olen niin väsynyt, että en ole kyennyt käymään edes koulussa. Oireilu alkaa usein marraskuussa ja helpottaa joulukuun tienoilla. Onko jollain ehdotuksia, millä olo paremmaksi? Olen yrittänyt syödä rautaa ja d-vitamiinia säännöllisesti, mutta en osaa sanoa onko siitä apua.