Kun puoliso sairastuu vakavasti niin voiko tuntea vihaa?

Vierailija kirjoitti:

Tasan ei käy nallekarkit. Muista ottaa taukoa, elämä jatkuu vaikka lähdet kahden viikon malediivien matkalle yksin.

Hienoa, että joku v*ttumainen palstakuspää on herännyt ja tuli kommentoimaan! 

Vierailija kirjoitti:

ei se viha sairastuneeseen kohdistu, vaan tilanteeseen. Kyllä se siitä laantuu kun asian hyväksyy. kokemusta on. En koskaan vihannut puolisoani

Ymmärränhän tämän itsekin, että en vihaa sairastunutta vaan omia tunteitani en käsitä.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei se viha sairastuneeseen kohdistu, vaan tilanteeseen. Kyllä se siitä laantuu kun asian hyväksyy. kokemusta on. En koskaan vihannut puolisoani

Ymmärränhän tämän itsekin, että en vihaa sairastunutta vaan omia tunteitani en käsitä.

- ap

Suurin osa porukasta täällä ei käsitä eikä ymmärrä yhtään mitään.

Kyllä monet vihaavat vakavia sairauksia kuin ruttoa.

Viha kuuluu asiaan. Olin raivona mieheni kuollessa äkillisesti ja se tunne piti vaan käydä läpi muiden tunteiden vyöryessä sitten vihan tunteen tilalle.

Nyt joulun alla rakas ystäväni sairastui vakavasti, mutta hänelle pystyin sanomaan suoraan vihastani. Hän koki sen helpotuksena, koska pääsi sitten puhumaan myös omasta vihastaan sairautta kohtaan. Viha yhdisti meitä vahvasti tilanteessa, jossa kokee olevansa niin avuton.

Voimia ap:lle ja puolisolle!

Varmasti tunteita tulee laidasta laitaan: vihaa, hämmennystä, pettymystä, surua ja montaa muuta.

Voimia sinulle, ap. Asioita tapahtuu, ihmiset sairastuvat, eikä se ole kenenkään vika. Hyvää joulua!

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän vauva-palstalainen tuntee vihaa kaikkea ja kaikkia kohtaan. 

Milloin sulla alkoi vihaaminen?

Sairas mäkeen ja hakemaan terve tilalle

Kaikenlaiset tunteet on normaaleja ja sallittuja kunhan sairastunutta ei syyllistetä.

Laitokseen vaan. Kyllä sairas ymmärtää ettei voi olla koko perheen riesana koko aikaa. Kun oven saa kiinni niin hartioilta tippuu valtava paino. 

Täysin normaalia, että herättää vihaa ja katkeruutta. Kerrankin voi sanoa näin, että on syytä olla katkera. Hyvin harvoin sellaiseen on syytä. Asioihin voi yleensä vaikuttaa. Tämä ei nyt ole sellainen asia.

Puoliso on siinä se lähin kohde ja turvallinen sellainen, niin kiukku purkautuu häneen. Sekin on luonnollista, mutta ei tietenkään oikein häntä kohtaan. Koita korjata edes tämä asia. Siihen voit vaikuttaa. Pura kiukkua lähtemällä vaikka lenkille. Lenkkeile paljon! Hanki keskusteluapua, jos et saa ajatuksia järjestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Laitokseen vaan. Kyllä sairas ymmärtää ettei voi olla koko perheen riesana koko aikaa. Kun oven saa kiinni niin hartioilta tippuu valtava paino. 

Voihan se sairaus olla vaikka syöpä tai joku geneettinen sydänvika eli voi elää lähes normaalia elämää hoitojen puitteissa.

Itse sairastuin ja olin huonona 7 vuotta. Itse vihasin tilannetta, tuntui kuin elämä menisi hukkaan, en tätä näin ollut ajatellut, mitä pahaa olen tehnyt jne. Puoliso taas oli viilipytty, hän otti asian niin, että asioita tapahtuu eikä kaikkeen pysty itse vaikuttamaan. Vain siihen, miten elämä jatkuu sairaudesta huolimatta. Mulle se aika oli oppimisen aikaa näin jälkeenpäin katsottuna ja se ei ollutkaan niin huono asia! Mutta se matka pitää talsia läpi ja katsoa, miten se aika muuttaa asioita. Itse nautin nykyään perusarjesta, iloitsen kun pystyn taas toimimaan normaalilla tavalla ja osaan myös tukea kavereita, joilla on vaikea vaihe elämässä. Sairaus teki musta onnellisemman ja empaattisen. Mutta ap saa nyt tuntea vihaa, se kuuluu prosessiin. Jossain kohtaa se viha muuttuu joksikin muuksi, ja se on se suunta, jonne sun on tarkoituskin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Itse sairastuin ja olin huonona 7 vuotta. Itse vihasin tilannetta, tuntui kuin elämä menisi hukkaan, en tätä näin ollut ajatellut, mitä pahaa olen tehnyt jne. Puoliso taas oli viilipytty, hän otti asian niin, että asioita tapahtuu eikä kaikkeen pysty itse vaikuttamaan. Vain siihen, miten elämä jatkuu sairaudesta huolimatta. Mulle se aika oli oppimisen aikaa näin jälkeenpäin katsottuna ja se ei ollutkaan niin huono asia! Mutta se matka pitää talsia läpi ja katsoa, miten se aika muuttaa asioita. Itse nautin nykyään perusarjesta, iloitsen kun pystyn taas toimimaan normaalilla tavalla ja osaan myös tukea kavereita, joilla on vaikea vaihe elämässä. Sairaus teki musta onnellisemman ja empaattisen. Mutta ap saa nyt tuntea vihaa, se kuuluu prosessiin. Jossain kohtaa se viha muuttuu joksikin muuksi, ja se on se suunta, jonne sun on tarkoituskin mennä.

Mutta puolisokin on voinut sisällään kokea vihan tunteita (jopa voinut jakaa niitä ystävälleen), mutta on tajunnut olla rasittamatta niillä sinua vaikeassa tilanteessa.

Kuten moni muukin on täällä sanonut, nuo vihan tunteet kuuluu asiaan. 

Itsesääli ja muiden vähättely ( miksi ei muille?) taas ei. Ne kertoo kyvyttömyydestäsi ymmärtää, että muillekin käy jotain koko ajan, ne vaan ei jaa sitä toisille. Et voi ihmisestä päällepäin tietää millaista taistelua tämä käy läpi. Uhriutuminen ja itsesääli ei auta sinua prosessissa eteenpäin,  katkeroittaa vaan. Sinulla on vielä kasvu kesken.