Taaperon ulostamisen pelko -> panttaaminen -> ummetuskierre. Apua! Nyt tarvitaan vertaistukea siskot!
Meidän 2-vuotias on kärsinyt ilmeisestä kakkaamisen pelosta jo muutaman kk:n ajan ja tästä johtuen pidättää kakkaansa useita päiviä, n. 4 pvää, kunnes normaalisti ihan pehmeä kakka kuivuu ja kovettuu suolessa ja ulostaminen muuttuu hankalaksi. Ummetuskierre on valmis. Kovan kakan kakkaaminen taas sattuu enemmän ja taas pelkää seuraavaa kakkaa ja taas alkaa pidättäminen.
Meidän koko perheen elämä pyörii tämän kakka-asian ympärillä. Lääkärilläkin ollaan käyty ja saa 15 ml Levolacia ylläpitoannostuksena, mutta silti onnistuu pidättämään useamman päivän. Kovan kakan takana on kyllä ihan pehmeää tavaraa, mutta aina ehtii kuivahtaa suolessa kovaksi, kun niin kauan pidättelee. Kaikki kärsitään siitä, kun taapero on aivan kuin pistoksissa, kun kakka alkaa painaa suolta ja ei vain anna tulla sen ulos. Juoksee vain ympäri huushollia ja ei jaksa keskittyä mihinkään. Välillä käy jossain seisoaltaan " änkäämässä" ja sama villeily vain jatkuu. Potta-asiat ovat ottaneet täydellisen takapakin tämän asian takia. Ei tahdo enää potalle ollenkaan vaikka pystyy jo hallitsemaan rakkonsa toiminnan täysin. Ei viitsi pakottaakkaan, ettei enää pahemmaksi menisi.
Ruokavaliosta ei pitäisi johtuman, kun syö kaikin puolin terveellistä ja kuitupitoista ruokaa....
Kuullostaako tutulta? Kuinka olette selviytyneet? Alan olla todella tuskissani lapseni puolesta. Koko arki pyörii vain kakan odottelun ympärillä. Sen jälkeen on rauha maassa päivän tai kaksi kun kakka on saatu " synnytettyä" ja sitten taas jatkuu sama tuskastunut meno.
Pliis saman kokeneet, antakaa toivoa. Lääkäri sanoi, että tämä voi kestää vielä PITKÄÄN.
Kommentit (8)
Ja tyttö oli just tuota samaa ikäluokkaa. Microlaxia käytettiin, kun ei muuten tulpat ulos tulleet, tyttö itki ja huusi. Ja minä aloin turhautua.
Sitten tuli luonnollinen ihmeparantuminen. Tyttömme sai kesken kiivaan kasvupyrähdyksen kunnon vatsataudin, oksensi kolme päivää eikä syönyt kunnolla vielä pariin päivään sen jälkeenkään. Ja kun energiavajeen takaisintankkaus alkoi, neiti söi melkein hevosen päivässä. Ruokamassaa oli suolessa niin paljon, että se tuli väkisin ulos joka päivä. Hassua, mutta siihen loppui panttaamisongelma. Eli joskus siis luonto hoitaa homman itsekin..
Meillä kolmivuotiaalla tuli ummetus tuossa joulunjälkeen. Ilmeisesti johtui ruoka-aine allergioista (aikaisemmin todettu allergiaa vain pähkinälle ja mansikalle) . Meillä kanssa ruvettiin pelkäämään ja panttaamaan jne.
Meillä supistettiin ruokavalio reippaasti. Jätettiin kokeeksi maito, kanamuna, yleisallergisoivat jne. pois. Pidettiin kirjaa syömisistä ja oireista ja karsittiin ruokavalio tarpeen mukaan. Annettiin Levolakkia. Ja käytettiin tarvittaessa peräruiskeita. Peräruiskeita taisi mennä reilussa viikossa 4.
Kun kakka tuli niin kannustettiin kakkaamaan vielä lisää kun se on pehmeää sitten lopussa. Kannustettiin kakkaamaan seuraavanakin päivänä koska jos kakkaa joka päivä niin on pehmeää... Haettiin ihania tarroja kaupasta joita sai kun kakkasi. Ja sitten sattumalta kerran taas kun poika istui potalla niin vieressäni oli pehmolelu ja dubloja. No lammas sitten vieressä ähki ja puhisi kaveriksi ja kopsautti " omaan pottaansa" lekon niin poika riemastui. Lupasin että saavat " kopsautella" vuorotellen. Parin päivän päästä piti jo rajoittaa kakkaamista kun pojasta se oli niin hauska leikki että yritti ponnata kakkaa tyhjästäkin kun halusi nähdä pehmoeläintenkin kakkivan.
Myös se että aikuiset ajelivat esimerkiksi kauko-ohjatulla traktorilla vieressä keksien jotain erilaista sai pojan unohtamaan panttaamisen ja homma hoitui. Meilläkin muuten ruvettiin pelkäämään pottaa mutta tehtiin niin että pyysin pelkästään istumaan se riitti. Sitten jännä tekeminen samantien viereen ja sitten ohimennen sanottuna että sais sinne pissatakkin ja sitten kun oli pissattu niin ohimennen taas kehoitus kakata. Kunhan " oheistoiminta" oli riittävän jännää niin panttaaminen unohtui. Ja nyt muuten kakkaongelma on muisto enää vaikka tuntui vielä kuukausi sitten toivottomalta. Eikä oheistoimintaakaan tarvita enää vaan homma hoituu pojalta yksinkin.
Eli meillä meni ainakin toistaiseksi ohi todella nopeasti.
Tsemppiä tilanteeseen toivottaa MiTeSa
Lisäyksenä vielä että meillä on löytynyt allergioita mutta maito on esimerkiksi voitu palauttaa ruokavalioon tosin vasta vähälaktoosisena ja sitä ei voi antaa juoda kovin paljon ilman että kakka alkaa käydä kovaksi. Meillä poika joi aikaisemmin todella paljon maitoa mutta jos ummetus vaivaa niin kannattaa rajoittaa maidonjuontia ainakin kokeeksi.
t. MiTeSa
mutta koska kyseessä on vasta 1v 3kk ikäinen niin on vaikeampi saada selville ummettaako vain sen takia että pelkää kakkaamista ja panttaa vai onko suolessa oikeasti jotain kipuja. Puolisen vuotta sitten maitoaltistuksen jälkeen kun palattiin Almiron Peptiin niin kakkaaminen alkoi sattumaan ja vähitellen vatsa meni tosi kovalle. Lopulta Laxoberonin ja nyttemmin Movicol Juniorin avulla on saatu apua siihen että kakka on yleensä aina ihan pehmeää ja tulee tavallisesti 2-3 kertaa päivässä. Mutta silti vaan tyttö itkee ennen kakkaamista ja kakkaamisen aikana huutaa lähes täysiä :(. Noin pienellä ei voi oikein noita tarrajuttuja kokeilla kun ei se niistä vielä ymmärrä. Pottailut on jääneet tämän takia joten ei osaa pottaan tehdä vielä tarpeitaan.
Ens viikolla ollaan menossa peräsuolen varjoaine kuvaukseen selvittämään onko suolessa oikeasti jotain pielessä vai johtuuko huuto vain kakkaamisen pelosta.
Aloe vera- gel juoma....pojalla vähintään kaks kertaa päivässä tulee kakka. Ja iso apu ollu myös 4v tytölle, jolla aina ollu vatsa tosi kovalla.... ja apua on saanu myös äiti ;)
-Anselmiina2-
Meillä ummetusongelmaa ollut pienestä pitäen ja tuota levolac-kuuria kokeiltiin neuvolalääkärin ohjeesta pariinkin otteeseen. Tilanne ajautui levolacin kanssa sitten siihen, että ongelma paheni entisestään. Kunnes päiväkotiin mennessä (einekset ruokavalioon) rupes muitakin allergiaoireita tulemaan ja löytyi allergiaa yhdelle jos toiselle ruoka-aineelle.
Teillä nyt ei välttämättä ole allergiasta kyse, mutta neuvo jonka itse olisin toivonut saavani tilanteeseen on se et jos teille vanhemmille tulee epäilystä jostain asiasta/syystä mistä vois johtua vaatikaa tutkimuksia. Älkää tyytykö vaan siihen että levolacia, koska pitkään käytettynä teho " katoaa" ja annostusta pitää nostaa ja se on valmis kierre.
Meillä osa ummetuksen aiheuttajista löytynyt, mutta eihän tilanne hetkessä helpotu kun lapsi oppinut kakkaamista pelkäämään ja niin mennyt pitkän aikaa.
Kuulostaa tutulta! Meillä kärsitään ihan samasta ongelmasta ja levolacit ja microlaxit käytössä. Nyt saatiin kakkapelkoa lievennettyä kun tehtiin yhdessä paperi, johon merkittiin 4 kohtaa joihin liimattiin ihanat kiiltokuvat aina kun kakka tuli. Saman voi tehdä tarroillakin. Ja luvattiin, että kun paperissa on neljä kiiltokuvaa, ostetan tytölle yhdessä jotain kivaa. Ja niin tyttö urhoollisesti kakkasi joka päivä entisen kerran viikossa sijaan :) Ja kakka ei sattunutkaan. Lelukin käytiin yhdessä ostamassa. Seuraavaan paperiin sitten laitoinkin jo paikan kymmenelle kiiltokuvalle, ja sekin on jo täyttynyt. Nyt kakka tuleekin jo ongelmitta ja Levolacin on saanut jättää pois. Meillä kyse oli tosiaan tuosta jännittämisestä ja siitä aiheutuneesta kierteestä.
Kokeilkaa josko teilläkin tehoaisi! Toivottavasti löydätte avun!
Meillä oli aivan samanlainen tilanne vielä reilu kuukausi sitten esikoisen 2,5v kanssa. Hänellä on aina ollut jonkin verran ummetusvaivaa ja potta-harjoittelut vaan pahensivat asiaa. Pissaaminen potalle sujui tosi hienosti monta kuukautta, mutta yhtään ainoaa kakkaa ei pottaan saatu. Kakkasi aina kauhean kivun kanssa vaippaan. Ja yleensä ennen kakkaamista oli pari päivää kiukuttelua, keskittymisen puutetta ym.
Meillä pojalla epäiltiin jo vauvana maitoallergiaa ja hän olikin kaksi-vuotiaaksi osittain maidottomalla dieetillä (söi kuitenkin hapanmaitotuotteita ja juustoa). Täytettyään kaksi vuotta aloitimme tavallisen maidon juomisen (ennen joi riisimaitoa) ja tästä kakkaongelmat vaan pahenivat. Kävimme joulun jälkeen allergia-lääkärillä, pojalle tehtiin rast-verikoe, josta katsottiin, näkyykö niissä ruoka-aineallergioita (pienempänä verikokeissa / prick-testissä ei näkynyt mitään). Nyt kuitenkin verikokeesta näkyi maitoallergia. Jätimme pois kaikki maitoproteiinia sisältävät ruuat ja meni ehkä kolme-neljä päivää, kun poika kakkasi ensimmäisen kerran pottaan. Mahakivut katosivat ja kakkaaminen on nykyään helppoa!
Kannattaa siis ehkä miettiä myös allergioiden mahdollisuutta. Toivottavasti löydätte avun tilanteeseenne! Tiedän kokemuksesta, että se on tosi kiusallinen vaiva ja saa koko perheen elämän pyörimään vain kakka-asioiden ympärillä. Tsemppiä! :)
T:Sonja_79 + poika -04 & tyttö -06