HS : Harvinainen löytö tehty - Bysantin viimeisen keisarin muotokuva löydettiin
Länsi-Kreikasta Aigiáleiasta löytyi Bysantin viimeisen keisarin Konstantinos XI Palaiologosin (14051453) muotokuva, kertoo Kreikan kulttuuriministeriö.
Kyseessä on fresko. Teos paljastui vanhan luostarin restauroinnin yhteydessä.
Arkeologi Anastasia Koumousi kertoo ministeriön julkaisemassa tiedotteessa, että fresko ajoittuu 1400-luvun puoliväliin. Kyseessä on harvinainen työ, sillä muotokuva on tehty keisarin elinaikana. Kuva on poikkeuksellisesti realistinen.
Teos esittää kruunupäistä miestä. Mies on verhoutunut keisarin kultakoristeiseen purppuraviittaan, johon on kirjailtu kaksipäinen kotka. Kädessään miehellä on ristin muotoinen valtikka. Tunnusten tarkoituksena on asiantuntijoiden mukaan viestiä katsojille, että kuva esittää keisaria.
Miehen kasvoilta huokuu rauha ja lempeys, tiedotteessa kuvaillaan. Freskon miehellä on kapeat kasvot ja yksilölliset piirteet.
Konstantinos kaatui Konstantinopolin piirityksessä vuonna 1453. Hänen kerrotaan johtaneen itse joukkoja turkkilaisia piirittäjiä vastaan.
Taidemaalari on kulttuuriministeriön mukaan todennäköisesti asunut Mystrasissa. Samassa kaupungissa asui myös Konstantinos ennen keisariksi kruunaamistaan.
Keisarin veli lahjoitti aikanaan avokätisesti rahaa Taxiarchesin luostarille.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000010921380.html
Kommentit (11)
Näköjään aikakaudelta, jolloin parta oli muotia.
Vierailija kirjoitti:
Näköjään aikakaudelta, jolloin parta oli muotia.
Kreikkalaisilla parta on aina ollut muodissa.
Varmasti valhetta, sillä mies on valkoinen. Oikeasti on varmasti ollut musta LQTGPSYXEÖÄO-persoona tai sitten nainen.
Näyttää samalta kuin kaikki muutkin muotokuvat tuolta ajalta. Ihmettelen ettei oltu tuhottu, kun ei ollut än-ihminen tai sinne viittaava. Tai kenties naiseksi epäilty mies. No Hesari löytää jostain jonkun tutkijan, joka on löytänyt munankarvan jonka analysoinnin perusteella suurmiehellä olikin naisen dna.
Vierailija kirjoitti:
Varmasti valhetta, sillä mies on valkoinen. Oikeasti on varmasti ollut musta LQTGPSYXEÖÄO-persoona tai sitten nainen.
No ei varmasti ollut n**keri, saatana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näköjään aikakaudelta, jolloin parta oli muotia.
Kreikkalaisilla parta on aina ollut muodissa.
Ei ole!
Vierailija kirjoitti:
Varmasti valhetta, sillä mies on valkoinen. Oikeasti on varmasti ollut musta LQTGPSYXEÖÄO-persoona tai sitten nainen.
Pian ilmestyy youtuubiin jonkun amerikkalaisen mustan miehen afrosentristinen väite, jossa yrittää kiven kovaan todistella, että musta se oli, ja kyseessä on historian valkopesu, koska pahat valkoiset varastivat mustien korkeakulttuurin..

Ai se on tuolta lähtöisin se mustapesu johon valkoiset woketkin lähtevät mielellään mukaan. Sekä tietysti Hesari...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti valhetta, sillä mies on valkoinen. Oikeasti on varmasti ollut musta LQTGPSYXEÖÄO-persoona tai sitten nainen.
Pian ilmestyy youtuubiin jonkun amerikkalaisen mustan miehen afrosentristinen väite, jossa yrittää kiven kovaan todistella, että musta se oli, ja kyseessä on historian valkopesu, koska pahat valkoiset varastivat mustien korkeakulttuurin..
Tarkistin heti kun olin kirjoittanut tuon. 22 tuntia sitten on YouTubeen ilmestynyt jo video, jossa joku musta nainen yrittää väittää maalausta feikiksi ja todistella, että mustia olivat byzantin eli itäisen Rooman valtakunnan alueella 🤣 Laittaa hakusanaksi sinne last byzantine emperor paintings found, ja siellä on jo vänkääjien videoita 🤣
Mielenkiintoista!