Oletko joskus rakastunut tulisesti ihmisern, joka on monin tavoin erilainen kuin itse olet?

Olimme aivan eri maailmoista, mutta meillä oli jotakin hyvin kaunista yhteyttä henkisesti ja muutenkin. En halunnut kuitenkaan jatkaa.

Olen ja se oli ainutlaatuista. Lopetin kuitenkin suhteen heti alkuunsa. Halusin löytää puolison omista piireistäni. Epäonnistuin pahasti ensimmäisessä tällaisessa suhteessani, mutta löysin lopulta sopivan samanhenkisen ihmisen. 

Olen ollut onnellisesti naimisissa sellaisen kanssa 38 vuotta.

Olen nuorena. Kyseessä oli etäsuhde. Pelkäsin kokoajan etten riitä hänelle. Salasin asioita ja esitin parempaa kuin olen. Lopulta rakastuin toiseen ja jätin hänet. 

Olen. Toinen oli akateemisesta suvusta ja uskovaisesta perheestä, toinen duunarisuvusta ja ateisti. Näistä eroista huolimatta kohtasimme toisemme ihmisinä, meidän välillä oli tosi hieno yhteys kaikella tavalla. Se oli täysin ainutlaatuista. Päätin kuitenkin, etten ala tähän suhteeseen. Se teki kipeää, mutta uskon tehneeni oikean ratkaisun. Käytännön elämä ja keskusteluyhteys saman henkisen ja samasta taustasta tulevan ihmisen kanssa on mielestäni sujuvampaa. Suhde on kestävämmällä ja turvallisemmalla pohjalla. Sen toisen ihmisen kanssa olisin varmaan kokenut hienon suhteen, mutta luultavasti olisimme eronneet jo aikoja sitten. En usko, että se suhde olisi kestänyt kaikkia niitä vaikeuksia mitä elämässä on tullut vastaan.

No ainakin eri sukupuolta kuin minä (siis kahdesta).

Kyllä ja sydän sanoi, että ei sittenkään. 

Vierailija kirjoitti:

...Sen toisen ihmisen kanssa olisin varmaan kokenut hienon suhteen, mutta luultavasti olisimme eronneet jo aikoja sitten. En usko, että se suhde olisi kestänyt kaikkia niitä vaikeuksia mitä elämässä on tullut vastaan.

Eipä sitä varmaksi voi tietää, jos sitä ei koskaan elänyt. Turhaa parhain päin selittelyä asiasta, joka meni sivu suun. 

Mulle kävi niin, että en uskaltanut alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, jonka kanssa kolahti siitä huolimatta, että olimme aivan eri maailmoista. Seuraavan kanssa aloin suhteeseen kun oli ne juuri oikeat yhdistävät tekijät, mutta se olikin aivan kauhea ja tuhoisa suhde henkisesti sairaan ihmisen kanssa. Kumpikaan heistä ei ollut mulle sopiva ihminen, mutta jos ei muuta, niin opin paljon asioita. Olin ainakin pitänyt liian kiirettä puolison löytämisen kanssa ja olin vielä itsekin kypsymätön. Se oikea ihminen löytyi myöhemmin 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

...Sen toisen ihmisen kanssa olisin varmaan kokenut hienon suhteen, mutta luultavasti olisimme eronneet jo aikoja sitten. En usko, että se suhde olisi kestänyt kaikkia niitä vaikeuksia mitä elämässä on tullut vastaan.

Eipä sitä varmaksi voi tietää, jos sitä ei koskaan elänyt. Turhaa parhain päin selittelyä asiasta, joka meni sivu suun. 

Kieltämättä mietin tätä menetystä vuosia jälkikäteen, mutta tehty mikä tehty. Vanhaan ei ole paluuta. Mielestäni on pääasia, että tein uskoni mukaan sen minkä koin oikeaksi. En olisi kyennyt toimimaan itseäni vastaan siitäkään huolimatta, että siinä välissä, hänen jälkeen aloin suhteeseen, joka osoittautui pahaksi virheeksi. Sen ensimmäisen kanssa oli kyllä niin isoja ja perusteellisia eroja, että yhteinen elämä ei olisi uskoakseni onnistunut. Mutta oli hienoa, että kohtasimme ja se kokemus muutti minua.

Kyllä, ja koin, että tästä täytyy päästä irti mahdollisimman nopeasti.

Oman miehenikin kanssa meissä on ikäerosta lähtien niin paljon eroavaisuuksia, että nuorempina emme olisi päätyneet yhteen. Tärkeimmissä asioissa meillä on kuitenkin yhteistä.

Ensimmäisen teiniaikaisen tapailupoikaystävän kanssa olisimme voineet rakastua toisiimme. Hän oli reipashenkinen ulkoilmaihminen ja tekijätyyppi ja minä enemmän lukutoukka. Näin jälkikäteen ajateltuna se jäi aika pienestä kiinni kun ensimmäinen kunnon suudelma epäonnistui ja jäi viimeiseksi. Molemmat taisivat pelästyä. Suuteleminen onnistui vasta viisi vuotta myöhemmin toisen miehen kanssa ja herätti eroottiset tunteet ja henkinen keskusteluyhteys rakastumisen. Onneksi nämä tunteet eivät heränneet vielä silloin yläasteella. Olisin ollut liian nuori sellaiseen. Se poika, jota silloin tapailin, etsi jo vakavissaan tyttöystävää ja perustikin perheen nuorena. En usko, että meidän suhde olisi kestänyt, vaikka tunteet olisivatkin leiskahtaneet välillämme. 

Vierailija kirjoitti:

Parhaillaan mutten osaa oikein lähestyä tuota ihmistä 

Minäkin panikoin seurassasi, vaikka muiden kanssa ei mitään ongelmaa.

En ole koskaan rakastunut tulisesti kehenkään. 

Olin jo niin monta kertaa epäaonnistunut yrittäessäni itseni kaltaisten kanssa, joten kun kohtasin ja ihastuin ihmiseen, jonka maailmankatsomus oli erilainen kuin omani, päätin voivani kokeilla aivan erilaisen ihmisen kanssa. No, eihän sekään hyvin päättynyt, mutta nyt ymmärrän turhaksi edes yritää.

Olen, mutta päätin, etten lähde tähän suhteeseen. Minulla on kyllä ystäviä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa päättäneet toisin, eli ovat alkaneet suhteeseen ja sitoutuneet siihen. Jotkut ovat kärsineet suhteessaan niistä eroavaisuuksista, ainakin silloin kun kyseessä on ollut eri maailmankatsomukset. En halunnut itse kokea samaa. Jännä kyllä, se suurin rakkauteni nuorena oli juuri sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa meillä oli eri maailmankatsomukset. Koin, että siinä suhteessa nuo raja-aidat menettivät merkityksensä ja kohtasimme toisemme vain ihmisinä. 

Vierailija kirjoitti:

Maksa 5 e unlockataksesi seuraava kommentti.

Mihin!?!? Haluun unlockata!

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan rakastunut tulisesti kehenkään. 

Vaikka tätä ei olekaan kysytty, niin minä olen. 

Usein olen ihastunut mutta jää vain haveiluasteelle.