Itsenäiset, voimakkaat naiset vikittelemässä vuokrapukkia
Toinen hänen mieleensä jäänyt vaikea kohtaaminen liittyi myös yksin asuneeseen naiseen.
Rouva kertoi, että oli sillä viikolla eronnut, ja pyysi, jos joulupukki voisi jäädä yöksi. Sanoin, että on vielä niin paljon lapsia joille pitää jakaa lahjat, se ei ole mahdollista. Se olisi hirmuinen pettymys lapsille.
Rouva oli valmis odottamaan.
Hän tarkoitti, että sitten, kun keikat oli heitetty. Sanoin, että joulumuori odottaa, en millään voi tulla.
Tanski kertoo, että tilanteet olivat äärimmäisen yllättäviä ja järkyttäviäkin. Tilanteiden surullisuus kuuluu hänen äänestään edelleen, kun hän muistelee naisten yksinäisyyttä.
--
Tuohan on työtään tekevän miehen ahdistelua. Ottaakohan UN WOMEN FINLAND asiaan kantaa?