Sanotteko vihaisena, mitä ette tarkoita?
Mieheni sanoi minua vihaisena rumaksi huoraksi. Enemmän jopa tuo rumaksi sanominen satutti sillä olen paininut pitkään itsetunto-ongelmien kanssa, ja nyt hän vannoo ettei tarkoittanut.
Mistä sitten ajatus kumpuaa? Jos vaikka itse haukkuisin miestäni, niin varmaan sanoisin jotain mitä tarkoitan? Vai keksittekö te niitä juttuja omasta päästänne? En enää tiedä mitä ajatella.
Kommentit (63)
Lateleeko pomolle ja työkavereille, vanhemmilleen ja kavereilleen ihan mitä sattuu? Jos niin, hän on varmaan tahattoman impulsiivinen. Ellei, tämä käytös on vain sinua varten ja mies ei kunnioita sua. Kummassakin tapauksessa kelvoton kumppani.
Raivostuessa ja vihaisena puhun suuni puhtaaksi ja TODELLAKIN tarkoitan mitä sanon enkä anteeksi pyytele. Minua ei vihaiseksi helpolla saa joten jos toinen jankkaa ja kiusaa ja saa raivoni heräämään niin saa kyllä kuulla kusipäisyydestään.
Sanon kyllä koska hillitsen itseni ja sen sijaan että sanoisin mitä oikeasti ajattelen sanon vain jonkun tyhjänpäiväisen loukkauksen.
Eikös kaikissa ihmisduhdeoppaissa ja vastaavissa sanota että ihmiset saattavat suuttuneena puhua joskus sellaistakin mitä eivät oikeasti tarkoita?
Itse sanon suuttuessani sen mitä todella oikeasti ajattelen, silloin olen rehellisimmilläni. Olen aiemmin ollut mielistelijä ja ilmeisesti siitä taipumuksesta on vielä rippeet jäljellä koska vieläkin saatan liikaa padota vihaani ja se sitten kostautuu siinä että hermo menee totaalisesti kun raja on ylitetty.
Eli assertiivisuutta pitäisi vielä oppia lisää, sitä että vetäisi ne rajat tiukemmin ennen kuin ollaan siellä viimeisellä pisteellä mistä ei enää ole paluuta.
Joillain k u s i päisillä ihmisillä on tarve koetella rajoja koska heiltä puuttuu hienotunteisuus ja käsitys siitä millainen käytös on ok toista ihmistä kohtaan. Näistä ihmisistä pysyn niin kaukana kuin vain mahdollista, aina se ei vain valitettavasti ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen raivonnut. Olen aikoinaan uhannut jopa uhannut toimittaa äitini leirille ja nuorempana uhkasin pistää sedän uuniin. Seurustelu loppui kun sanoin että tyhmä nainen pitää nussia viisaamman naisen kanssa uudelleen. En siis ole leirittämässä tai kaasuttamassa ketään, mutta tullut nuorempana riideltyä sokka irti. Kanssani ei oltu poikittain, ilman haukkuja. Olen viimeiset 30 v oppinut hillitsemään itseni. Neuvoni on, anna olla. Ei se mies sitä tarkoittanut.
Mihin leirille?
Rippileirille.
Vierailija kirjoitti:
Eikös kaikissa ihmisduhdeoppaissa ja vastaavissa sanota että ihmiset saattavat suuttuneena puhua joskus sellaistakin mitä eivät oikeasti tarkoita?
Eikö se juuri ole se kuukautisten idea että nainen kilahtaa ja raivoaa, sitten itkukohtaus.
Tuo lausahdus olisi ukolta viimeinen niitti, nyt loppui tämä suhde tähän. Aivan samoin kuin jos löisi.
En, jokaisesta turhasta sanasta meidän tulee tekemän tuomiopäivänä tili, sanoo Raamattu
Vierailija kirjoitti:
Tuo lausahdus olisi ukolta viimeinen niitti, nyt loppui tämä suhde tähän. Aivan samoin kuin jos löisi.
Samalla logiikalla mies lopettaisi suhteen kerran kuussa kun akan kuukautiset sekoittavat akan pään.
Todellakin, en ehkä enää niin usein näin viiskymppisenä, mutta nuorempana tuli lauottua vaikka mitä avopuolisolle. Sillon ei osannut sanoittaa asioita, koska lapsuudenkodissani oli tyylinä se että kaikki ristiriidat ratkottiin huutamalla ja rankaisemalla (siis äitini kohdisti näitä minuun). Tykkäsin ja rakastin silloista miesystävää / avopuolisoa kovastikin ja tunteet olivat voimakkaita. Kun hän loukkasi minua tekemisillään, toistuvilla minun toiveiden ja tahtotilan sivuuttamisilla, aina kaiken muun minun etusijalle pistämisellä ym ym, niin annoin palaa. Kostin sen hänelle todella ilkeillä sanoilla, koska hän loukkasi minua, minä loukkaan häntä - win win tilanne. Selitinkin tuon kuvion joskus hänelle, muistaakseni hyvinkin juurta jaksaen ja hän tuntui ymmärtävän siinä hetkessä, mutta 2 vko päästä lähti taas baariin kavereiden kanssa suoraan töistä minulle edes ilmoittamatta vaikka asuttiinkin jo yhdessä ja tätä rataa meni koko 3v suhde.
Olin vuosien saatossa hyvinkin tyytymätön muutamiin juttuihin suhteessamme ja ai että kuinka huusin hänelle loukkauksia joskus. En edes viitsi kirjoittaa, mutta sätin häntä mm siitä miten harvoin hän (21-24v) hyväkuntoinen nuori mies viitsi vaivautua minun kanssani sänkypuuhiin. Sattu varmaan ihan hemmetisti. Mutta niin makaa kuin petaa, olis nainu minua, pitänyt hyvänä ja asettanut minut edes joskus muun edelle, niin olisin pysynyt tyytyväisenä.
Kyllä minä tarkoitan sitä mitä sanon, vihaisenakin. Mutta en sano kaikkein pahimpia juttuja edes vihaisena.
Minä sanon vihaisena juuri sitä mitä tarkoitan. Riitelykumppani on juuri silloin maailman ällöttävin ihminen, joka ansaitsisi k*olla pois.
En tietenkään sano mitään mitä en tarkoita. Enkä suvaitse sellaista muiltakaan, vaan "konmaritan" sellaiset epävakaat tapaukset elämästäni.
En sano, enkä usko niitä, jotka näin väittävät. Jos suusta tulee pahaa, se tarkoittaa että sisällä on pahaa. Muuten sellainen ei tulisi mieleenkään
Eipä tuollaisia sanoja saa takaisin
Jos mieheni sanoisi minulle jotain vastaavaa, niin jokin särkyisi lopullisesti sisälläni. Kaikkea rehellistä tulee riidellessä tuotua julki, mutta ei mitään sellaista minkä ainoa tarkoitus olisi vaan lyödä toista sanallisesti.
Tyhmä, ruma, läski, yms kaikkine versioineen menee niin vyön alle, ettei niitä voi korjata.
En. Oon tästä ominaisuudesta ollut aina ylpeä. Olen äärimmäisen harkitsevainen jos sanon toisesta jotain mitä se voi jäädä kelailemaan pidemmäksi aikaa. Koskaan ei tiedä miten mikäkin sana osuu johonkin. N32
En sano asioita joita en tarkoita ja ihminen joka sanoo tuntuu kaikin puolin esiteinin tasoiselta.
Jos olisin tuollaisen kanssa parisuhteessa niin äkkiä alkaisi etoa koko ihminen. En unohda sanoja ja en varsinkaan anna anteeksi asioita joita ei anteeksi edes vaivauduta pyytämään.
Tämähän se. Elekielen pitäisi riittää 😆