Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lähetin parhaalle ystävälleni kutsun häihin ja hän soitti ja ihmetteli, että kuinkas minä nyt heidät kutsun.

Vierailija
20.12.2024 |

Vielä hämmästyneempi hän oli kun kuuli, että juhliin on kutsuttu alle 30 vierasta.

Aikanaan opiskelimme samalla paikkakunnalla ja olimme harrastuksen myötä päivittäin tekemisissä monta vuotta. Sitten elämä vei erilleen ja viimeisten 10v aikana välimatkamme on ollut aina yli 500km ja olemme nähneet tänä aikana noin 10 kertaa. Aluksi soittelimme päivittäin, sitten viikottain, nyt ehkä kerran kuussa. 

Minulle hän on edelleen paras ja läheisin  ystäväni. En ole hänen jälkeensä saanut kuin hyvän päivän tuttuja. On toki uusiakin harrastuskavereita ja joidenkin kanssa joskus kyläilemmekin, mutta heistä ei ole koskaan tullut niin läheisiä.

Hänen aito hämmästyksensä sai minut surulliseksi. Tajusin, että hän on mennyt elämässä eteenpäin ja hänellä on uusia läheisiä ystäviä ja paljon kavereita. Minä olen enää vanha tuttu opiskeluajoilta. Minulle puolestaan hän on todella tärkeä, laskin että nytkin syksyn aikana, niin eniten minä olen hänen kanssaan ollut tekemisissä, kun ei minulla oikein muita ystäviä ole. En ole kesän jälkeen edes nähnyt ketään, yhdelle toiselle olen pari kertaa laittanut viestiä.

Olin pitänyt itsestään selvänä, että pyydän rakasta ystävääni tulevan lapsemme kummiksi. Nyt en enää kehtaa. Vaikka ei minulla ole ketään muutakaan ketä pyytää.

En tiedä miten suhtautua. Miten tästä eteenpäin? Nyt olen vain itkenyt pari päivää. 

Kommentit (92)

Vierailija
61/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jos olette nähneet 10v aikana 10 kertaa niin ymmärrän hyvin hänen hämmästyksen. Olisi todella creepyä jos joku noin kaukainen tuttu pyytäisi kummiksi.

Kuules, ei se harvoin näkeminen pelkästään ketään tuttukategoriaan diskvalifioi. Eiköhän kyse ole kommunikaatiosta ja suhteen syvyydestä. Minulla on ainakin pysynyt rakkaita ystäviä, joita ei välimatkan vuoksi usein näe.

Vierailija
62/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kirjoituksestasi paistaa läpi se, että eniten ottaa päähän se, että vanha ystävä ei siellä 500 km päässä jumittunut yhteen ainoaan ystävyyteen, vaan elää hyvää ja normaalia elämää yhtään miettimättä sitä, että vain sinä olet se ainoa ystävä. Ettäs kehtaakin!

Minusta ei paistanut ollenkaan.

Miksi se paras ystävä sitten ihmettelee, että miksi meidät häihin kutsuit? Ei parhaat ystävät tee noin, he ovat mukana hääsuunnittelussa, vaikka ei konkreettisesti tavattaisi. Yleensä se paras ystävä on kaasona, auttamassa ja tukemassa ja häissä pyörittämässä ohjelmaa,varmistamassa, että morsian saa unelmiensa päivän. Nyt paras ystävä saa yllätyksenä hääkutsun ja miettii, että miksi ihmeessä, olimme ystäviä joskus 10 vuotta sitten, nyt lähinnä mukavaa muisteluseuraa.

Ei minulla ainakaan ole mitään tuttuja, joiden kanssa soittelisin menneiden muistelu puheluita kuukausittain. Tekeekä muut sellaista? -eri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me saatiin kans juuri hääkutsu ihmiseltä, josta en edes tiennyt että seurustelee. Kieltämättä vähän outoa, sillä ei juurikaan enää tunneta häntä, on vanha tuttu. En tiedä onko kuinka isot häät tulossa, toki jos tosi suuret niin sitten ymmärrettävämpää että kutsui.

Vierailija
64/92 |

Tätä minunkin ystäväni siis arveli, että tosi isot juhlat tulossa ja hämmästyi kun onkin pienet. Joku toinen kirjoitti täällä ilkeästi, kun oli ollut kutsuttujen joukossa pienissä häissä, jotenkin  että "kutsuttu ketä sattuu kaukaisempiakin, että saadaan edes joitain kasaan"

Haluan nyt teillekin molemmille huomauttaa, että voi hyvinkin olla, että kutsuja kokee teidät oikeasti läheisiksi ja tärkeiksi ihmisiksi elämässään. Ei kaikilla ole laajaa kaveripiiriä. En tiedä miksi kukaan nykyaikana kutsuisi jotain itselleen vähemmän tärkeitä ihmisiä intiimiin juhlaansa. Häät ovat niin kalliita järjestääkin.

Ap

Vierailija
65/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outoa käyttäytymistä. Anna sen olla.

Vierailija
66/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Outoa käyttäytymistä. Anna sen olla.

Niin, että lakkaisin pitämästä yhteyttä ainoaan ja rakkaimpaan ystäväänikö?

Ennmminkin mietin, että soitan ja kerron hänelle, että hän on minulle tärkeä, eikä minulla ole juurikaan kavereita. En ehkä osannut sitä tuoda sitä niin hyvin esille hänen puhelussaan, kun olin niin järkyttynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et pyydä kummiksi. Pyytäkää miehen puolelta joku rikas.

Tämä. Yhden lapseni kummi on rahoitusalalla ja sai 18 vuotislahjaksi rahaston mihin on laitettu koko 18 vuotta hänen lahjarahansa. Muita lapsia harmittaa kun heidän kummit kun ne ei ole tehneet mitään tuollaista.

Verottaja tuosta eniten ilahtuu.

Entä sitten? Eikä se verottajakaan noin kauan pidetyistä rahoista paljoa saa. Verotus ei ole mikään ongelma. 

Jos saat 18v iässä 40 000 e, niin maksat siitä lahjaveroa noin 7500 e. Toki tuo ei ole ongelma, mutta verottaja ei kysele, montako vuotta ja millä tavalla rahaa kerättiin, sitä kiinnostaa ainoastaan

Kyseessä oli tili jolle oli säästetty rahaa koko 18 vuoden ajan. Kyllä todellakin odottaisin siellä olevan ainakin useamman tonnin, jo tuolla aikajänteellä rahastoihin sijoittamisella se tulee pienistäkin summista. 

Ihmettelen, miksei jonkun vanhemmat antaisi lupaa perustaa lapsen omissa nimissä sijoitustiliä. Kyllähän se sitten lapsen täysi-ikäistyessä kantaa hedelmää myös vanhemmille, kun lapsella on omiakin varoja eikä siinä kohtaa enää tarvitse ehkä niin paljon tukea itsenäistymisessä. Omalla lapsella ollut sijoitustili syntymästä ja siellä on jo nyt sellainen summa että vähän harmittaa ettei samaa systeemiä ollut itselläkin :D Mutta hyvähän se vaan on. Ja tässä tavarapaljoudessa kun kysellään lapsen lahjatoiveita on helppoa tarjota joku vaihtoehto, ei kiitos leluja, lahjarahan voi pistää lapsen tilille jos haluaa (tai annat lahjaksi yhteistä aikaa, nämä on ne parhaat lahjat).

Vierailija
68/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apua, kamala tilanne. Ymmärrän kumpaakin.

Pidän nuoruudenystävääni yhtenä läheisimmistä ystävistäni, ja hänkin selvästi kokee meidät vielä läheisiksi. Mutta ollaan asuttu jo kymmenen vuotta eri paikkakunnilla, ja voi mennä pari kuukautta ettei soitella tai nähdä!!

Ehkä ero on se, että oltiin paljon pidempään läheisesti ystäviä ja nähtiin usein. Lukio- ja opiskeluajat. Pidempi historia.

Mutta joidenkin opiskeluystävien kanssa etäännytty, vaikka joskus oltiin läheisiä. Toisaalta yhteydenpito kyllä laimentunut aika tasaisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me saatiin kans juuri hääkutsu ihmiseltä, josta en edes tiennyt että seurustelee. Kieltämättä vähän outoa, sillä ei juurikaan enää tunneta häntä, on vanha tuttu. En tiedä onko kuinka isot häät tulossa, toki jos tosi suuret niin sitten ymmärrettävämpää että kutsui.

Mulle kyllä tulisi vähän outo fiilis tuollaisesta, jopa suuriin häihin. Tai siis en ainakaan itse kutsunut keskikokoisiin n. 100 vieraan häihini ketään puolituttuja vuosien takaa vaan oikeita ystäviä/kavereita ja sukulaisia kenen kanssa olen säännöllisesti yhteyksissä ja tekemisissä. Samoin teki mieheni. Jos saisin kutsun joltain tuttavalta vuosien takaa niin väkisinkin tulisi mieleen että moni kutsutuista ei pääse ja olen saanut kutsun varasijalta tai alkujaankaan kutsuttavia ei ollut tarpeeksi niin on pitänyt sitten väkisin miettiä puolituttuja ketä kutsua. 

Vierailija
70/92 |

Ap on säännöllisesti tekemisissä kutsutun kanssa. Enemmän kuin keneenkään muuhun tuttuunsa. Kenet hänen sitten pitäisi kutsua, jollei sitä, kenet kokee parhaaksi ystäväkseen?

Se, että ystävällä onkin nykyisin paljon kavereita ja aloittajaa läheisempiä ystäviä, ei ole aloittajan syytä. Pitäisikö siis jättää kutsumatta sen vuoksi, että ystävällä on laajempi laajemmat ympyrät kuin aloittajalla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa käyttäytymistä. Anna sen olla.

Niin, että lakkaisin pitämästä yhteyttä ainoaan ja rakkaimpaan ystäväänikö?

Ennmminkin mietin, että soitan ja kerron hänelle, että hän on minulle tärkeä, eikä minulla ole juurikaan kavereita. En ehkä osannut sitä tuoda sitä niin hyvin esille hänen puhelussaan, kun olin niin järkyttynyt.

Saanko tehdä ehdotuksen? Soitat ja kerrot kutsuneesi hänet, koska hän on sinulle tärkeä. Jättäisin kuitenkin mainitsematta, ettei sinulla juuri ole kavereita. Se saattaa aiheuttaa pientä painetta ja ahdistusta kuulijassa. Sitä paitsi, todennäköisesti tarkoituksesi on pitää tuo ystävä läheisenä ja kenties lähentyäkin? Tuolle tavoitteelle ei tuo juurikaan lisäarvoa tiedottaa, että sinulla on kavereita vain vähän. Joka tapauksessa haluan todeta, että on hienoa kun ystäväsi oudon käytöksen jälkeen jaksat yhä arvostaa häntä!

Vierailija
72/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me saatiin kans juuri hääkutsu ihmiseltä, josta en edes tiennyt että seurustelee. Kieltämättä vähän outoa, sillä ei juurikaan enää tunneta häntä, on vanha tuttu. En tiedä onko kuinka isot häät tulossa, toki jos tosi suuret niin sitten ymmärrettävämpää että kutsui.

Mulle kyllä tulisi vähän outo fiilis tuollaisesta, jopa suuriin häihin. Tai siis en ainakaan itse kutsunut keskikokoisiin n. 100 vieraan häihini ketään puolituttuja vuosien takaa vaan oikeita ystäviä/kavereita ja sukulaisia kenen kanssa olen säännöllisesti yhteyksissä ja tekemisissä. Samoin teki mieheni. Jos saisin kutsun joltain tuttavalta vuosien takaa niin väkisinkin tulisi mieleen että moni kutsutuista ei pääse ja olen saanut kutsun varasijalta tai alkujaankaan kutsuttavia ei ollut tarpeeksi niin on pitänyt sitten väkisin miettiä puolituttuja ketä kutsua. 

Outo ajatus. Kuka muka tekee noin? Että on päättänyt, että vieraita tulee olla vaikka tasan 50 tai tasan 100 ja jos läheiset ei tule, niin kutsutaan kaukaisempia?

Itse kutsun aina ne ketä oikeasti haluan juhliini, jos eivät pääse tulemasn, niin on sitten pienemmät juhlat. Vastauspyyntö on tarjoilujen varalta, eikä siksi  että ehtisin ottaa "vähempiarvoisia" mukaan varasijoilta. Missä ihmeen maailmassa te elätte?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kerran ollut häissä, missä mieheni oli ollut lyhyen hetken sulhasen työkaveri opiskeluvuosinaan. Vieraita oli vain ihan lähisuku ja morsiamelta tyliin yksi ystävä. Olimme vilpittömän otettuja, että tämä lyhyt ystävyys, melkeinpä tuttavuus, on merkinnyt tälle miehelle näin paljon, tutustuimme parin perheeseen häissä ja tuon jälkeen harvakseltaan tapalimme joskus. Sitten kiireet, lapset ja työlämä sitten taas etäännytti. Jos olisi pyydetty kummiksi, tämäkin olisi ollut kunnia, mutta mitään rahastoja meiltä ei irtoaisi.

Mutta jos tarina on totta, ystävän reaktio on outo.

Vierailija
74/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap voisi rohkeasti kertoa ystävälle, että on tärkeä ihminen elämässä,  jonka toivoisit säilyvän elämässä ystävänä välimatkasta huolimatta , ja siksi kutsut häihin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä sain TAAS joululahjan ihmiseltä, jota en ole nähnyt 7 vuoteen. Hän soittaa minulle monta kertaa vuodessa, aina en vastaa, koska hän puhuu pari tuntia putkeen, eikä millään lopeta, vaikka mitä syitä keksin. Hän ei ole edes sukulainen tai vanha ystävä. Erään harrastuksen piirissä 7 vuotta sitten olimme tekemisissä muutaman viikon, emme silloinkaan kahdestaan, vaan usean hengen ryhmässä. En ole itse ollut koskaan aloitteellinen häneen päin. 

Kauhea ajatus, että mitä jos tuo ihminen pitää minua hyvänä ystävänään. Itse en haluaisi olla enää lainkaan tekemisissä. Se, että olin hänelle normaalin ystävällinen aikanaan ei tee meistä ystäviä, vaikka hänellä ei olisikaan ketään kavereita. Ihme riippuja. 

Vierailija
76/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa käyttäytymistä. Anna sen olla.

Niin, että lakkaisin pitämästä yhteyttä ainoaan ja rakkaimpaan ystäväänikö?

Ennmminkin mietin, että soitan ja kerron hänelle, että hän on minulle tärkeä, eikä minulla ole juurikaan kavereita. En ehkä osannut sitä tuoda sitä niin hyvin esille hänen puhelussaan, kun olin niin järkyttynyt.

Eiköhän ystäväsi ole ehtinyt jo lukea täältä mietteesi tästä hääasiasta. 500 km välimatka, hääkutsu ja alle 30 vierasta jne., kyllähän asianomainen itsensä tuosta tunnistaa, jos tätä palstaa lukee.

Vierailija
77/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me saatiin kans juuri hääkutsu ihmiseltä, josta en edes tiennyt että seurustelee. Kieltämättä vähän outoa, sillä ei juurikaan enää tunneta häntä, on vanha tuttu. En tiedä onko kuinka isot häät tulossa, toki jos tosi suuret niin sitten ymmärrettävämpää että kutsui.

Mulle kyllä tulisi vähän outo fiilis tuollaisesta, jopa suuriin häihin. Tai siis en ainakaan itse kutsunut keskikokoisiin n. 100 vieraan häihini ketään puolituttuja vuosien takaa vaan oikeita ystäviä/kavereita ja sukulaisia kenen kanssa olen säännöllisesti yhteyksissä ja tekemisissä. Samoin teki mieheni. Jos saisin kutsun joltain tuttavalta vuosien takaa niin väkisinkin tulisi mieleen että moni kutsutuista ei pääse ja olen saanut kutsun varasijalta tai alkujaankaan kutsuttavia ei ollut tarpeeksi niin on pitänyt sitten väkisin miettiä puolituttuja ketä

No kyllä meidät on kutsuttu kerran varasijalta. Serkku kutsui vanhempani ja sisareni häihinsä (ovat läheisiä ja näkevät usein, me taas emme, joten aivan luonnollista), mutta meille ei kutsua tullut. Kuitenkin saatiin kutsu 3 viikkoa myöhemmin kuin muut, eli selkeästi saatiin armollisesti peruutuspaikat. Tosin jäi käyttämättä, emme mekään menneet. 

Vierailija
78/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jos olette nähneet 10v aikana 10 kertaa niin ymmärrän hyvin hänen hämmästyksen. Olisi todella creepyä jos joku noin kaukainen tuttu pyytäisi kummiksi.

Minäkin näen parasta ystävääni ehkä kerran vuodessa jos sitäkään ja välimatkaa on tuo 500km. Ollaan silti parhaita ystäviä molemmin puolin ja tiedän, että tämä ei ole mikään oma yksipuolinen näkemykseni. Oikea ystävyys ei hajoa kevyesti tai sen vuoksi, että ei olla koko ajan yhteydessä tai päästä tapaamaan.

Vierailija
79/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tästä eteenpäin? Ap, menet naimisiin! Onnea! Toivottavasti puolisostasi tulee uusi paras ystäväsi.

Valitettavasti olen törmännyt täällä mainittuun käsitykseen kutsuttavien tärkeysjärjestyksestä. Itse kutsuisin ennemmin vanhat hyvät ystävät, joita näkee harvoin kuin työkaverit, joiden kanssa joka tapauksessa ollaan tekemisissä joka päivä. Luulen, että näistä uusista "ystävistä" moni katoaa elämästä siinä vaiheessa kun työpaikat vaihtuvat. Aloittajan kaltaiset ovat harvinaisuuksia, jotka saattavat pysyä koko elämän.  

Vierailija
80/92 |
20.12.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummin pyytäminen on mennyttä aikaa.

Pitäkää nimiäiset.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme seitsemän