Yksinhuoltajat - missä välissä harrastatte liikuntaa?
klo 4:45 oma herätys
klo 5:00 lapsen herätys
klo 6 lähden viemään lapsen päiväkotiin ja itse töihin
klo 16 haen lapsen päiväkodista, käymme kaupassa jos tarve
klo 17 ollaan kotona, syödään, leikitään, käydään ulkona esim. puistossa jos keli sallii
klo 19 lapsen iltatoimet
klo 20 lapsi nukkumaan
klo 22 viimeistään itsekin nukkumaan
Näin aamusta iltaan menee meillä päivät. En voi jättää lasta yksin päästäkseni itse ulos, salille ei kerkeä jos haluaa yhtään päivän aikana ulkoilmaakin haistella, ja kuka haluaa 3-vuotiaan sinne mukaan pälpättämään ja tylsistymään. Joo jotain youtubejumppaa vois kai tehdä sisällä sen jälkeen kun lapsi nukahtaa, mutta se aika menee pyykkiä laitellessa, seuraavan päivän vaatteet valitessa, ruuanlaitossa jne. Ja tarvitsen kunnon yöunet itsekin että jaksan, ja haluan lukea hetken kirjaa omassa rauhassa myös.
Isää ei lapsi kiinnosta, joten ei voi lapsi isällekään mennä, kavereilla omatkin perheet ja arkirutiinit, isovanhemmat ei asu samassa kaupoungissa, mll tms. ei ole lastenhoitoapua.. ja töiden jälkeen haluan ehdottomasti lapsen ehdoilla mennä, koska emme kauaa kerkeä päivän aikana näkemään, joten siksi haluan viettää oikeasti aikaa hänen kanssaan yhdessä. Mutta kyllä tämä liikkumattomuus vähän jo tuntuu.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Toki on se vaihtoehto, että lapsi kävelee itse, mutta sitten sitä ei voi liikunnaksi kutsua, vaan jonkinlaiseksi hitaaksi matelemiseksi ja aivan tauottomaksi komentamiseksi, älä mene autotielle, älä mene pyörätielle, ei saa koskea koirankakkaan...
Kuulostaa siltä, että lapsi tarvitsisi valjaat noille kävelyreissuille.
Jumppaa kotona kehonpainolla. Ulkoilua se on hyväksi, voit kyykkää puistossa ja roikkua tangolla. Liikkeessä olet paljon päivän aikana.
Kerran pari viikossa Pyydä jotain teiniä esimerkiksi avuksi voit reenata rauhassa. Kysele suosituksia, taskuraha kelpaa. 4h kerhot ym. Muut
Monenlaista lapsijumppaa voi keksiä. Esim. juoksee lapsi reppuselässä tai kantaa tai heiluttaa lasta siten että pitää lasta nilkoista/nilkasta kiinni ja lapsi roikkuu ylösalaisin. Ihan tavallisiin jumppaliikkeisiinkin voi usein liittää lapsen lisäpainoksi. Arkimatkat voi tehdä polkupyörällä lapsi kyydissä (isoon kolmipyöräiseen tavarapyörään mahtuu kyytiin sekä lapsi että paljon kauppaostoksia).
En ole yksinhuoltaja, mutta puoliso reissaa jonkun verran jolloin olen lapsen kanssa yksin. Kun oli taapero, lapsi rattaisiin ja lenkille, koska koirakin oli pakko lenkittää. Myöhemmin mennyt potkupyörällä ja sitten pyörällä, jolloin myös juoksulenkki on mahdollinen. Leikkipuistossa olen monet kerrat hiekkalaatikon vieressä punnertanut ja vetänyt leukoja kiipeilytelineen tangolla. Talvella sitten pulkkamäkeä juossut ylös alas. Nyt lähipuistoon on tullut ihan kuntolaitteet leikkipaikan viereen ja kun lapsia on kaksi, ihan rauhassa saa kuntoilla samalla kun leikkivät.
Mielikuvitusta ja motivaatiota se vaatii, eikä nyt mitään supertehotreeniä välttämättä saa aikaiseksi, mutta perusliikuntaa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole edes yksinhuoltaja, mutta pitää tulla täältä sivusta kommentoimaan, että kaikkien taaperoiden kanssa ei vaan vaunulenkkeillä. Tai joo, voidaan vaunulenkkeillä, mutta se tarkoittaa sitä, että lapsi huutaa rattaista KÄVELEE, KÄVELEE, KÄVELEE ja itkee loppumatkan, kun ei saa kävellä. Testattu on, ainakin 2,5 kilometriä jaksaa kyllä itkeä ja huutaa, välillä vetää vähän henkeä. Hän oppi kävelemään 10 kk iässä ja 1 v 1 kk iässä päätti, ettei istu rattaissa. Kauppareissut rattaissa istuen vielä menee, kun ympärillä on koko ajan niin paljon katseltavaa, mutta mitäpä katseltavaa tuolla pimeässä ulkoilmassa on tähän aikaan vuodesta, ei mitään, kun ei missään kaupungin keskustassa asuta.
Toki on se vaihtoehto, että lapsi kävelee itse, mutta sit
En ole tuo aloittaja, vaatimustasoa on laskettu jo valmiiksi. Kommentoin vaan tuohon iänikuiseen "MENKÄÄ VAUNULENKILLE"-kommenttiin, joka esitetään patenttiratkaisuna kaikkien ei-vielä-pyöräilyikäisten lasten vanhempien liikuntakysymyksiin, ettei se ole kaikille mahdollista. Lapsia on erilaisia, kaikilla pienillä lapsilla ei ole asiaa silloin tällöin, vaan vaativat vanhempaa ihan viereen istumaan ja mallintamaan vaikka hiekkaleikkiä. Ja joo, voi potkia lapsen kanssa palloa, mutta se ei ole _liikuntaa_, vaan jaloillaan seisoskelemista ja pallon pukkaamista liikkeelle.
Haluan tällä sanoa sitä, että on täysin mahdollista, että noin haastavassa elämäntilanteessa EI juurikaan voi harrastaa liikuntaa, jos liikunnan määritelmäksi vaaditaan jotain muutakin kuin se, että ei istu tai makaa. Eli ei tarvitse valehdella itselleen, että se olisi liikuntaa, jos voi tehdä 20 kyykkyä keinuttamisen ohella ja potkia palloa pienen lapsen kanssa.
Et voi siis ostaa esim kahvakuulaa kotiin etkä käydä kävelylenkillä lapsen kanssa ? Lapsen iästä riippuen lapsi kulkee ulkona rattaissa/pulkassa/potkurilla/pyörällä tai jopa itse kävellen
Vierailija kirjoitti:
Et voi siis ostaa esim kahvakuulaa kotiin etkä käydä kävelylenkillä lapsen kanssa ? Lapsen iästä riippuen lapsi kulkee ulkona rattaissa/pulkassa/potkurilla/pyörällä tai jopa itse kävellen
Kahvakuula ei sovi lapsiperheeseen! Lapsi voi satuttaa itsensä pahasti sen kanssa leikkiessä.
Et varmaan käy töissä seitsemänä päivänä viikossa? Monilla kuntosaleilla on lastenhoitopalvelu.
Vierailija kirjoitti:
Et varmaan käy töissä seitsemänä päivänä viikossa? Monilla kuntosaleilla on lastenhoitopalvelu.
Monella tuntuu nyt unohtuvan se pointti, että ap haluaa viettää aikaa lapsen kanssa eikä tunkea sitä lapsiparkkeihin tai hoidettavaksi muille.
Mutta joo, mun vinkki on että harrastaa lapsen kanssa liikuntaa, vähäinenkin riittää. Hippaleikeistäkin tulee jo pikku hiki, kun oikein innostuu.
Teillä on järkyttävän aikaiset aamuherätykset! Millaiset työajat sulla AP on, jos jo klo 6 lähdet viemään lasta päiväkotiin ja klo 16 haet lapsen päiväkodista? Kuljetko bussilla vai autolla?

Lapsi ei mene siitä pilalle, jos se hetken aikaa pari kertaa viikossa on lapsiparkissa sillä aikaa kun äiti treenaa. Omasta kunnosta kannattaa huolehtia, se maksaa itsensä takaisin. Joku hippaleikki 3-vuotiaan kanssa on ihan ok, mutta ei se varsinaisesta kuntoilusta mene.
Yksi vaihtoehto on toki treenata kotona silloin kuin lapsi nukkuu.
Vierailija kirjoitti:
Pulkkamäessä, pyöräilen lapsi istuimessa, teen lumitöitä, työnnän rattaita lenkillä jne. Miksi joku kuntosali olisi ainoa liikuntamuoto?
Viikonloppuisin lapsi pulkkaan ja töppöstä toisen eteen. Lapsen kanssa lumijumppaa. Lumettomina päivinä metsään touhuamaan. Käytä mielikuvitustasi! Lapsi on pieni niin lyhyen ajan, ettetkö kykenisi ilman salia elämään sen ajan.

Ihan omia valintoja. Kukaan ei ihmettele jos isä käy salilla, mutta näköjään edelleen vuonna 2024 asenne on se, ettei taaperon äiti mitään saleja mihinkään tarvitse. En ihmettele ettei äitiys enää monia houkuttele, äidin pitää olla joku ikuinen uhrautuja.
LouLou kirjoitti:
Teillä on järkyttävän aikaiset aamuherätykset! Millaiset työajat sulla AP on, jos jo klo 6 lähdet viemään lasta päiväkotiin ja klo 16 haet lapsen päiväkodista? Kuljetko bussilla vai autolla?
?
Onneksi rattaissa on turvavyöt. Muksu kyytiin, halusi tai ei, kyllä tää on ihan vanhemman päätettävissä oleva asia.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi rattaissa on turvavyöt. Muksu kyytiin, halusi tai ei, kyllä tää on ihan vanhemman päätettävissä oleva asia.
Meillä jo 2v oppi painamaan napista niin että sai ne auki.
Miksi AP lapsen isää ei kiinnosta olla oman lapsensa kanssa?
Eihän se ole mitään hoitoa vaan varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatus on jokaiselle lapselle tarpeellinen kasvatuspalvelu jota ilman lapsi ei saavuta riittäviä taitoja.