Lapseni ovat ainoat ystäväni

Puhun tässä koko ajan omasta kokemuksestani. En siitä, olenko minä mahdollisesti lasteni paras ystävä. Eihän sillä ole edes mitään merkitystä miten he asian ajattelevat. MINUN parhaita ystäviäni ovat he. Heillä saa olla parhaat ystävänsä ihan muualla.

- ap

--

Ystävyys ei ole mikään henkilökohtainen kokemus. Ystävyys on kahden ihmisen välinen MOLEMMINPUOLINEN ihmissuhde. Ei ole olemassa yksipuolista ystävyyttä. Eikä vanhemmuus ole sama asia kuin ystävyys. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän heidän tarvitse pitää minua parhaana ystävänään, minä vaan pidän heitä sellaisina. Koska he ovat parhaita ihmisiä joita tiedän. Ovathan he vähintään 50% minua. Henkisesti enemmänkin.

--

Todella surullista, että mielesi on noin sekaisin, ettet osaa erottaa ystävyyttä ja vanhemmuutta toisistaan. Onneksi lapsillasi sentään on isä, joka osaa kasvattaa heitä eikä leiki mitään kuvitteluleikkejä, joissa vanhemmuus=ystävyys, koska lapset on kivoja. Lapsille ei ole turvallista elää vanhemman kanssa, joka ei osaa olla vanhempi. 

Exäni ei ole turvallinen vanhempi. Minä heidät edelleen kasvatan, vaikka en asukaan heidän kanssaan. Keskustelemalla ja olemalla ystävä. He ovat niin fiksuja ihmisiä, että eivät he tarvitse mitään rajoja tai vastaavia. Minun mielipiteeni merkitsevät heille paljon, koska perustelen ne. Kaikesta eivät ole samaa mieltä, eikä sekään haittaa. Ovat kuitenkin omia ihmisiään. Minusta tuntuu, että itse et ymmärrä vanhemmuudesta mitään. Vanhemmuuden pitää olla ystävyyttä. Ei kaveruutta, kaverin kanssa yritetään olla samaa mieltä, koska muuten kaverin menettää, ystävyys ei kaadu mielipide-eroihin.

- ap

Ystävyyssuhteen määrittäviä piirteitä ovat:[2]

kahdenkeskisyys eli kahden toisilleen tutun yksilön välinen vuorovaikutus

ystävyyssuhteen molemminpuolinen tunnustaminen ja vastavuoroisen kiintymyksen muodostama side

molemminpuolinen vapaaehtoisuus ja ystävyyssuhteen aloittamisen vapaus

tasa-arvoisuus, osapuolten yhtäläinen valta ja auktoriteetti

kumppanuus ja yhteiset aktiviteetit

Ovatko lapsesi siis tunnustaneet, että sinä olet heidän ystävänsä ja he ovat sinun ystäviään? Entä ovatko lapsi vapaaehtoisesti aloittaneet ihmissuhteen sinun kanssasi tullessan ulos kohdustasi? Onko teillä yhtäläinen valta ja auktoriteetti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän heidän tarvitse pitää minua parhaana ystävänään, minä vaan pidän heitä sellaisina. Koska he ovat parhaita ihmisiä joita tiedän. Ovathan he vähintään 50% minua. Henkisesti enemmänkin.

--

Todella surullista, että mielesi on noin sekaisin, ettet osaa erottaa ystävyyttä ja vanhemmuutta toisistaan. Onneksi lapsillasi sentään on isä, joka osaa kasvattaa heitä eikä leiki mitään kuvitteluleikkejä, joissa vanhemmuus=ystävyys, koska lapset on kivoja. Lapsille ei ole turvallista elää vanhemman kanssa, joka ei osaa olla vanhempi. 

Exäni ei ole turvallinen vanhempi. Minä heidät edelleen kasvatan, vaikka en asukaan heidän kanssaan. Keskustelemalla ja olemalla ystävä. He ovat niin fiksuja ihmisiä, että eivät he tarvitse mitään rajoja tai vastaavia. Minun mielipiteeni merkitsevät heille paljon, koska perustelen ne. Kaikesta eivät ole samaa mieltä,

Miksi annat last... siis ystäviesi asua turvattoman ihmisen kanssa? Niinkö vähän välität ystävistäsi, ettet edes vaivaudu takaamaan heille turvallista kotia? 

P.S. Ihmistä ei voi kasvattaa, jos ei ole hänen arjessaan läsnä vähintään viikottain

Vierailija kirjoitti:

Puhun tässä koko ajan omasta kokemuksestani. En siitä, olenko minä mahdollisesti lasteni paras ystävä. Eihän sillä ole edes mitään merkitystä miten he asian ajattelevat. MINUN parhaita ystäviäni ovat he. Heillä saa olla parhaat ystävänsä ihan muualla.

- ap

--

Ystävyys ei ole mikään henkilökohtainen kokemus. Ystävyys on kahden ihmisen välinen MOLEMMINPUOLINEN ihmissuhde. Ei ole olemassa yksipuolista ystävyyttä. Eikä vanhemmuus ole sama asia kuin ystävyys. 

Lapsen ja vanhemman suhde on molemminpuolinen ihmissuhde. Ja minä koen sen näitten jo valmiitten ihmisten kanssa ystävyydeksi. Se on sellaista ystävyyttä, mitä minä arvostan ja haluan. Jos aikuisen lapsen ja hänen vanhempansa suhde ei ole ystävyyttä, niin silloin siinä on mielestäni jotain pielessä. Kyllä sen pitäisi olla juurikin sitä.

Exäni ei ole turvallinen vanhempi. Minä heidät edelleen kasvatan, vaikka en asukaan heidän kanssaan. Keskustelemalla ja olemalla ystävä. He ovat niin fiksuja ihmisiä, että eivät he tarvitse mitään rajoja tai vastaavia. Minun mielipiteeni merkitsevät heille paljon, koska perustelen ne. Kaikesta eivät ole samaa mieltä, eikä sekään haittaa. Ovat kuitenkin omia ihmisiään. Minusta tuntuu, että itse et ymmärrä vanhemmuudesta mitään. Vanhemmuuden pitää olla ystävyyttä. Ei kaveruutta, kaverin kanssa yritetään olla samaa mieltä, koska muuten kaverin menettää, ystävyys ei kaadu mielipide-eroihin.

- ap

---

Vanhemmuuden nimenomaan EI kuulu olla ystävyyttä, koska ystävyyteen kuuluu tasavertaisuus. Vanhemman suhde lapseen ei ole tasavertainen. Jos olisi, vanhempi ei voisi kasvattaa lastaan. Kasvattamiseen kun kuuluu aina tietynlainen valta-asetelma. Jokainen täysipäinen vanhempi ymmärtää, että rajat ovat rakkautta ja rajattomudellaa saa aikaan vain turvattoman kasvuympäristön, jossa lapset ahdistuvat, kun joutuvat ottamaan vastuuta asioista, joihin eivät ole valmiita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun tässä koko ajan omasta kokemuksestani. En siitä, olenko minä mahdollisesti lasteni paras ystävä. Eihän sillä ole edes mitään merkitystä miten he asian ajattelevat. MINUN parhaita ystäviäni ovat he. Heillä saa olla parhaat ystävänsä ihan muualla.

- ap

--

Ystävyys ei ole mikään henkilökohtainen kokemus. Ystävyys on kahden ihmisen välinen MOLEMMINPUOLINEN ihmissuhde. Ei ole olemassa yksipuolista ystävyyttä. Eikä vanhemmuus ole sama asia kuin ystävyys. 

Lapsen ja vanhemman suhde on molemminpuolinen ihmissuhde. Ja minä koen sen näitten jo valmiitten ihmisten kanssa ystävyydeksi. Se on sellaista ystävyyttä, mitä minä arvostan ja haluan. Jos aikuisen lapsen ja hänen vanhempansa suhde ei ole ystävyyttä, niin silloin siinä on mielestäni jotain pielessä. Kyllä sen pitäisi olla juurikin sitä.

Minäpä koenkin itseni Jeesuksesi. Eli Jeesus on olemassa ja elää tässä maailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhun tässä koko ajan omasta kokemuksestani. En siitä, olenko minä mahdollisesti lasteni paras ystävä. Eihän sillä ole edes mitään merkitystä miten he asian ajattelevat. MINUN parhaita ystäviäni ovat he. Heillä saa olla parhaat ystävänsä ihan muualla.

- ap

--

Ystävyys ei ole mikään henkilökohtainen kokemus. Ystävyys on kahden ihmisen välinen MOLEMMINPUOLINEN ihmissuhde. Ei ole olemassa yksipuolista ystävyyttä. Eikä vanhemmuus ole sama asia kuin ystävyys. 

Lapsen ja vanhemman suhde on molemminpuolinen ihmissuhde. Ja minä koen sen näitten jo valmiitten ihmisten kanssa ystävyydeksi. Se on sellaista ystävyyttä, mitä minä arvostan ja haluan. Jos aikuisen lapsen ja hänen vanhempansa suhde ei ole ystävyyttä, niin silloin siinä on mielestäni jotain pielessä. Kyllä sen pitäisi olla juurikin sitä.

Mitä lapsesi ovat sanoneet, kun olet kysynyt heiltä, haluavatko he olla sinun ystäviäsi? Jos tätä kysymystä ei ole esitetty, kyse on vain sinun kuvitelmastasi, ei todellisesta ystävyydestä. Todellisessa ystävyydessä MOLEMMINPUOLISUUS koskee nimenomaan sitä ystävyyttä. Ei ole ystävyyttä, jos sinä koet että Pekka on ystäväsi, mutta Pekka kokee, että olette vain tuttavia. 

Ei riitä aika kavereille, eikä oikeastaan kiinnostakaan. Tykkään matkustaakin yksin. 

No niin, Veeti. Nyt nukkumaan sieltä! Huomenna on taas koulupäivä. Iltapäivällä voit sitten keksiä vähän tasokkaamman provon kuin tämä. Tämä oli rimanalitus, jopa av-mittarilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteen määrittäviä piirteitä ovat:[2]

kahdenkeskisyys eli kahden toisilleen tutun yksilön välinen vuorovaikutus

ystävyyssuhteen molemminpuolinen tunnustaminen ja vastavuoroisen kiintymyksen muodostama side

molemminpuolinen vapaaehtoisuus ja ystävyyssuhteen aloittamisen vapaus

tasa-arvoisuus, osapuolten yhtäläinen valta ja auktoriteetti

kumppanuus ja yhteiset aktiviteetit

 

Ovatko lapsesi siis tunnustaneet, että sinä olet heidän ystävänsä ja he ovat sinun ystäviään? Entä ovatko lapsi vapaaehtoisesti aloittaneet ihmissuhteen sinun kanssasi tullessan ulos kohdustasi? Onko teillä yhtäläinen valta ja auktoriteetti? 

Kuinka monet ystävät mahtavat antaa jotain virallisia tunnustuksia ystävyyden laadusta? Kyllä lapset sen käytännössä tunnustavat, tulemalla luokseni yhä uudestaan, vaikka sitä ei kukaan heiltä vaadi, eli joo, ovat vapaaehtoisessa ihmissuhteessa kanssani ja meillä on vastavuoroisen kiintymyksen muodostama side. Minulla ei ole heihin muuta valtaa kuin se, että he haluavat kuulla ja kuunnella mielipiteitäni. En näe mitään epätasa-arvoa välillämme.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteen määrittäviä piirteitä ovat:[2]

kahdenkeskisyys eli kahden toisilleen tutun yksilön välinen vuorovaikutus

ystävyyssuhteen molemminpuolinen tunnustaminen ja vastavuoroisen kiintymyksen muodostama side

molemminpuolinen vapaaehtoisuus ja ystävyyssuhteen aloittamisen vapaus

tasa-arvoisuus, osapuolten yhtäläinen valta ja auktoriteetti

kumppanuus ja yhteiset aktiviteetit

 

Ovatko lapsesi siis tunnustaneet, että sinä olet heidän ystävänsä ja he ovat sinun ystäviään? Entä ovatko lapsi vapaaehtoisesti aloittaneet ihmissuhteen sinun kanssasi tullessan ulos kohdustasi? Onko teillä yhtäläinen valta ja auktoriteetti? 

Kuinka monet ystävät mahtavat antaa jotain virallisia tunnustuksia ystävyyden laadusta? Kyllä lapset sen

Ei tuossa mitän virallisesta puhuttu.Ihan se riittää, että molemmat ovat samaa mieltä kyseisen ihmissuhteen laadusta. Teillähän niin ei ole, joten kyse ei ole vapaaehtoisesta ja tasa-arvoisesta ihmissuhteesta eli ystävyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Käy lähinnä sääliksi lapsiasi. Ei ole heidän tehtävänsä olla sulle ystävä. Varmaan kamalat paineet kun joutuu äitiä pitämään kaverinaan kun sillä reppanalla ei ole ketään muitakaan.

Totta! Ex-akka pitää myös lapsia ainoina ystävinä, kun ketään muuta hän ei enää kiinnosta. Onniksi lapset alkaa pikkuhiljaa tekemään pesäeroa äitiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteen määrittäviä piirteitä ovat:[2]

kahdenkeskisyys eli kahden toisilleen tutun yksilön välinen vuorovaikutus

ystävyyssuhteen molemminpuolinen tunnustaminen ja vastavuoroisen kiintymyksen muodostama side

molemminpuolinen vapaaehtoisuus ja ystävyyssuhteen aloittamisen vapaus

tasa-arvoisuus, osapuolten yhtäläinen valta ja auktoriteetti

kumppanuus ja yhteiset aktiviteetit

 

Ovatko lapsesi siis tunnustaneet, että sinä olet heidän ystävänsä ja he ovat sinun ystäviään? Entä ovatko lapsi vapaaehtoisesti aloittaneet ihmissuhteen sinun kanssasi tullessan ulos kohdustasi? Onko teillä yhtäläinen valta ja auktoriteetti? 

Kuinka monet ystävät mahtavat antaa jotain virallisia tunnustuksia ystävyyden laadusta? Kyllä lapset sen

Olet hyvin sairas ihminen, jos kuvittelet ystävyydeksi sitä, että lapset käyvät luonasi, koska olet heidän äitinsä ja he kokevat velvollisuudekseen tavata sinuakin joskus. 

Lapset eivät ole sinun ystäviä vaan lapsiasi. Siksi he pitävät sinuun yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Exäni ei ole turvallinen vanhempi. Minä heidät edelleen kasvatan, vaikka en asukaan heidän kanssaan. Keskustelemalla ja olemalla ystävä. He ovat niin fiksuja ihmisiä, että eivät he tarvitse mitään rajoja tai vastaavia. Minun mielipiteeni merkitsevät heille paljon, koska perustelen ne. Kaikesta eivät ole samaa mieltä, eikä sekään haittaa. Ovat kuitenkin omia ihmisiään. Minusta tuntuu, että itse et ymmärrä vanhemmuudesta mitään. Vanhemmuuden pitää olla ystävyyttä. Ei kaveruutta, kaverin kanssa yritetään olla samaa mieltä, koska muuten kaverin menettää, ystävyys ei kaadu mielipide-eroihin.

- ap

---

Vanhemmuuden nimenomaan EI kuulu olla ystävyyttä, koska ystävyyteen kuuluu tasavertaisuus. Vanhemman suhde lapseen ei ole tasavertainen. Jos olisi, vanhempi ei voisi kasvattaa lastaan. Kasvattamiseen kun kuuluu aina tietynlainen valta-asetelma. Jokainen täysipäinen vanhempi ymmärtää, että rajat ovat rakkautta ja rajatto

En pidä lapsilleni minkäänlaisia rajoja. He saavat elää jo toimia juuri niin kuin haluavat. Keskustelemalla ja perustelemalla omia mielipiteitäni saan heidät kuitenkin usein ajattelemaan samoin kuin minä. 

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyssuhteen määrittäviä piirteitä ovat:[2]

kahdenkeskisyys eli kahden toisilleen tutun yksilön välinen vuorovaikutus

ystävyyssuhteen molemminpuolinen tunnustaminen ja vastavuoroisen kiintymyksen muodostama side

molemminpuolinen vapaaehtoisuus ja ystävyyssuhteen aloittamisen vapaus

tasa-arvoisuus, osapuolten yhtäläinen valta ja auktoriteetti

kumppanuus ja yhteiset aktiviteetit

 

Ovatko lapsesi siis tunnustaneet, että sinä olet heidän ystävänsä ja he ovat sinun ystäviään? Entä ovatko lapsi vapaaehtoisesti aloittaneet ihmissuhteen sinun kanssasi tullessan ulos kohdustasi? Onko teillä yhtäläinen valta ja auktoriteetti? 

Kuinka monet ystävät mahtavat antaa jotain virallisia tunnustuksia ystävyyden laadusta? Kyllä lapset sen

Epäonnistunutta vanhemmuutta, kun omiin lapsiin ei ole mitään valtaa. Onneksi et asu lastesi kanssa. 

Ei lapsi voi olla äidilleen mikään ystävä!

Varmasti paineita lapsilla jos ystävyys ei kestä