Lapseni ovat ainoat ystäväni

Jonkun ihmisen tarvitsit ne kersat panemaan. Oliko hirveetä kun et tykkää ihmisistä mutta hyväksikäyttö sopii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti sinulla ei ole yhtään ystävää. Lapset eivät ole ystäviä. 

Minun mielestäni lapset ovat parempia ystäviä kuin kukaan muu. Heidän kanssaan on paljonkin yhteistä, kun sen sijaan muut ihmiset ovat vain sitä varten, että heille esitetään "oikeita mielipiteitä ja oikeaa toimintaa". Lapsille voi sanoa lähes kaiken juuri niin kuin ajattelee ja heidän nähtensä voi elää juuri niin kuin itseä huvittaa. He tietävät kuka olen ja millainen olen, eivät hylkää ja arvostele, vaikka olisivat eri mieltäkin. Ja saavat olla. Puhun nyt teini-ikäisistä ja aikuisista lapsista.

ap

Surullista, että olet sosiaalisesti noin kyvytön. Sääliksi käy lapsiasi. 

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen silmin katsottuna tuo ei ole hyvä. Olisi hirveää olla vanhempansa ainoa ystävä. Tai ainoita sisarusten kanssa. 

Mitä hirveää siinä on ? En varsinaisesti kerro että minulla ei ole muita ystäviä. Enkä minä tarvitse lapsiani mihinkään. Haluan vaan pitää yhteyttä, koska he ovat minun lihaani ja vertani. Näen heitä 2-4 kertaa kuussa suunnilleen. Vanhempia lapsia ehkä 2-4 kuukauden välein. Muiden ihmisten kanssa ei kiinnosta olla tekemisissä.

t. ap

Eli et ymmärrä, mitä sana ystävyys tarkoittaa. Tuo, mitä kuvailet, ei ole ystävyyttä, vaan perheen kanssa yhteydenpitämistä. 

En kaipaa mitään muuta ystävyyttä kuin tuota.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Kutsutko heitä ystäviksesi? Esim. "Olin ystävieni kanssa Espanjassa", kun olit lastesi kanssa Espanjassa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen silmin katsottuna tuo ei ole hyvä. Olisi hirveää olla vanhempansa ainoa ystävä. Tai ainoita sisarusten kanssa. 

Mitä hirveää siinä on ? En varsinaisesti kerro että minulla ei ole muita ystäviä. Enkä minä tarvitse lapsiani mihinkään. Haluan vaan pitää yhteyttä, koska he ovat minun lihaani ja vertani. Näen heitä 2-4 kertaa kuussa suunnilleen. Vanhempia lapsia ehkä 2-4 kuukauden välein. Muiden ihmisten kanssa ei kiinnosta olla tekemisissä.

t. ap

Eli et ymmärrä, mitä sana ystävyys tarkoittaa. Tuo, mitä kuvailet, ei ole ystävyyttä, vaan perheen kanssa yhteydenpitämistä. 

En kaipaa mitään muuta ystävyyttä kuin tuota.

Ei sillä ole väliä. Siltikään sinun ja lastesi suhde ei ole ystävyyttä. Mene peruskouluun opettelemaan suomea, jos et muuten tajua. 

Vierailija kirjoitti:

Jonkun ihmisen tarvitsit ne kersat panemaan. Oliko hirveetä kun et tykkää ihmisistä mutta hyväksikäyttö sopii.

Kyllä, hyväksikäyttö sopii minulle. Aviomies on ex, koska hänellä oli aina jotain vaatimuksia minulle. Kotona asuvat lapset ovat myös hänellä, joten minulla ei ole mitään kasvatusvastuuta enää.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuvittelee lastensa olevan ystäviä. 

Ap on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat kaupan kassankin olevan ystävänsä, jos kassa vaivautuu sanomaan muutakin kuin "kiitos ja hyvää päivänjatkoa". 

Minä ainakin kaipaan omanikäistäni seuraa, jotka ovat syntyneet samalla vuosikymmenellä ja voidaan muistella oman aikakautemme juttuja eikä nuorilla ole sellaista pitkän elämän kokemusta. Nuoretkin myös kaipaavat enemmän omanikäistään seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Kutsutko heitä ystäviksesi? Esim. "Olin ystävieni kanssa Espanjassa", kun olit lastesi kanssa Espanjassa? 

Ystävyys on sitä, että on kiva olla yhdessä ja jaetaan asioita, autetaan toinen toisiamme puolin ja toisin, vapaaehtoisesti. Miten ystävyys jonkun ventovieraan kanssa voisi olla jotenkin parempaa ja aidompaa kuin oman lihan ja veren kanssa? Myös aviomiehen pitäisi olla paras ystävä, että hänen kanssaan voisi elää.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin kaipaan omanikäistäni seuraa, jotka ovat syntyneet samalla vuosikymmenellä ja voidaan muistella oman aikakautemme juttuja eikä nuorilla ole sellaista pitkän elämän kokemusta. Nuoretkin myös kaipaavat enemmän omanikäistään seuraa.

Minä taas en ole koskaan kokenut mitään yhteenkuuluvuutta oman sukupolveni kanssa. Nuorena olin mummojen kanssa, nykyään nuorien kanssa.

t. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Kutsutko heitä ystäviksesi? Esim. "Olin ystävieni kanssa Espanjassa", kun olit lastesi kanssa Espanjassa? 

Ystävyys on sitä, että on kiva olla yhdessä ja jaetaan asioita, autetaan toinen toisiamme puolin ja toisin, vapaaehtoisesti. Miten ystävyys jonkun ventovieraan kanssa voisi olla jotenkin parempaa ja aidompaa kuin oman lihan ja veren kanssa? Myös aviomiehen pitäisi olla paras ystävä, että hänen kanssaan voisi elää.

- ap

Eihän se ihminen ole ventovieras, jos se on sinun ystäväsi :D Eikä ne lapset muutu sinun ystäviksesi, vaikka niiden kanssa olisi miten kivaa. Olet silti vain heidän äitinsä. Ystävät heillä on muualla, jos ovat tulleet isäänsä eivätkä ole perineet äitinsä harhaista maailmankuvaa ja olemattomia sosiaalisia taitoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuvittelee lastensa olevan ystäviä. 

Ei se mitään kuvitelmaa ole. Minulle henkilökohtaisesti lapseni ovat parhaita ystäviäni. Se on sitten ihan se sama, mitä he asiasta ajattelevat.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuvittelee lastensa olevan ystäviä. 

Ei se mitään kuvitelmaa ole. Minulle henkilökohtaisesti lapseni ovat parhaita ystäviäni. Se on sitten ihan se sama, mitä he asiasta ajattelevat.

- ap

Kyllä se vain on sinun kuvitelmaasi. Se on ihan sama, mitä sinä jankutat. Eivät lapsesi silti muutu sinun ystäviksesi. Eivät vaikka kokisit henkilökohtaisesti olevasi mangusti. Henkilökohtainen kokemus ei läheskään aina ole sama asia kuin todellinen asioiden laita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Kutsutko heitä ystäviksesi? Esim. "Olin ystävieni kanssa Espanjassa", kun olit lastesi kanssa Espanjassa? 

Ystävyys on sitä, että on kiva olla yhdessä ja jaetaan asioita, autetaan toinen toisiamme puolin ja toisin, vapaaehtoisesti. Miten ystävyys jonkun ventovieraan kanssa voisi olla jotenkin parempaa ja aidompaa kuin oman lihan ja veren kanssa? Myös aviomiehen pitäisi olla paras ystävä, että hänen kanssaan voisi elää.

- ap

Eihän se ihminen ole ventovieras, jos se on sinun ystäväsi :D Eikä

Eihän heidän tarvitse pitää minua parhaana ystävänään, minä vaan pidän heitä sellaisina. Koska he ovat parhaita ihmisiä joita tiedän. Ovathan he vähintään 50% minua. Henkisesti enemmänkin.

Saathan sinä ajatella noin. Eri asia sitten, mitä mieltä lapsesi ovat siitä, että äiti sekoilee tuolla tavoin. 

Eihän heidän tarvitse pitää minua parhaana ystävänään, minä vaan pidän heitä sellaisina. Koska he ovat parhaita ihmisiä joita tiedän. Ovathan he vähintään 50% minua. Henkisesti enemmänkin.

--

Todella surullista, että mielesi on noin sekaisin, ettet osaa erottaa ystävyyttä ja vanhemmuutta toisistaan. Onneksi lapsillasi sentään on isä, joka osaa kasvattaa heitä eikä leiki mitään kuvitteluleikkejä, joissa vanhemmuus=ystävyys, koska lapset on kivoja. Lapsille ei ole turvallista elää vanhemman kanssa, joka ei osaa olla vanhempi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuvittelee lastensa olevan ystäviä. 

Ei se mitään kuvitelmaa ole. Minulle henkilökohtaisesti lapseni ovat parhaita ystäviäni. Se on sitten ihan se sama, mitä he asiasta ajattelevat.

- ap

Kyllä se vain on sinun kuvitelmaasi. Se on ihan sama, mitä sinä jankutat. Eivät lapsesi silti muutu sinun ystäviksesi. Eivät vaikka kokisit henkilökohtaisesti olevasi mangusti. Henkilökohtainen kokemus ei läheskään aina ole sama asia kuin todellinen as

Puhun tässä koko ajan omasta kokemuksestani. En siitä, olenko minä mahdollisesti lasteni paras ystävä. Eihän sillä ole edes mitään merkitystä miten he asian ajattelevat. MINUN parhaita ystäviäni ovat he. Heillä saa olla parhaat ystävänsä ihan muualla.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla on kyllä kavereita/ystäviä ja tarvitsen aikaa ja juttelua aikuisten kanssa, mutta selvästi mieluiten kyllä olen ja teen asioita (esim. ja varsinkin matkustelen) omien peruskouluikäisten lasteni kanssa.

Eihän tuolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että kuvittelee lastensa olevan ystäviä. 

Ei se mitään kuvitelmaa ole. Minulle henkilökohtaisesti lapseni ovat parhaita ystäviäni. Se on sitten ihan se sama, mitä he asiasta ajattelevat.

- ap

Kyllä se vain on sinun kuvitelmaasi. Se on ihan sama, mitä sinä jankutat. Eivät lapsesi silti muutu sinun ystäviksesi. Eivät vaikka kokisit henkilökohtaisesti olevasi mangusti. Henkilökohtainen kokemus e

Niin? Ja minä kerroin sinulle, että sinun kokemuksesi ei ole sama asia kuin todellisuus. Harhoja on monenlaisia. Yksi niistä on sellainen, että trollaa vauvapalstalla olevansa lastensa ystävä.