Onko teillä kuusi jo koristeltuna kotona?
Kommentit (27)
Ei ole. Aatonaattoiltana perinteisesti koristellaan.
Ei, eikä tule. Joulua karkuun ulkomaille.
Ei. En jaksa enää kuusia. Aikansa kutakin.
Itse asiassa on. Vein sen viime jouluna koristeltuna varastoon ja siellä se on vieläkin.
Laitoin itsenäisyyspäivänä kuusen ja valot. Koristeet tulevat lähempänä joulua. Tänä vuonna hyvin vähän ja pelkistetysti vain paperisydämiä.
Tuomaan päivänä haetaan kuusi ja Nuutin päivänä viedään pois.
Taas on se älytön aika vuodesta, kun ihmiset roudaa kellareista muoviräyskän olohuoneen nurkkaan ja laittaa siihen muovipalloja. Ajatelkaa nyt miten älytöntä settiä. Jos et olisi aiemmin tehnyt tätä, tajuaisit touhun mielettömyyden.
Kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo ulostetta. Siis tämä hössötys
Ei ole eikä tule, viime joulu oli ensimmäinen joulu ilman kuusta ja hyvin meni. Miksi siis en tekisi samoin myös tänä jouluna?
Ei, laitan kuuseni joulurauhan jälkeen. Jos laitan sen paljon ennen, ei aatto tunnu joululta. Jokainen voi onneksi tehdä tämän silloin, kun on itselle hyvä.
Olen jouluihminen ja haluan nauttia pitkään joulusta, joten on kuusi ja koristeltu se jo joulukuun alussa.
En halua pitää sitä niin kauan pölyttymässä. Joten ei ole vielä.
On. Just tänään ostettiin ja koristeltiin. Hyvä tunnelman luoja.
Vierailija kirjoitti:
Taas on se älytön aika vuodesta, kun ihmiset roudaa kellareista muoviräyskän olohuoneen nurkkaan ja laittaa siihen muovipalloja. Ajatelkaa nyt miten älytöntä settiä. Jos et olisi aiemmin tehnyt tätä, tajuaisit touhun mielettömyyden.
Sinulle mieletöntä, ei muille.
Vieläpä, vasta maanantai-iltana ja sinne viikko vielä ylikin.
Ei ole vielä. Käydään ostamassa luonnonkuusi, mutta lähistön myyjät eivät ole vielä saapuneet.
On, oli jo 5.12.