Miten saada parempi joulu?
Kun toisella on joulunviettoon liittyvä trauma. Kumppanini siis on aikoinaan menettänyt vanhempansa joulun aikaan ollessaan lapsi. Hänelle joulut on olleet aina vaikeita, siksikin ollaan usein vietetty joulua erillään. Hän haluaa olla yksin tai yhden tietynsukulaisensa luona, minä taas olen ollut vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Nyt kuitenkin on todennäköisesti edessä yhteinen joulu, tosin vanhempieni luona, ja mietin miten se onnistuu. Stressaa jo etukäteen. Olen yrittänyt puhua asiasta kumppanin kanssa, mutta hän ei oikein ole sanonut mitään, ihan kuin välttelisi koko aihetta. Onko teillä kokemusta samasta, että toiselle joulu on syystä tai toisesta vaikeaa? Miten on kuitenkin onnistunut?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viettäkää ihan normaali joulu mihin olette perheen kanssa tottuneet. Puoliso voi paikoin olla itsekseen hiljainen, mutta samalla tekee hänelle myös hyvää nähdä positiivinen ja iloinen joulu jossa vietetään aikaa yhdessä. Ei kai puoliso halua jäädä traumojen vangiksi loppuelämäksi.
Se puoliso voi vaikka mennä hautausmaalle kun muut nauttii joulusta.
Voihan sinne hautausmaalle yhdessäkin mennä. Monet vie jouluna hautausmaalle kynttilän, jotkut käy joulukirkossakin.
En minä ainakaan lähtisi mihinkään hautausmaalle jouluna.
Vanhempansa lapsena menettäneet voi olla ikävää seuraa jouluna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viettäkää ihan normaali joulu mihin olette perheen kanssa tottuneet. Puoliso voi paikoin olla itsekseen hiljainen, mutta samalla tekee hänelle myös hyvää nähdä positiivinen ja iloinen joulu jossa vietetään aikaa yhdessä. Ei kai puoliso halua jäädä traumojen vangiksi loppuelämäksi.
Se puoliso voi vaikka mennä hautausmaalle kun muut nauttii joulusta.
Voihan sinne hautausmaalle yhdessäkin mennä. Monet vie jouluna hautausmaalle kynttilän, jotkut käy joulukirkossakin.
En minä ainakaan lähtisi mihinkään hautausmaalle jouluna.
Ei kukaan halua
Olen menettänyt hyvin nuorena sisarukseni oman käden kautta jouluna. Mutta ei siihen voinut perheellisenä jäädä märeksiin ja pilata muilta jouluilo.
Tottakai itsekin halusin iloita omien lasteni joulusta. Ei se niin voinut mennä, että minut olisi ikuisiksi ajoiksi tuomittu jäämään viettämään joulua surujuhlana. En kertakaikkiaan olisi hyväksynyt sellaista.
Sillainhan se suru hälvenee ja jää taka-alalle, kun kerääntyy onnellisia ja hyviä muistoja.
Minusta kumppanisi osoittaa itsekkyyttä tässä asiassa. Hänen surunsa näyttää tulevan ensin, vaikka nykyperheen pitäisi olla hänellekin tärkeintä. Menneessä kun ei enää eletä eikä sinne voi palata.
Vierailija kirjoitti:
Baariin heti aamusta
Se on lantrinkilauantai tänään.
Alan mies
Tuossahan on ongelmana kumppanin asenne joulua kohtaan. Turhaahan se ehkä on, mutta tämän olisi pitänyt jo alunperin viettää joulua eikä tehdä siitä surujuhlaa.
Kaverini menetti perheenjäseniään tsunamissa ja heillä vietettiin aina joulua siitä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan eri linjalla kuin muut kommentoijat. Minusta tässä pitää ymmärtää, että on ihan tavallista, että pahasti traumatisoitunut ei voi sietää juhlapyhiä. Niitä ei aikuisena ole pakko viettää. Minusta tässä asiassa se traumatisoitumaton osapuoli voisi joustaa. Etenkin, jos perheessä ei ole lapsia, voi joulun ihan hyvin jättää viettämättä. Lähtekää vaikka lomalle etelään, mieluiten maahan, jossa joulua ei vietetä ollenkaan. Miksi täytyy kääntää veistä haavassa? Sellainen on julmaa ja kohtuutonta. Jos sinulle juhlaperinteet ovat tärkeämpi kuin kumppanin hyvinvointi, vietä toki joulua kuten haluat. Mutta anna kumppanisi tehdä jouluna sellaisia asioita, joista hän ei kärsi.
Tämä oli hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistuu sillä, ettei joulusta tehdä niin valtavaa numeroa. Päiviä muiden joukossa. En ymmärrä, miksi joulussa pitää kaikissa asioissa olla niin valtava lataus.
Mikä sitten on numeron tekemistä? Ainakin meidän lähipiirissä joulu on enimmäkseen yhdessäoloa perheen kanssa.
Yhdessäolo? Puhelimet kädessä jokainen omissa oloissa vai niitä aina mainittavia lautapelejä jatkuvasti yhdessä pelaten? Eli käytännössä joku järjestetty kuvaelma, jossa "ollaan yhdessä" samassa tilassa ja se jo on numeron tekemistä. Oletusarvona on oleilla samoissa tiloissa, kun yleensä tehdään, mitä huvittaa ja ennen kaikkea missä huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäisit edes asettua hänen asemaan, hän on menettänyt perheen ja vuosipäivänä joutuu katsomaan muiden ihanan pinkkiä perheonnea.
Hänellä on nyt ilmeisesti jo omakin perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viettäkää ihan normaali joulu mihin olette perheen kanssa tottuneet. Puoliso voi paikoin olla itsekseen hiljainen, mutta samalla tekee hänelle myös hyvää nähdä positiivinen ja iloinen joulu jossa vietetään aikaa yhdessä. Ei kai puoliso halua jäädä traumojen vangiksi loppuelämäksi.
Se puoliso voi vaikka mennä hautausmaalle kun muut nauttii joulusta.
Voihan sinne hautausmaalle yhdessäkin mennä. Monet vie jouluna hautausmaalle kynttilän, jotkut käy joulukirkossakin.
En minä ainakaan lähtisi mihinkään hautausmaalle jouluna.
Jos kävisit, niin tietäisit, että siellä käy jouluna paljon ihmisiä viemässä kynttilöitä ja muistamassa edesmenneitä läheisiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan eri linjalla kuin muut kommentoijat. Minusta tässä pitää ymmärtää, että on ihan tavallista, että pahasti traumatisoitunut ei voi sietää juhlapyhiä. Niitä ei aikuisena ole pakko viettää. Minusta tässä asiassa se traumatisoitumaton osapuoli voisi joustaa. Etenkin, jos perheessä ei ole lapsia, voi joulun ihan hyvin jättää viettämättä. Lähtekää vaikka lomalle etelään, mieluiten maahan, jossa joulua ei vietetä ollenkaan. Miksi täytyy kääntää veistä haavassa? Sellainen on julmaa ja kohtuutonta. Jos sinulle juhlaperinteet ovat tärkeämpi kuin kumppanin hyvinvointi, vietä toki joulua kuten haluat. Mutta anna kumppanisi tehdä jouluna sellaisia asioita, joista hän ei kärsi.
Tämä oli hyvä kirjoitus, olen täysin samaa mieltä.
Ai että joulua ei saa viettää siksi että toinen vielä aikuisenakin kiukuttelee vanhempiensa kuolemaa jouluisin?
Toivottavasti joulua viättämättömät ihmiset löytävät toisensa. Miksi levittää omaa traumaansa muihin ihmisiin.
Niin siis luitko aloitusta? Vanhemmat kuolleet, ja juurikin joulun aikaan.